Missä se Strömsö on ja voiko siellä käydä?
Oletko joskus miettunyt, että missä on Strömsö? Se sijaitsee Vaasan Västervikissä ihan meren rannalla, ja siellä voi myös vierailla.
Oletko joskus miettunyt, että missä on Strömsö? Se sijaitsee Vaasan Västervikissä ihan meren rannalla, ja siellä voi myös vierailla.
Nyt tuntuu, että olen jämähtänyt juttuineni Suomeen. Taitaa olla vähän ikävä sinne vaikka moni on varoitellut, että lämmin kesä on enää muisto vain. No, ehkä jossain vaiheessa päästään postauksissakin eteenpäin jonnekin muihin maihin. Mutta nyt vielä juttua kirkoista. Amerikkalaista miestäni on nimittäin yllättäen kaikkien historiallisten kohteiden lisäksi Suomessa kiinnostaneet kirkot. Niinpä me olemmekin Suomen matkoillamme…
Tulipa tässä mieleeni puhelimen kuvia selatessa, että en ole muistanut kertoa Suomen loman viimeisistä päivistä jolloin kävimme vielä Vaasassa. Kävimme moikkaamassa parasta ystävääni ennen lähtöä takaisin Kaliforniaan. Koska ulkona oli oikein mukava ilma, lähdimme viemään lapsia leikkipuistoon joka on ihan kävelymatkan päässä heiltä kotoa. Muistin lukeneeni jostakin blogista lenkkipolusta joka lähtisi tästä puistosta, ja jonka…
Mikähän siinä lienee, että usein nämä kotimaiset nähtävyydet ihan lähelläkin on jääneet näkemättä. Olin viikonloppuna Vaasassa ja hämmästyin kuinka paljon sieltäkin oikeasti löytyy näkemisen arvoisia paikkoja. Olenhan sentään viettänyt kaupungissa kolme vuotta opintojen parissa, miksi en ole koskaan näissä paikoissa käynyt? Mahdoinkohan silloin edes tietää kuinka paljon historiaa oli niinkin lähellä. Noin 520 miljoonaa vuotta…