|

5 suomalaista kirkkoa joita ei kannata missata

Nyt tuntuu, että olen jämähtänyt juttuineni Suomeen. Taitaa olla vähän ikävä sinne vaikka moni on varoitellut, että lämmin kesä on enää muisto vain. No, ehkä jossain vaiheessa päästään postauksissakin eteenpäin jonnekin muihin maihin. Mutta nyt vielä juttua kirkoista. Amerikkalaista miestäni on nimittäin yllättäen kaikkien historiallisten kohteiden lisäksi Suomessa kiinnostaneet kirkot. Niinpä me olemmekin Suomen matkoillamme vierailleet erilaisissa kirkoissa eri puolella maata. Olen ollut vähän yllättynyt siitä, kuinka mielenkiintoisia paikkoja suomalaiset kirkot oikeastaan ovat olleetkin, ja kuinka paljon historiaa niiden takana on. Ja kuinka upeita monet näistä kirkoista ovatkaan! Olen selvästi aliarvioinut kotimaatani aiemmin. Eihän siellä toki mitään Sacre-Coeur:ja ole, mutta omalla, suomalaisella tavallaan olemme nähneet tosi hienoja rakennuksia!

PETÄJÄVEDEN VANHA KIRKKO

Kun mietin omalla kohdallani, että mikä Suomen kirkoista on jäänyt parhaiten mieleen, niin se on ehdottomasti Petäjäveden vanha kirkko. Kiitos vaan hyville ystävillemme Jyväskylästä, jotka alunperin veivät meidät tutustumaan tähän paikkaan. Vaikkei kirkko ole mikään jättimäisen suuri, se vaan jotenkin huokuu historiaa ja jollakin tavalla lumoaa. Narisevat lattialankut ja koristeelliset seinämaalaukset vievät mukanaan johonkin ihan toiseen maailmaan. Tämä puukirkko on rakennettu vuosina 1763-64, ja sen vieressä on sekä vanha hautausmaa, että kirkolle myöhemmin rakennettu kellotapuli. Se on skandinaavisen hirsirakentamisen taidonnäyte, ja yksi Suomen seitsemästä UNESCO:n maailmanperintökohteesta.


petajaveden_kirkko.jpg


petajaveden_kirkko_kaytava.jpg

Kuten kuvista on nähtävissä, vierailustamme Petäveden vanhaan kirkkoon on jo jokunen vuosi, sillä vanhempi neitimmekin oli tuolloin vielä varsin pieni. Historiafriikki mieheni sai todella kiksit tästä vanhasta kirkosta ja tarinoista joita opas meille kertoi.


petajaveden_kirkko_paula.jpg


petajaveden_kirkko_katto.jpg

KERIMÄEN KIRKKO

Kerimäen kirkko ei hurmannut minua kauneudellaan, mutta se oli kokonaisuudessaan aika vaikuttava vierailukohde. Kirkon sanotaan olevan maailman suurin puukirkko. Ja isoltahan se kirkkotila tuntuikin siellä kävellessä muiden turistien seassa. Se on rakennettu vuonna 1847 ja on niin sanottu kaksoisristikirkko. Kirkon kokoa on selitelty eri virhein; esimerkiksi kyynärän ja metrin sekoontumisella tai piirustusten vaihtumisella. Todennäköisesti kirkkoherra kuitenkin vain ajattelin, että puolet pitäjän asukkaista pitää mahtua kirkkosaliin kerrallaan. Kerimäellä asui tuolloin 12 000 ihmistä, ja kirkkoon mahtuu nyt 4000-5000 ihmistä. Istumapaikkoja on 3300.


kerimaen_kirkko.jpg


kerimaen_kirkko_sisa.jpg

Käydessämme Kerimäen kirkossa jokunen vuosi sitten, siellä oli meneillään vaivaisukkojen näyttely. Pääsimme kiipeämään myös kirkon vieressä olevaan kellotapuliin.

TEMPPELIAUKION KIRKKO

Kävimme Temppeliaukion kirkossa Helsingissä tänä kesänä kun kiertelimme Suomea ympäriinsä. Vuonna 1961 pidetyn arkkitehtikilpailun voittajien; Timo ja Tuomo Suomalaisen suunnitelman kirkon erikoisuutena on se, että se on louhittu kallion sisään. Valmis kirkko vihittiin käyttöön vuonna 1969 ja sen alkuperäinen nimi oli Taivallahden kirkko. Nimi muutettiin myöhemmin Temppeliaukion kirkoksi. Kirkossa käydessä huomio kiinnittyy sen kuparilla verhoiltuun kupoliin. Luonnonvaloa tulee kattoikkunasta, ja alttaritauluna toimii jääkauden aikainen kallionhalkeama. Kirkko on suosittu paikka konserttien pitoon sen hyvän akustiikan vuoksi. Se on myös yksi Helsingin suosituimmista nähtävyyksistä.


temppeliaukio_ulkoa.jpg


temppeliaukion_kirkko.jpg

MIKAELINKIRKKO

Mikaelinkirkkoon Turussa eksyimme tänä kesänä ihan hetken mielijohteesta. Ajoimme sen ohi ja koska meillä oli aikaa, päätimme pistäytyä sisällä. Ja siis vau! Haukoin hetken henkeäni sillä en osannut odottaa näin upeaa näkyä. Kirkko on rakennettu 1899-1905, ja se edustaa uusgotiikkaa ja jugend -tyyliä. Kirkon rakentamisen taustalla on kiehtova tarina, sillä sen arkkitehti Lars Sonck oli vain 24-vuotias opiskelija voittaessaan arkkitehtikilpailun. Hänen suunnitelmansa peittosi monien kokeneiden arkkitehtien suunnitelmat, mukaan lukien Sonckin oman opettajan kilpailutyön. Vanhemmat arkkitehdit tuohtuivat voitosta, ja jopa hänen erottamistaan koulusta suunniteltiin. Vaikka Mikaelinkirkko on varsin upea ilmestys, Sonck itse ei jälkeenpäin ollut tyytyväinen omaan suunnitelmaansa vaan teetti useita muutoksia kirkkoon. Jälkeenpäin hän ei koskaan halunnut käydä lähelläkään Mikaelinkirkkoa.


mikaelinkirkko_ulko.jpg


mikaelinkirkko_sisa.jpg

MUSTASAAREN KIRKKO

Mustasaaren kirkkoon eksyimme parisen vuotta sitten kun olin ystäväni luona vierailulla Vaasassa. Silloin toiveenani oli päästä näkemään Vanha Vaasa, ja siinä samalla menimme sisään kirkkoonkin. Kirkko on rakennettu vuonna 1786, ja se on alunperin tehty Vaasan hovioikeuden rakennukseksi. Se on yksi harvoista rakennuksista joka selvisi Vanhan Vaasan palosta vuonna 1852. Palon jälkeen Vaasan kaupunki siirrettiin rannikon suuntaan, jonne hovioikeuskin samalla muutti. Vanha rakennus muutettiin kirkoksi vuosina 1862-63.


mustasaaren_kirkko.jpg


mustasaaren_kirkko_alttari.jpg

Arvatenkin tämä upean lehmuskujan päässä oleva kirkko on suosittu vihkikirkko, ja käytössä tiuhaan kesäviikonloppuisin. Meidän vierailun aikana ulkona oli juuri meneillään hääkuvaus, ja kirkkoon astuessamme alkoivat urut yhtäkkiä soimaan, sillä kanttori harjoitteli tuleviin häihin häämarssia. Kyllä ihan liikutuimme sitä kuunnellessa ja silmäkulmiakin jouduimme vähän pyyhkimään. On se sen verran vaikuttava tilanne ihan tyhjässä kirkossa.

Kirkot ovat mielenkiintoisia vierailukohteita, ja vielä enemmän niistä saa irti, jos paikalla sattuu oleman opas tai lukee vähän etukäteen kirkon historiasta. Monella kirkolla on ollut varsin värikkäitä tapahtumia, ja kirkkomaille on usein haudattuna merkittäviä henkilöitä. Kannattaa ehdottomasti käydä vierailemassa kesälomamatkoilla eri paikkakuntien kirkoissa!

Onko joku Suomen kirkoista jäänyt erityisesti sinun mieleesi?

Samankaltaiset artikkelit

0 Kommenttia

  1. Mikaelin ja Mustasaaren kirkot on näkemättä, muut kolme olen nähnyt ja ovat kyllä kaikki hyvin erilaisia mutta vaikuttavia! Kyllä meillä Suomessakin on niin paljon ihania, kauniita, erikoisia ja upeita kohteita ettei mitään haittaa että olet ”jämähtänyt” Suomeen 😊

  2. Olen nähnyt useamman noista kirkoista vain ulkoapäin, joten nyt oli kiva päästä kurkistamaan sisään!

    Omat suosikkini noista ovat Petäjäveden ja Mustasaaren kirkot. Petäjäveden kirkon pihassa kuvailin hyvän tovin pari vuotta sitten, mutta jostain syystä jäi menemättä sisään. Olisiko ollut niin, että sisäänpääsy olisi pitänyt maksaa kolikoilla ovelle – eikä mulla ollut käteistä mukana? Nolo juttu.

    1. Mielestäni Petäjäveden kirkko on aika rajoitetusta auki. Me oltiin siellä kesällä niin silloin varmaan on enemmän aukioloja kuin esim. syksyllä, keväällä tai varsinkaan talvella. Mutta se oli kyllä sisällä käymisen arvoinen. Toivottavasti pääset vielä joskus käymään.

  3. Itse tunnustaudun kirkonkiertäjäksi ja hyvin usein kotimaan reissuilla piipahdan eri paikkakuntien kirkoissa. Jo yksistään Pohjanmaalla on paljon hienoja, historiallisia kirkkoja. Lisäisin tähän listaan ehdottomasti Isonkyrön vanhan kirkon. Se upea. Mustasaaren kirkossa on myös tullut käytyä, mutta muut tämän listan kirkot ovat vielä näkemättä.

  4. Mielenkiintoinen postaus. Kuvittelin hetken jo käyneeni kaikissa kirkoissa, mutta Mustasaaren kirkossa en ole käynyt. Mikäli olisin lukenut tämän postauksen aikaisemmin, niin olisin vieraillut siellä kesällä Mustasaaressa ollessani.

    Mitä tulee Suomen kirkkoihin, niin ylivoimaisesti kaunein on Tampereen Tuomikirkko. Rakennuksena todellinen arkkitehtuurillinen helmi niin ulkoa kuin sisältäkin.

    Toinen mainitsemisen arvoinen kirkko on Turun Tuomiokirkko ja kolmas Lakeuden risti Seinäjoella. Joka tapauksessa Suomessa on upeita kirkkoja ja sainkin tästä idean, että voisin joskus naputella itsekin vastaavanlaisen postauksen – kiitos ideasta 🙂

    1. Kiitos Rami! En ole varmaan koskaan käynyt Tampereen tuomiokirkossa mutta siellä täytyy ehdottomasti joskus käydä. Opin tätä kirjoittaessa, että sen on suunnitellut sama arkkitehti kuin tuon Mikaelinkirkon, joten voin hyvin uskoa, että hieno on! Turun tuomiokirkko on kyllä kanssa hieno kirkko. Lakeuden ristissä en ole koskaan käynyt sisällä vaikka aika paljon Seinäjoella olenkin käynyt. Kyllä näitä kirkkoja riittää joissa olisi kiva käydä.

      Kiva jos tartut aiheeseen. Jään odottelemaan postaustasi!

  5. Helsingin piispa Teemu Laajasalo heitti viime kesäkuun lopulla haasteen: Kierrä mahdollisimman monta Helsingin hiippakunnan kirkollista rakennusta ja ota selfie niiden edessä. Mehän innostuimme mieheni kanssa saman tien ja vietimme heinäkuun kirkkoja kiertäen. Pääkaupunkiseudulla pyöräilimme ja kävelimme ja Itä-Uudenmaan kirkkoja kiersimme autolla. Paljon oli kivoja. Jos pitäisi nostaa yksi kärkeen, se olisi Pernajan kirkko, vanha historiallinen kivikirkko, jossa on vielä jäljellä kastemalja, jossa Mikael Agricola on kastettu.

    1. No sehän oli hauska haaste! Voisin itsekin osallistua jos olisimme lähempänä. Kuulostaa mielenkiintoiselta tuo Pernajan kirkko. En ole tiennyt tuollaisesta yksityiskohdasta siellä, täytyy oikein lukea aiheesta lisää. Kiitos Aila kommentista!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *