Alatskiven linna Virossa yllätti meidät upeudellaan. Sen sisällä pääsee näkemään herrasväen entistä elämää, ja siellä voi myös yöpyä. Viron monista kartanoista tämä on yksi kauneimmista.
Postaus saattaa sisältää kumppanuuslinkkejä. Niiden kautta ostaminen ei maksa sinulle ekstraa, mutta me saamme pienen provision. Mainokset ja linkit mahdollistavat sen, että voimme jatkossakin matkustaa ja jakaa ilmaisia matkavinkkejä.
Viime kesäisellä Viron matkalla tutustuimme useampaan linnaan ja kartanoon. Yksi niistä oli kaunis Alatskiven linna, johon ihastuivat jopa meidän lapsetkin. ”Näyttää vähän prinsessan linnalta”, totesi pienempi, ja lähti juoksemaan kohti kartanoa. No, kyllähän kartanon pyöreät tornit kieltämättä antoivat sille linnan tuntua.
Oli mielenkiintoista tutustua kartanon historiaan ja lukea mistä se oikein oli saanut muotonsa. Alatskiven linna oli mukava parin tunnin pikku pysähdys ajomatkallamme.
Alatskiven linna sijaitsee Viron itärajalla, vain noin puolen tunnin ajomatkan päässä Tarton kaupungista. Linna on osa Peipsijärven kuuluisaa Sipulitietä, jota kannattaa ajella, jos on kiinnostunut ruoasta ja kansanperinteistä. Sipulitie on parhaimillaan elo-syykuussa kun kesän sato on korjattu.
Sipulia ja muita paikallisia tuotteita myydään tien varsilla pienissä kojuissa. Sipulitien varrella on monenlaisia yrityksiä aina kievareista kotimajoituksiin saakka, ja ne toki toivottavat vieraat tervetulleeksi ympäri vuoden.
Tallinnasta Alatskiven linnalle on 200 kilometriä. Julkisia käyttämällä on helpointa mennä ensin Tartoon, ja lähteä sieltä retkelle kartanoa katsomaan. Linja-auto pysäkiltä on vain viiden minuutin kävelymatka linnan pihalle.
Alatskiven linnassa voi myös yöpyä! Huonevaihtoehdot löytyvät täältä.
ALATSKIVEN LINNAN HISTORIA
Ensimmäiset maininnat Alatskiven linnasta löytyvät jo vuodelta 1601. Vuonna 1628 Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf antoi kartanon sihteerilleen Johan Adler Salviukselle. Sen jälkeen se vaihtoi omistaa useamman kerran kunnes päätyi Nolckenin sukuun naimakaupan kautta.
Vuonna 1842 Alatskiven kreivitär Sophie Heloise Marie Euphrosine von Stackelberg meni naimisiin Luunjan paronin, Ernst Friedrich von Nolckenin kanssa. Heidän vanhin poikansa paroni Arved Georg de Nolcken rakensi linnan kokonaan uudelleen vuosina 1876-1885.
Hän rakensi sen oman mieltymyksensä mukaan, ja rakennus sai vaikutteita Balmoralin linnasta Skotlannissa, jossa baroni oli vieraillut vuotta aikaisemmin. Balmoralin linnahan on ollut viime aikoina kovasti uutisissa, sillä se oli kuningatar Elisabeth II:n kuolin paikka.

Vuonna 1919 Virossa oli meneillään suuri maareformi, ja kansallistamisen myötä valtio otti haltuunsa myös Alatskiven linnan. Sen jälkeen siellä toimi muun muassa koulu, ratsuväen barakki, kunnanvaltuuston toimisto, kirjasto ja elokuvateatteri. Valtio on käyttänyt linnan maita myös viljelyyn. Päärakennus avattiin yleisölle vuonna 2011 sen jälkeen kun se oli ensin remontoitu kokonaan.
Joskus 1900-luvulla Alatskiven linnan alueella oli kokonaisuudessaan 51 rakennusta. Osa erilaisista rakennuksista on ehtinyt historian saatossa tuhoutua mutta 41 niistä on vielä pystyssä. Jäljellä on esimerkiksi juustokellari, jääkellari ja ajohevosten talli, joka on juuri remontoitu museoksi ja avattiin yleisölle ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Siellä kannattaa myös pyörähtää jos on käymässä linnassa.
Muita alueella olleita rakennuksia olivat muun muassa puutarhurin talo, sauna, ratsumiesten asunto, palvelijoiden asuntoja, pyykkitupa, hevoskärryjen vaja, mylly ja kirkko. Kirkon pihalla oli myös oma hautausmaa.
KIERROS ALATSKIVEN LINNASSA
Alatskiven linna on upean näköinen ulkoapäin, ja sitä katsoessa voi nähdä useita yhteneväisyyksiä Balmoralin linnan kanssa. Esimerkiksi sen suuri parveke sisäänkäynnin päällä ja pyöreät kulmissa olevat tornit.
Myös rakennuksen kulmissa olevat tykkitornit kartiomaisine kärkineen ovat saanet inspiraatiota Balmoralista, samoin kuin neliskanttinen korkea torni jonka kärki on kahdeksankulmio. Sisätiloiltaan Alatskiven linna on kuitenkin erilainen ja myös huomattavasti pienempi kuin Balmoral.

Alatskiven linnaan pääsee siis myös sisälle, ja siellä voi tehdä kierroksen itsenäisesti kun on ensin ostanut pääsylipun eteisestä. Avoinna ovat linnan kolme eri kerrosta, ja vanha talli. Alatskiven linnassa on myös ravintola mutta me emme valitettavasti päässeet kurkkaamaan sinne sisälle, sillä siellä oli meneillään yksityistilaisuus.
Linna on suosittu hääjuhlien viettopaikka ja siellä on hyvät tilat myös kokoustamiseen. Ravintoloitsija vuokraa linnasta myös neljää kahden hengen sviittiä yöpymiseen. Mikä olisikaan upeampi paikka yöpyä kuin tällainen prinsessan linna!


Linnan ensimmäisessä kerroksessa esitellään sen historiaa sekä sen restauroimisprosessia. Siellä pääsee myös tutustumaan linnan asukkaiden elämään. Tämä oli mielestäni koko kierroksen mielenkiintoisin osuus, sillä vaikka linnan huoneet eivät ehkä olleet ihan alkuperäisessä asussa, ne kuitenkin esittelivät sitä aikaa ja herrasväen elämää.





Linnan kellarikerroksessa on valokuvanäyttely vanhasta Tarton alueesta. Sen lisäksi siellä esitellään palvelusväen elämää hauskojen vahanukkejen muodossa. Perimmässä huoneessa on keramiikkatyöpaja, jossa voi itsekin osallistua keramiikkakuppien valmistukseen, tai voi ostaa keramiikkaa kotiin viemisiksi.
Portaikko kellariin oli hieman jyrkkä ja ahdas, eli se kannattaa huomioida jos on liikuntarajoitteinen tai liikkeellä ihan pienten lasten kanssa.

Rakennuksen toisessa kerroksessa on säveltäjä Eduard Tubinasta kertova näyttely. Hän on kotoisin tältä alueelta, ja on yksi Viron merkittävimmistä säveltäjistä. Tähän näyttelyyn kuuluu viisi erillistä huonetta. Yhdessä niistä oli myös tämä hieno pienoismalli Château de Sully-sur-Loiren linnasta, joka oli Tubina oli itse tehnyt.

Vierailu ajohevosten tallissa oli myös mielenkiintoinen. Siellä oli nähtävillä enemmän tietoa Nolckenin perheen elämästä, taloudenhoidosta ja siitä, mitä kaikkea he tilalla tekivät. Näyttely oli hyvin interaktiivinen ja varsinkin lapset tykkäsivät siitä kovasti. Lapsille oli myös varattu siellä oma pieni leikkipaikka.
Museon opas vastasi mielellään kysymyksiin ja kertoi paikan historiasta. Tallissa näkyi olevan myös kiva pieni juhlatila kokouksia ja muita tapahtumia varten.


Alatskiven linna on toistaiseksi upein kartano jonka olemme nähneet Virossa. Ensi kerralla kun olemme näillä kulmilla, aiomme ehdottomasti myös yöpyä yhdessä sen tunnelmallisista sviiteistä.
🏰🏰🏰
Upeita kartanoita joissa voi yöpyä on myös Suomessa. Esimerkiksi Häräkälän kartano Somerolla ja Haikon kartano Porvoossa tarjoavat majoitusta.
Näkemistä Virossa siis riittää myös Tallinnan ulkopuolella, ja olemme iloisia, että lähdimme kiertelemään vähän kauemmaksikin. Vietimme tällä matkalla aikaa muun muassa Tartossa ja sen lähialueilla. Tallinnasta meille jäi etenkin mieleen Bastionin tunnelit.
Matkan varrelle sattui muun muassa Kuremaan linna ja Laiusen linnan rauniot.
Ajaminen Virossa oli muuten todella helppoa, eli iso suositus omatoimiselle road tripille!
🇪🇺 MEIDÄN SUOSITUKSET MATKOILLE EUROOPASSA 🇪🇺
🗝 Majoitus: Parhaat diilit löytyvät yleensä tämän varaussivuston kautta tai täältä.
Isommat huoneistot varaamme VRBO:n kautta.
🚗 Vuokra-autot: Vertaamme hintoja aina DiscoverCarsin kautta.
🗺 Retket: Kaikenlaiset retket varaamme joko Viatorilta tai GetYourGuidelta,
riippuen kummalla on meille sopivampi retki tarjolla.
✈️ Lennot: Selailemme lentohintoja aina VPN:n avulla. Se suojaa myös nettiyhteydet matkoilla.
🎫 Konsertti- ja peliliput: Ticketmaster on luotettava taho eri lippujen ostamiseen.
📞 Datapaketit: Puheluita ja dataa varten suosittelemme Yesimiä. Se toimii hyvin, ja on edullinen.
Oletko käynyt Viron kartanoissa? Mihin meidän kannattaisi ensi kerralla mennä vierailulle?

Onpa hienon näköinen linna.
Linnamajoitukset kiinnostaa aina. Pitää käydä kurkkimassa kuinka arvokas majoitus tuolla on.
Tässä alkaa enemmän innostua Viron road tripille.
Hinta ei mielestäni ollut kyllä mikään paha. Meillä oli nyt majoitukset jo plakkarissa kun olimme asuntovaunulla mutta ehkä ensi kerralla voisi myös yöpyä.
Tykkäsin itse eniten sisätiloissa siitä, kun sai kuunnella kuulokkeilla virolaisten säveltäjien teoksia👌👌👌
Meillä kun oli useampi lapsi mukana niin taisi jäädä kuuntelut aika vähiin 😅 Mutta tykättiin kyllä muutenkin paikasta.
Toi on kyllä mielettömän upea paikka! Pihalla on tullut pari kertaa piipahdettua, mutta sisällä ei ole tullut käytyä – muka kiireen takia 😀
On kyllä hienoja kuvia sisältäkin! Pitänee joku kerta itsekin poiketa kunnolla ja ajan kanssa 🙂
Kiitos Eveliina! Käy ensi kerralla sisällä myös. Se oli ihan mielenkiintoinen.
On kyllä hienon näköinen kartano / linna ulkoapäin ja toki varsin hulppealta näyttää myös sisältä. Mahtaakohan tuonne joskus olla tarjolla opastettuja kierroksia? Voisi olla mielenkiintoisia tarinoita. Noista torneista tulee muuten vähän mieleen Imatran Valtionhotelli. Siellä en ole koskaan päässyt yöpymään, mutta kiinnostaisi kovasti.
Niinpä muuten tuleekin. Imatran Valtionhotelli on kyllä hieno ainakin ulkoa. Olisi kiva joskus yöpyä siellä.
Opastettuja kierroksia oli kyllä hinnastossa mutta en tiedä oliko niitä koko ajan tarjolla vai etukäteen varaamalla.
Hienon näköistä on linnassa myös sisällä eli on entisöity ja huolehdittu vierailijoiden kokemuksesta. Euroopassa on kyllä valtava määrä erilaisia linnoja, joissa pääsee vierailemaan. Viimeisimpänä kävin viime viikonloppuna Trakain linnassa lähellä Vilnaa. Se paikka oli hyvin museomainen.
Näin on. Linnoja on kyllä tosi paljon Euroopassa ja yritetään aina matkan varrelle saada muutama. Ne on vaan jotenkin niin hienoja ja täynnä historiaa.