Amerikan yksinäisin tie Nevadassa kulkee läpi aavikkojen ja vuorien. Matkalla on vain muutama villinlännen kylä ja paljon ei mitään. Uskaltaisitko ajaa sen läpi?
Postaus saattaa sisältää kumppanuuslinkkejä. Niiden kautta ostaminen ei maksa sinulle ekstraa, mutta me saamme pienen provision. Mainokset ja linkit mahdollistavat sen, että voimme jatkossakin matkustaa ja jakaa ilmaisia matkavinkkejä.
Road tripillämme Kaliforniasta Utahiin ja takaisin ajoimme Nevadan halki Interstate 80 pitkin, joka on uudempi ja suositumpi reitti osavaltion halki. Sen varrelle ei kuitenkaan mahdu kovin paljoa nähtävää, joten paluumatkalla hyppäsimme Highway 50:lle vaikka se onkin vähän hitaampi.
Tämä pätkä tunnetaan nimellä Amerikan yksinäisin tie (The Loneliest Road in America) ja kuulostaa aikamoisen jännittävälle. Me olimme kuitenkin valmiita pieneen seikkailuun ja niin sitä taas mentiin!
Amerikan yksinäisin tie kulkee Nevadan osavaltion halki alkaen sen pääkaupungista, Carson Citystä, päättyen taas Utahin rajalle Bakeriin. Kokonaisuudessaan U.S. Highway 50, jolla tämä yksinäisimmän tien pätkä on, levittäytyy koko maan yli aina Kaliforniasta Marylandiin saakka.
MIKÄ IHMEEN ”AMERIKAN YKSINÄISIN TIE”?
Amerikan yksinäisin tie on saanut nimensä vuonna 1986 julkaistun lehtijutun mukaan. Life Magazine julkaisi silloin nimittäin vähemmän mairittelevan artikkelin matkasta Nevadan halki ja varoitti ihmisiä kulkemasta tätä tietä pitkin.
Sen kerrottiin olevan muun muassa ”totaalisen tyhjä” ja ettei sillä ole mitään kiintopisteitä. Lehden mukaan kenenkään, joka ei ole varma omista selviytymistaidoistaan, ei pitäisi ajella Highway 50 pitkin.
Kymmeniä vuosia myöhemmin artikkelista suivaantunut Nevadan turismilautakunta päätti heittää asian päälaelleen. He nimesivät tien Amerikan yksinäisimmäksi tieksi, ja alkoivat markkinoimaan sitä seikkailuna.
Meille tämä oli itseasiassa jo toinen kerta Amerikan yksinäisimmällä tiellä. Ajoimme sen läpi ensimmäistä kertaa vuonna 2014. Me siis tiesimme mihin olimme ryhtymässä ja osasimme myös varautua sen mukaisesti.
Matkalla on suoraa tietä silmin kantamattomiin, pitkiä pätkiä ilman palveluita, vanhoja villinlännen kyliä ja ränsistyneitä motelleja. Pakkasimme mukaan paljon eväitä ja vettä, ja tankkasimme auton aina kun siihen tuli mahdollisuus.
Ensimmäisestä yöpaikasta nappasimme mukaan myös paperisen kartan sillä muistelimme, ettei puhelinkaan matkan varrella toimi kuin parissa kohtaa. Kartalle ei kyllä tullut mitään käyttöä, sillä tien varrella ei ole mitään mihin eksyä.
AJOMATKA AMERIKAN YKSINÄISIMMILLÄ TIELLÄ
Tie Nevadan halki kulkee pääosin alhaalla aavikkotasangoilla joilla ajetaan suoraa tietä pitkin. Olimme kuitenkin unohtaneet, että varsinkin alkupäässä on useampia vuoristojen ylityksiä jotka hidastavat vähän matkan tekoa.
Tämä kannattaa ottaa huomioon etenkin talviaikaan, sillä osilla teistä voidaan vaatia ketjuja tai ne saatetaan sulkea kokonaan lumisateen sattuessa. Nytkin tien reunoilla näkyi vähän lunta ja pariin kertaan näimme vähän lumihiutaleitakin.
Onneksi mitään suurempaa myrskyä ei sattunut kohdalle, sillä emme olleet siihen varautuneet.
Tässä kaupungit matkan varrelta:
Baker
Amerikan yksinäisin tie alkaa virallisesti Bakerin kaupungista Utahin ja Nevadan rajalta. Tällä kertaa olimme Bakerissä myös yötä, sillä halusimme vierailla Great Basinin kansallispuistossa. Kävimme muun muassa Lehmannin luolissa ja luontopolulla, ja puisto oli ehdottomasti pysähtymisen arvoinen.
Bakerin kaupunki on hyvin pieni ja siellä on asukkaita vain 68. Majoitusvaihtoehtojakin oli kokonaista kaksi, joista molemmat olivat hyvin vaatimattomia motelleja. Border Inn Casinolla oli kuitenkin aika kiva ravintola, ja söimme siellä sekä illallista että aamiaista yöpymisen lisäksi.
Osceola
Viime reissulla päätimme käydä katsastamassa myös kartassa näkyvän ”aavekaupungin” nimeltä Osceola. Siellä on ollut ennen muinoin kaivostoimintaa, sillä sen alueelta löydettiin kultaa vuonna 1872. En suosittele!
Ajoimme pikkuruista soratietä pitkin joka hetki hetkeltä muuttui huonommaksi ja huonommaksi. Aloin jo pelätä, että jäämme lopulta kiinni jonnekin. Puhelimessakaan ei ollut kuuluvuutta eikä missään näkynyt ristin sielua.
Lopulta näimme kaupungin ainokaisen pystyssä olevan rakennuksen ja siinäpä se. Miksi tämä on edes Nevadan turismilautakunnan karttaan painettu? Se jäi kokonaan arvoitukseksi. Ilmeisesti nähtävyydet Amerikan yksinäisimmällä tiellä ovat todellakin aika vähissä.
Ely
Ensimmäinen, ja suurin vastaantulevista kaupungeista on nimeltään Ely. Jos ajomatkaan ajallisesti sopii, niin majoittuisin täällä, sillä kaupungissa on reilusti valinnan varaa. Esimerkiksi Holiday Inn -hotelli on hyvätasoinen.
Me pysähdyimme Elyssä lounaalle ja löysimme tosi kivan pienen ravintolan nimeltä Racks Bar & Grill. Ruoka oli hyvää ja tunnelma letkeää. Kaupungissa näytti olevan myös kaikki suosituimmat pikaruokaravintolat ja huoltoasemat.
Elyn asukasluku on lähes 4000 ihmistä ja se tuntuukin Amerikan yksinäisimmällä tiellä ainoalta ”oikealta” kaupungilta.
Eureka
Seuraava, huomattavasti pienempi kaupunki ovat nimeltään Eureka. Lähes kaikki sen rakennukset mahtuvat Highway 50 varrelle, sillä kaupunki on oikeasti niin pieni.
Jos matkalla etsii sellaista oikeaa villinlännen tunnelmaa, niin sitten kannattaa pysähtyä tänne ja siitä seuraavaan kaupunkiin, Austiniin.
Eurekassa on vain kaksi hotellia; Sundown Lodge ja SureStay Hotel by Best Western.
Austin
Ensimmäisellä reissullamme yövyimme Austinissa, jossakin hyvin pienessä paikassa nimeltä Cozy Mountain Motel. Austinin sanotaan olevan niin sanottu ”elossa oleva aavekaupunki” ja se on hyvä esimerkki entisajan kaivoskaupingista. Siellä asuu noin 160 asukasta.
Illalla etsiessämme ruokapaikkaa motellin omistaja kehotti meitä pysymään poissa tien toisella puolella olevasta hauskan näköisestä ravintolasta nimeltä International Cafe. Hän kertoi omistajan olevan varsin erikoinen ja usein huonolla tuulella.
Se oli kuitenkin ainoa avoinna oleva paikka, joten sinnehän me sitten tietenkin päädyimme. Saimme kuitenkin ihan ystävällistä palvelua ja ruokakin menetteli, joten palasimme samaan paikkaan vielä aamiaiselle.
Paikalle tulleille moottoripyöräilijöille tarjoilija kyllä nyrpisteli nenäänsä, sillä istuessaan alas he kaikki kaivoivat esille aseet ja laittoivat ne riviin pöydälle. Melkoista meininkiä.
Tätä kirjoittaessani kävin nyt lukaisemassa vähän International Cafen arvosteluja ja voi pyhä jysäys! Aikamoisia tarinoita! Motellin omistaja taisikin olla oikeassa meitä varoitellessaan.
Jos todellinen villinlännen kokemus kiinnostaa, niin täältä sellaisen voisi ainakin saada. Mutta muuten ajelisin aika kovaa ohi!
Fallon
Tämän road tripin viimeisen yön vietimme Fallonin kaupungissa joka on jo aika lähellä Kalifornian rajaa. Yövyimme Comfort Inn -hotellissa, joka oli hintaansa nähden ihan kiva.
Austinista lähtiessä edessä oli jälleen paljon suoraa tietä ja vuoriston ylitys. Matkalla sai olla tarkkana, sillä aavikolla vapaasti laiduntavat lehmät saattoivat välillä seisoskella lähes ajoradalla. Illan hämärtäessä lehmiä oli tosi vaikea nähdä ja pari kertaa ehdimme jo säikähtääkin.
Matkan varrella on myös muutama Pony Expressin kunniaksi pystytetty muistomerkki. Pony Express kuljetti postia Yhdysvaltain itärannikolta länsirannikolle ratsain vuosina 1860 ja 1861.
Nämä huippunopeat ratsastajat onnistuivat ratsastamaan matkan parhaimmillaan kymmenessä päivässä, ja he matkasivat siis juuri näillä main.
Pony Expressin reitillä oli myös erillisiä asemia, joissa ratsastajat pysähtyivät ja lepäsivät. Yksi niistä oli nimeltään Buckland Station, joka sijaitsee ihan Highway 50 kupeessa Fort Churchill State Historic Parkissa.
Me vierailimme siellä edellisellä matkallamme ja se oli ihan mielenkiintoinen pieni pysähdys.
Carson City
Carson City on Amerikan yksinäisimmän tien toinen pää, ja on ihan lempipaikkamme, Lake Tahoen -järven vieressä.
Carson Cityssä ajellessa saa olla varovainen, sillä sen kaduilla saattaa silloin tällöin törmätä villihevosiin. Niitä voi käytännössä nähdä missä tahansa Fallonin ja Carson Cityn välillä.
Pysähdyimme kerran Daytonin pikkukaupungissa, jossa näimme upean palominon hevosen käveleskelemässä keskustassa. Paikalliset kertoivat meille niitä olevan riesaksikin asti, ja että ne aiheuttavat usein liikenneonnettomuuksia.
THE LONELIEST ROAD SURVIVAL GUIDE
Amerikan yksinäisimmälle tielle on saatavissa myös pieni, taskukokoinen opas. Siinä kerrotaan reitin varrella olevista kaupungeista ja nähtävyyksistä, ja ylipäätään koko alueesta.
Oppaaseen kerätään leimoja matkan varrelta eri paikoista, ja leimasivun voi sitten postittaa Nevadan turismilautakunnalle. Paluupostissa saa sitten muistoksi kuvernöörin allekirjoittaman todistuksen siitä, että on selvinnyt hengissä Amerikan yksinäisimmän tien.
Minä sain omani jo edelliseltä reissulta ja sen mukana tuli myös pinssi. Ihan hauska idea mielestäni! Tällä tavalla ehkä saadaan ihmisiä pysähtymään eri kaupungeissa eikä vain ajamaan niiden läpi.
Oppaita sai tien varrelta eri yrityksistä tai tilaamalla Nevadan turismilautakunnalta.
🚗🚗🚗
No, millainen kokemus Amerikan yksinäisin tie sitten oikein oli? Jostakin syystä se ei tuntunut ollenkaan niin yksinäiseltä mitä alunperin luulimme. Muita autoja tuli kyllä vastaan aika säännöllisesti.
Tosiasiassa olemme ajelleet joskus Nevadassa paljon yksinäisimmilläkin teillä kun olemme ajaneet takaisin Kaliforniaan pohjoista reittiä Las Vegasista.
Mutta kokemuksena Amerikan yksinäisin tie on ihan hauska, ja sillä on enemmän näkemistä kuin tylsällä I-80:llä, jossa ei ole muuta nähtävää kuin Bonnevillen suolatasangot.
🇺🇸 SUOSITUKSET USA:N MATKOILLE 🇺🇸
Oletko lähdössä matkalle Yhdysvaltoihin? Tässä tietoa yrityksistä joita itse käytämme täällä reissatessa. Lue myös shoppailuoppaamme Yhdysvaltoihin ja vinkkimme tippaamiseen matkoilla.
🗝 Majoitus: Parhaat diilit löytyvät yleensä tämän varaussivuston kautta tai täältä.
Isommat huoneistot varaamme VRBO:n kautta.
🚗 Vuokra-autot: Vertaamme hintoja aina DiscoverCarsin kautta.
🗺 Retket: Varaamme kaikenlaiset retket joko Viatorilta tai GetYourGuidelta,
riippuen kummalla on meille sopivampi retki tarjolla.
✈️ Lennot: Selailemme lentohintoja aina VPN:n avulla. Se suojaa myös nettiyhteydet matkoilla.
🎫 Konsertti- ja peliliput: Ticketmaster on luotettava taho eri lippujen ostamiseen.
📞 Datapaketit: Suosittelemme vieraillemme aina eSIM:ä Yesimiltä puheluja ja dataa varten.
Se toimii hyvin, ja on edullinen.
Selvisimme siis hengissä tästäkin matkasta! Uskaltaisitko ajaa Amerikan yksinäisimmän tien?
Hauska tuo ”kartalle ei ollut käyttöä koska tien varrella ei ollut minne eksyä”. No olihan siellä toki katsottavaa vaikkei eksyttävää.
Villihevoset olivat mielenkiintoisia, sanotaan ettei niitä ole kuin Kazakstanissa ja Argentiinassa, mutta siis myös Nevadassa.
Kyllä villihevosia on täällä Kaliforniassakin ja todella monessa muussakin osavaltiossa. Niitä on vaan usein vaikea nähdä. Nevadassa mustangeja on kuitenkin sen verran paljon ja muutenkin kun ollaan aavikolla, niin niitä on helpompi nähdä.
Amerikan yksinäisin tie kuulosti nimenä jokseenkin surumieliseltä, mutta naurahdin kyllä jo heti tälle ” Kartalle ei kyllä tullut mitään käyttöä, sillä tien varrella ei ole mitään mihin eksyä.” -lausahdukselle. 😀 Mutta siis mielenkiintoinen postaus taas, ja kyllähän tuo kuulostaa seikkailulta, vaikka sitä varsinaista ”nähtävää” nyt ei niin valtaisan paljon olisikaan.
Joskus on ihan kiva kokea vähän tällaista erikoisempaakin eikä aina vaan niitä nähtävyyksiä. 😊
Aika moni amerikkalainen aavekaupunki on juuri sellainen, että on yksi tölli pystyssä tai ei edes sitä. Toinen vaihtoehto on sitten, että se on turistoitunut pilalle. Tykkään hirveästi. Tuo on juuri sitä aitoa länttä.
Unohin, Eva zu Beck matkustelee siellä: https://www.youtube.com/watch?v=chOSG6Jhsxk
On kyllä tosiaan tullut käytyä muutamassa sellaisessa turistirysäksi muuntuneessa villinlännen kylässä. Paras jossa olen käynyt on Bodie Kaliforniassa. Se on muutettu State Parkiksi. Talot ja muut on kaikki suojeltuja ja pystyssä mutta niihin ei ole siis tehty mitään ravintoloita sun muuta. Siellä kun kävelee hylättyjen rakennusten välissä niin oli kyllä jotenkin aavemainen meininki.
Tämä oli taas hurjan kiinnostava kuvaus. Haluaisin ehdottomasti tuolle reitille ja kuvista päätellen tuo on juuri sellaista tiemaisemaa, jota näkee elokuvissa, vaikka ehkä onkin kuvattu muualla. Loputtoman pitkää suoraa keskellä kuumaa aavikkoa. International Cafe näyttää, sanoisinko mielenkiintoiselta ja taitaa ollakin, vaikkei ehkä parhaalla mahdollisella tavalla.
Kuten Mikko totesi, Australiakin tuli mieleen, ja myös Siperia, vaikka maisemat ovat tyystin erilaiset. Sielläkin voi kyllä törmätä villihevosten lisäksi vapaana liikkuviin sikoihin.
Hyvä ajatus nevadalaisilta tuo kunniakirja ja leimattava passi. Varmasti houkuttelee ihmisiä pysähtelemään eri paikkoihin. Villin lännen historiaan pintapuolisesti tutustuneena nuo paikat kyllä kiihottavat mielikuvitusta, vaikka hyvä tietää, että ihan joka paikassa ei ehkä ole kannattavaa viettää liikaa aikaa.
Kiitos Ismo! Muistan lukeneeni siitä teidän Siperian matkasta, se oli ihan hurjan mielenkiintoinen. Maailmassa on kyllä monenlaisia seikkailuja kun lähtee kauemmas kaikista turistikohteista.
Mielenkiintoista luettavaa ja varmasti jännittävät olosuhteet, mutta ei kyllä tee mieli tuonne lähteä 🙂
Juu tämä ei kyllä varmasti ole mikään varsinainen matkakohde. Mutta jos on päästävä ajamalla Kaliforniasta Utahiin niin silloin ihan hauska seikkailu.
Rupesi ihan naurattamaan, että otitte matkaan kartan, että ette eksyisi, mutta kun ei voinut eksyä, kun oli vain yksi tie😅😂
Näin se kutakuinkin meni 😂
Heh, tämä kuulostaa kyllä hauskalta!
Ei maisemista, mutta tuosta yksinäisyydestä, tulee kyllä väkisin mieleen Australia. Tällainen seutu on itselleni vielä toistaiseksi varsin vierasta ”Amerikkaa”, kun on viettänyt aikaa lähinnä rannikoilla. Villinlännen kokemus kiinnostaisi, niin täytyy pitää tuo International Cafe mielessä, jos kävisi niin ihmeellisesti, että tuonne joskus sattuisi; kuulostaa aika mieleenpainuvalta paikalta! 🙂
Se on muuten varmasti totta, että Australiassa tällaisia yksinäisiä teitä varmasti on. Siellä pelottaisi kyllä ehkä vielä enemmän ajella niillä koska se kuumuus voi olla aika kohtalokasta jos auto vaikka hajoaa. Meillä ei tällä reissulla ollut sitä pelkoa.