It’s a Wrap! Vuoden 2022 luetuimmat jutut

Vuosi on taas vaihtunut ja kaikenlaiset uudet seikkailut odottavat. Meille on tullut perinteeksi koota yhteen vuoden tapahtumat ja blogin luetuimmat jutut. Niitä on aina mielenkiintoista itsekin tutkia, sillä vuoden aikana ehtii jo unohtaa missä kaikkialla on tullutkaan käytyä. Ja jostain kumman syystä, ne luetuimmat jutut ovat harvoin niitä, joita itse niiden luulisi olevan.

Vuosi 2022

Vuonna 2022 maailma lopulta avautui kunnolla matkailulle ja melkoinen kaaoshan siitä sitten tulikin. Meille tämä vuosi oli kuitenkin enemmän autoilemisen vuosi. Teimme useita road trippejä ja pääsimme kokeilemaan myös karavaanarin elämää. Kävimme pariinkin otteeseen Kalifornian kuuluisalla rantatiellä; Pacific Coast Highwayllä reissussa, ja sen lisäksi kävimme Etelä-Kaliforniassa. Marraskuussa ajoimme Nevadan osavaltion halki aina Utahiin saakka, ja kilometrejä tuli mittariin tuli rapiat 2800 kilometriä. Jouluksi ajoimme vielä Yosemiten kansallispuistoon pois keittiöremontin jaloista.

Toki mekin saimme oman osamme lentokaaoksesta kun palasimme kesäksi Suomeen. Jos itse ehdimmekin juosten jatkolennollemme Dallasissa, niin laukut eivät sitten aikoneetkaan ehtiä. Matkatavarat saapuivat perille vasta parin viikon päästä. Onneksi emme olleet menossa mihinkään uuteen kohteeseen, sillä kaksi viikkoa ilman vaatteita ja muita tavaroita lasten kanssa on aika pitkä aika. Suomessa meillä on kuitenkin mökki, vaatteita, ja avulias perhe ja ystävät. Pärjäsimme siis.

Maisemia lennolta Las Vegasiin
Finnairin kone Helsingin lentokentällä

Suomi helli meitä monin tavoin. Aurinkoisia päiviä riitti, ja saunomista ja uimista. Pääsimme vieraaksi sekä Ruissalon kylpylään että Herrankukkaroon, jossa vietimme yön upeassa linnunpöntössä. Samalla kävimme myös Muumimaailmassa. Teimme kesällä viikon road tripin Viroon (1500 kilometriä) ja asuimme matkalla asuntovaunussa. Kesällä vierailimme myös Suomen kansallispuistoissa. Sadettakin piisasi mikä aina ilahdutta meitä, jotka asumme kuivuuden keskellä.

Merimaisemaa Kokkolassa
Tuulimylly Virossa

Yksi vuoden teemoista on ehdottomasti ollut patikointi. Sitä on tullut harrastettua ihan kivasti ja harrastus varmasti jatkuu tästä eteenpäinkin. Välillä reitit ovat vähän helpompia jos lapset ovat mukana ja välillä käydään sitten vähän vaativimmilla poluilla. Pari upeaa patikkareissua uudelle vuodelle on jo suunnitteilla. Vuoden mieleenpainuvimmat patikkareissut olivat Mariposa Grove Yosemiten kansallispuistossa, Salamajärven kansallispuisto Suomessa ja Valley of Fire. Jälkimmäisellä kävimme kun lensimme naisporukalla viikonloppua viettämään Las Vegasiin. Ai niin, ja karhujen aamu-uinnin katseleminen aamukahvilla on jäänyt elävästi mieleen reissultani erämökille Pohjois-Kalifornian Angora Lakesille.

Luetuimmat blogipostaukset 2022

Tämän vuoden luetuimmat jutut ovat suurimmaksi osaksi kotimaasta, mutta myös Meksikosta ja Kaliforniasta. Listasimme erikseen vuonna 2022 kirjoitetut jutut ja kaikki blogissa olevat jutut. Kuten aiempinakin vuosina, hotelli- ja kylpyläkokemukset tuntuvat kiinnostavan kovasti. Samoin kokemukset eri lentoyhtiöistä. Blogin luetuin juttu on kuitenkin jo jonkin aikaa ollut telkkarista tutusta Strömsöstä. Mielenkiintoista, että kotikaupungistani Kokkolasta kirjoittamani postaus nousi myös suosituimpien listalle.

Vuonna 2022 kirjoitetuista blogipostauksista eniten luettiin:

Playa del Carmen, Meksiko – Kokemuksia ja vinkkejä
Yö telkänpöntössä Herrankukkarossa
Kesän parhaat vinkit Muumimaailmaan
Kokemuksia Ruissalon kylpylästä
Suomalainen Kukkula -viinitila Kaliforniassa yllätti

Kaikista blogipostauksista eniten vuonna 2022 luettiin:

Missä oikein on Strömsö ja voiko siellä käydä
10 parasta paikkaa Kokkolassa
Playa del Carmen, Meksiko – Kokemuksia ja vinkkejä
NyxAir lentoyhtiö – Suomen taivaan uusin tulokas
Järvisydän lasten kanssa – kylpylä ja elämyshotelli

Auringonlasku lentokoneen ikkunasta

Saapas nähdä minne vuosi 2023 meidät kaikki vie!

You Might Also Like

20 Kommenttia

  1. Paljon olette tehneet hienoja matkoja. Minua ovat kiinnostaneet eniten automatkat, koska se on omakin harrastuksemme. Jospa joskus vielä autoilisimme Amerikassakin, se vain on ollut haave, joka on vuodesta toiseen jo parikymmentä vuotta lykkääntynyt. Tuo postausten suosituimmuus yllättää aina minutkin. On vaikea ymmärtää, että Helsingin ja Turun taukopaikoista kertovaa juttua luetaan moninkertaisesti enemmän kuin esimerkiksi Alppien serpentiiniteiden kuvauksia. Helsingistä Turkuun on meille pelkkää arkea, kun taas Alpit mitä parasta juhlaa.

  2. Hauska tuo majoitus telkänpöntössä! Jostain muustakin blogista joskus törmännyt siihen, mutta oli kiva törmätä siihen nyt uudestaan. Ihana lokaatioa saaristossa.
    Teillä on siellä Kaliforniassa kyllä niin paljon eri roadtrip vaihtoehtoja, että kateeksi käy! ;D

  3. Karhujen aamu-uinti on niin iso highlight, että .. Ei ihan jokainen koe moista🫶🫶🫶. Edelleen muistan hämmennyksen ko. Juttua lukiessani

  4. Nuo karhut jäivät minullakin mieleen, olisin halunnut nähdä itsekin. Nevadan yksinäinen tie kiinnosti kovasti myös. Kotimaanmatkailu oli varmasti hyvä ratkaisu, kun nähtävää nyt teillä päin kuitenkin riittää. Me ei lennetty viime vuonna lopulta lainkaan, mutta kun luki jatkuvast i lentokenttien kaaoksista ja katseli lentojen hintoja, se matkustustapa ei kyllä hirveästi houkutellutkaan.

    1. Kyllä on ollut melkoista kaaosta lentokentillä ja se tuntuu edelleen jatkuvan. Ainakin täällä Yhdysvalloissa. Euroopassa lienee tilanne jo rauhoittunut ja toivotaan, että pysyy myös sellaisena.

  5. Olen haaveillut Viron road tripistä, joten jos sulta löytyy vinkkipostausta, niin laita mulle tulemaan.
    Valtavasti olette ehtineet vuodessa tehdä.

  6. Teillä on ollut todella kiva ja monipuolinen vuosi! Karhujen aamu-uinti on varmasti ollut mieleenpainuva kokemus. Minulla on viime vuoden yhteenveto vielä tekemättä, mutta yritän päästä sen pariin ennenkuin vuosi vaihtuu uudestaan. 🙂 Mukavia reissuja teille myös tälle vuodelle!

  7. Vuosikoosteet on kyllä kiva tapa kasata menneen vuoden matkat ja jutut, ihan jo itseäänkin varten muistiin. Ja on myös mielenkiintoista tutkia tilastoja luetuimmista jutuista, monesti tosiaan käy niin että vähän yllättävät jutut voi nousta suosituksi, kun taas joku sellainen jonka itse ajattelisi olevan kärjessä, ei sitten olekaan löytänyt lukijoita.

    1. Tosiaan noita luetuimpia juttuja on aika hauska aina katsoa vuoden jälkeen. Omat veikkaukset menee lähes joka vuosi pieleen. 😂

    1. Hei mahtavaa Suvi! Siellä on ihanan lämmintä ja ruoka on niiiiin hyvää! 🤤 Viime aikoina täällä Kaliforniassa on muuten uutisoitu Cancunin lentäkentän ruuhkista kun siellä on joku remontti tai tietyö tmv. Monet on joutuneet kävelemään laukkujen kanssa kentälle kun autojono on ollut niin pitkä ja hidas. Eli jos teidän lento on Cancunin kentälle niin kannattaa tarkistaa mikä tilanne siellä nyt on. Ihanaa reissua!

    1. Kiitos Mikko! Vähän erilainen vuosi tämä on kyllä ollut kun ennen tavattiin lennellä jonkun verran. Mutta ihan kiva näinkin. Teidän lista taitaa olla aika paljon pidempi. Jään odottelemaan. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *