Japani

  • 10 syytä suunnata Japaniin syksyllä

    Japani on yksi meidän perheen ehdottomista lempparikohteista. Tällä viikolla olemme taas pyöritelleet matkakohteita ensi keväälle, ja puheissa on vilahdellut niin Costa Ricaa kuin Havaijiakin. Jossakin vaiheessa turhautuminenkin astui esiin, ja joku jo tokaisi, että miksei vaan mennä takaisin Japaniin. Se kertoo siitä, kuinka paljon tykkäsimme Japanin matkastamme, ja kuinka paljon haluaisimme päästä sinne uudelleen. Tällä…

  • |

    10 tietämisen arvoista asiaa kun matkustat Japaniin

    Olimme Japanissa ensimmäistä kertaa elämässämme viime marraskuussa, ja mielestämme se oli yksi parhaista matkoista mitä olemme tehneet. Japani on upea paikka, ja oli mielenkiintoista tutustua niin erilaiseen kulttuuriin mihin on itse tottunut. Pistin merkille muutamia asioita joita on hyvä tietää Japanissa reissatessa, ja joitakin olisin toivonut tietäväni itse ennen matkaan lähtöä. Tässä muutama: 1. JAPANISSA…

  • |

    Tokion Trick Art museo nousi koko perheen suosikiksi

    Tokion Trick Art Museo oli mukava löytö Japanin matkallamme. Koko perheellä oli hauskaa illuusioiden löytyessä eri kuvauspaikoilla. Ennen meidän Japanin matkaamme en ollut koskaan kuullutkaan Trick Art -museoista. Törmäsimme sellaiseen Odaibassa, ja se kuulosti sen verran hauskalta, että päätimme mennä sisään. Ja onneksi menimme sisään, sillä Trick Art Museum oli yksi niistä paikoista tältä matkalta,…

  • | |

    Lounas hauskassa Kawaii Monster Cafessa Tokiossa

    Lupasin aiemmassa postauksessani ”Japanin kreisit kahvilat” palata vielä joskus kertomaan tarkemmin millaista oli vierailemassamme Monster Cafessa. No, monstereita emme kyllä nähneet, mutta kokemus oli silti aika hauska ja mielenkiintoinen, ja 4-vuotias tyttäremme muistelee sitä yhä viikoittain. Kawaii itse asiassa tarkoittaa söpöä tai suloista, joten hirviötkin olivat astetta kesympiä. Kawaii Monster Cafe sijaitsee Tokion Harajukussa. Se…

  • |

    Näin bongasimme geishan Kiotossa

    Haaveiletko geishan näkemisestä? Me kävimme Japanissa ja tässä meidän ohjeet, miten voit bongata geishan Kiotossa. Me näimme niitä useita. Kun aloimme suunnittelemaan matkaa Japaniin, yksi asia oli minulle selvää; Haluan nähdä oikean geishan! Mutta kun sitten aloin tutkimaan missä siihen voisi olla mahdollisuus, kävi nopeasti ilmi, että tämä olikin helpommin sanottu kuin tehty. Geishat ovat…

  • | |

    Tokion muumikahvilassa ei tarvitse istuskella yksin

    Tokion muumikahvila on suloinen sekoitus suomalaisuutta ja muumeja. Siellä ei koskaan tarvitse istua yksin, sillä muumit pitävät vieraille seuraa.  Yksi meidän Japanin matkan hauskimpia pysähdyspaikkoja oli Tokyo Domessa sijaitseva muumikahvila. Viralliselta nimeltään Moomin Bakery & Cafe oli etenkin 4-vuotiaan tyttäremme mieleen, mutta kyllä me aikuisetkin siitä kovasti nautimme. Muumikahviloita on ollut myös Suomessa vähän erilaisin konseptein…

  • |

    Älä ohita näitä ruokia jos vierailet Japanissa

    Japanilainen keittiö on maailmankuulu eikä syyttä. Kokosimme tähän japanilaisia ruokia, joita kannattaa siellä matkaillessa kokeilla. Yksi Japanin matkamme parasta antia oli ehdottomasti paikallinen ruoka. Nautimme siitä täysin siemauksin siitä, että saimme maistella sekä tuttuja että uusiakin makuja reissumme aikana. Vaikka meillä kotona Kaliforniassa on mahdollisuus löytää lähes autenttista ruokaa ympäri maailman, tajusin vasta paikan päällä…

  • |

    Shibuya ja sen tärkeimmät nähtävyydet Tokiossa

    Tokion Shibuyan nähtävyydet ovat sen kiireestä sykkivillä kaduilla ja rauhallisissa puistoissa. Lue tästä mitä kaikkea siellä kannattaa tehdä. Tokio on täynnä värikkäitä kaupunginosia, joissa on paljon nähtävää, eikä Shibuya tee niihin poikkeusta. Se on yksi Tokion suurimpia kaupallisia keskuksia ja siellä kannatta ehdottomasti käydä kiertelemässä jos on Tokiossa lomalla. Shibuyan päänähtävyydet ovat Shibuya Scramble Crossing,…

  • |

    Vierailu Hiroshimaan – Japanin matkan koskettavin kokemus

    Hiroshima on vaikuttava paikka, jonne kannattaa tehdä päivän tai parin pysähdys Japanin matkalla. Tässä Hiroshiman tärkeimmät paikat. Taannoisella Japanin matkallamme vierailimme myös Hiroshiman kaupungissa, joka oli todella koskettava ja mielenkiintoinen paikka. Erityisen nostalgiseksi vierailumme teki vielä se, että kiertelimme Hiroshimaa päivänä, jolloin kotona Kaliforniassa vietettiin kiitospäivää. Hiroshima muistetaan yleisesti sen kohtalokkaasta historiasta, ja atomipommista, joka…

  • Himejin linna – Japanin suurin ja kaunein linna

    Himejin linna on Japanin suurin ja kaunein linna, ja samalla myös eniten vierailtu. Se olikin todella upea ja ehdottomasti käymisen arvoinen! Kun suunnittelimme matkaamme Japaniin, huomasimme kiinnostavan kaupungin yhden reittimme varrella. Kaupungin nimi oli Himeji, syy miksi siitä kiinnostuimme oli upea Himejin linna. Ja niin lisäsimme matkallemme sitten pysähdyksen sinnekin. Himeji (Himeji-shi) on keskikokoinen kaupunki…

  • |

    Japanin Nara ja sen parhaat nähtävyydet päivässä

    Japanin Nara on erilainen ja mielenkiintoinen kaupunki. Lue tästä mistä löytyvät sen upeat temppelit, kesyt kauriit ja muut nähtävyydet. Me vietimme Japanin matkallamme useamman päivän Kiotossa ja kävimme sieltä käsin yhdessä sen mielenkiintoisimmista naapurikaupungeista; Narassa. Nara on historiallisesti tärkeä kulttuurikeskus ja suosittu matkailukohde. Siellä on useita UNESCON maailmanperintölistalla olevia kohteita, ja se on tullut tunnetuksi…

  • |

    5 parasta muistoa Kiotosta

    Neljäntenä matkapäivänä Japanin matkallamme suuntasimme Tokion Shinjukusta luotijunalla Kiotoon. Kaikista käymistämme paikoista, Kioto jäi kertakaikkisesti sydämiimme. Se oli erilainen kuin olimme kuvitelleet, mutta ymmärrän nyt miksi kaikki kehottivat meitä vierailemaan juuri Kiotossa. Olimme reissussa marraskuussa, juuri parhaaseen ruskan aikaan, ja saimme ihailla kauniiden rakennusten lisäksi myös kauniita maisemia.  Kiotosssa on vajaa 1,5 miljoonaa asukasta, ja 17…

  • Junalla ympäri Japania

    Junailu on Japanin matkaajan ykkösliikkumismuoto. Se on kätevää, helppoa ja ihan hauskaakin. Me matkustimme junalla useampaan kaupunkiin, ja myös päivittäin Tokion sisällä. Joskus olisi upeaa tehdä oikein kunnon kiertomatka Japanissa junaa käyttäen, mutta nyt halusimme viettää aikaa myös Tokiossa, joten muutaman kaupungin näkeminen riitti meille. Tokion Shinjukusta matkasimme ensin Kiotoon (josta teimme myös päiväretken Naraan),…

  • |

    Japanin kreisit kahvilat

    Japani – niin monia ajatuksia herättävä, erikoinen, hauska, jännittävä ja kaunis. On vaikeaa edes alkaa purkamaan matkaa sanoiksi, koska näimme ja koimme kahdessa viikossa niin paljon. Yksi asia, mikä jäi hyvällä tavalla päällimmäisenä mieleen, oli japanilaisten lapsenmielisyys ja tapa hullutella. Siitä yhtenä esimerkkinä olivat erilaiset teemakahvilat. Kävimme muutamassa kurkkaamassa, että mistä niissä oikein on kysymys.  MUUMI…