Havaijin osavaltio

Havaiji on meidän kalifornialaisten ”Kanarian saaret”, eli täkäläisten kestosuosikki. Ja se onkin todellinen paratiisi.

Havaijilla on kahdeksan pääsaarta; Big Island (Hawaii), Maui, Kahoolawe, Lanai, Molokai, Oahu, Kauai ja Niihau. Niistä suosituimpia kohteita ovat Big Island, Maui ja Oahu. Myös menoltaan rauhallisempi Kauai on etenkin luonnonystävien suosiossa.

Havaiji on tuliperäistä aluetta, ja sen luonto on uskomattoman kaunista. Lisäksi se on snorklaajan tai sukeltajan unelmapaikka.

Hawaii map

Havaijin saariryhmä on yksi Yhdysvaltojen osavaltioista, ja se sijaitsee pohjoisella Tyynellämerellä. Suoria lentoja Suomesta ei Havaijille ole, mutta matkan voi hyvin yhdistää vaikka Kalifornian reissuun. Lentoja Kaliforniasta voi löytää usein edullisestikin, ja lentoaika on vain viitisen tuntia.

Havaijin saarilla on kaikenlaista tekemistä. Snorklaamisen ja sukeltamisen lisäksi suosittuja aktiviteetteja ovat helikopterilennot ja erilaiset patikointiretket tulivuorten alueille.

Saarilla on myös erilaisia hedelmäfarmeja joilla voi vierailla. Tästä syystä on muuten muistettava, että tiettyjen hedelmien tuominen saarille on kiellettyä, ja sitä vahditaan todella tarkasti.

Ikimuistoinen tapa päästä sisään polyneesialaiseen kulttuuriin on perinteinen luau -illainen, jossa esitetään perinteisiä tansseja.

Pääkaupunki: Honolulu (Oahun saarella)
Lempinimi: The Aloha State
Valuutta: Yhdysvaltain dollari
Viralliset kielet: englanti ja havaiji
Aikavyöhyke: Havaijin-Aleuttien aika, eli Hawaii-Aleutian Standard Time (UTC -10)

🌺🌺🌺

*Tällä sivulla on affiliate -linkkejä

🇺🇸 SUOSITUKSET USA:N MATKOILLE 🇺🇸
Oletko lähdössä matkalle Yhdysvaltoihin? Tässä tietoa yrityksistä joita itse käytämme täällä reissatessa. Lue myös shoppailuoppaamme Yhdysvaltoihin ja vinkkimme tippaamiseen matkoilla.

🗝 Majoitus: Parhaat diilit löytyvät yleensä tämän varaussivuston kautta tai täältä.
Isommat huoneistot varaamme VRBO:n kautta.
🚗 Vuokra-autot: Vertaamme hintoja aina DiscoverCarsin kautta.
🗺 Retket: Varaamme kaikenlaiset retket joko Viatorilta tai GetYourGuidelta,
riippuen kummalla on meille sopivampi retki tarjolla.
✈️ Lennot: Apua korvauksien hakemiseen myöhästyneistä lennoista olemme saaneet AirHelpiltä.
🎫 Konsertti- ja peliliput: Ticketmaster on luotettava taho eri lippujen ostamiseen.
📞 Datapaketit: Suosittelemme vieraillemme aina eSIM:ä Yesimiltä puheluja ja dataa varten.
Se toimii hyvin, ja on edullinen.


Matkakertomuksia


Oahun saari


Big Islandin saari (Hawai’i)


Muuta Havaijilta