|

Capilanon riippusillan ylitys Kanadan Vancouverissa

Blogger Paula in a bridge at Capilano Suspension Bridge

Capilanon riippusilta on kenties Vancouverin kuuluisin nähtävyys. Se oli myös yksi meidän Kanadan matkan hienoimmista kokemuksista.

Postaus saattaa sisältää kumppanuuslinkkejä. Niiden kautta ostaminen ei maksa sinulle ekstraa, mutta me saamme pienen provision. Mainokset ja linkit mahdollistavat sen, että voimme jatkossakin matkustaa ja jakaa ilmaisia matkavinkkejä.

Kun olimme vierailulla Vancouverissa, Kanadassa, meille kerrottiin toistuvasti, että meidän pitäisi käydä katsomassa Capilano Suspension Bridge eli Capilanon riippusilta. Ihmettelimme kovasti, että mitä ihmeellistä yhdessä sillassa nyt voisi olla.

Päätimme kuitenkin lähteä käymään Capilano Suspension Bridge Parkissa ja silloin vasta ymmärsin, että kyseessä onkin vähän isompi kokonaisuus eikä vain yksi hassu silta. Ja onneksi lähdimme sillä Capilano oli kyllä aika hieno paikka!

Capilanon riippusillan lisäksi puistossa on useita muitakin siltoja, Cliffwalk, luontopolkuja ja pieniä kahviloita. Ja ennen kaikkea saimme nauttia myös raikkaasta sademetsän ilmasta.

Suosittelen kyllä ehdottomasti tätä paikkaa kaikille Vancouverissa kävijöille. Me ainakin tykkäsimme siitä kovasti!

Capilano Suspension Bridge Parkin kyltti Kandan Vancouverissa

Capilano Suspension Bridge Park

Capilano Suspension Bridge Park sijaitsee vajaan puolen tunnin ajomatkan päässä Vancouverin keskustasta ja sinne pääsee helposti ilmaisella shuttle bussilla. Bussit ajavat puistoon useita kertoja päivässä ja niiden pysäkit ovat Canada PlaceHyatt Regency Hotel ja Blue Horizon Hotel.

Liput puistoon kannattaa hankkia jo etukäteen netistä, sillä näin ne ovat vähän edullisemmat.

Capilanon puistossa on paljon muutakin tekemistä ja nähtävää kuin pelkästään sen kuuluisa riippusilta. Kannattaa varata vierailuun sen verran aikaa, että ehtii kiertämään koko puiston läpi.

Meillä meni matkoineen koko retkeen neljästä viiteen tuntia mutta uskon, että moni muu voi kiertää puiston parissa kolmessakin tunnissa.

Tässä kaikki puiston eri aktiviteetit:

Story Center ja Kia’palano

Story Center on käytävä heti puistoon tullessa, jonka reunoilla on kuvia ja kertomuksia Capilanon sillan ja puiston synnystä ja historiasta.

Sillalla on ajan saatossa ollut useita omistajia, ja yksi heistä, “Mac” MacEachran halusi tuoda sen luo enemmän alkuperäiskansojen jälkiä. Vuonna 1935 hän pyysi paikallisia heimoja pystyttämään sillan viereen toteemipaaluja.

Osa toteemipaaluista on pystytetty myöhemmin ja uusimpien paalujen tekijöinä ovat olleet uuden polven paikalliset veistäjät. Kaikki paalut ovat täynnä yksityiskohtia ja ne ovat mielestäni todella hienoja.

Toteemipaaluja voi Kanadan lisäksi nähdä myös muutamassa Yhdysvaltain osavaltioista, nimittäin Alaskassa ja Washingtonissa.

Ne kertovat alkuperäiskansojen kulttuurista ja uskomuksista, ihan kuten Havaijilla näkemämme Tiki -paalutkin. Tiki -paalut ovat Polyneesian alkuperäisasukkaiden toteemipaaluja.

Vancouverissa toteemipaaluja on myös Stanley Parkissa.

Capilanon puiston toteemipaalujen vieressä on Kia’palano. Se on pieni museokatos, jossa on tietoja Skwxwú7mesh- ja Tsleil-Waututh heimoista, jotka ennen elivät tällä alueella.

Kia’palano on Skwxwú7meshin kieltä ja tarkoittaa ”kaunista jokea”.

Toteemipaaluja Capilanon riippusillan puistossa Kanadassa
Puiston satavuotispaalu (vas.) ja hyttysten synnystä kertova paalu (oik.)
Bloggaaja Paula kurkkaamassa toteemipaalun keskellä olevasta reiästä Kanadassa
Lohien kunniaksi tehty paalu
Kia’palano on pieni museo Capilanon puistossa Kanadassa, joka kertoo alueen alkuperäisasukkaista

Riippusilta

Riippusilta on tietenkin koko puiston pääaktiviteetti. Alkuperäisen sillan rakensi skotlantilainen rakennusinsinööri George Grant Mackay vuonna 1889.

Siihen aikaan silta rakennettiin hamppyköydestä ja setripuun lankuista, mutta siltaa paranneltiin myöhemmin vaijereilla. Vuonna 1956 silta rakennettiin kokonaan uudelleen ja juuri sen sillan me nyt ylitimme.

Nykyinen silta on niin sanottu yksinkertainen riippusilta. Se on 140 metriä pitkä ja on 70 metrin korkeudessa. Sillan yli kävellessä tulee samalla ylitettyä Capilanon joki.

Riippusillalla kävely oli mielenkiintoinen kokemus, sillä se on todella korkealla ja heiluu aikalailla. Sen päällä oli samaan aikaan aika paljon ihmisiä, jotka kävellessään heiluttivat samalla siltaa. Silta on myös aika kapea ja liikuttava koko ajan eteenpäin ettei tuki tietä muilta.

Ihmisiä Capilanon riippusillalla Vancouverissa

Treetops Adventure

Heti isomman riippusillan ylityksen jälkeen saavuimme Treetops Adventure alueelle, jossa on seitsemän puusta roikkuvaa riippusiltaa. Niitä kuljetaan puusta toiseen samalla kun näkee sademetsän luontoa ylhäältä puun latvasta. Korkeimmillaan sillat ovat 33 metrissä.

Me tykkäsimme puiston tästä osiosta todella paljon. Oli hauskaa nähdä metsää ylhäältä ikään kuin eri kulmasta ja miettiä, että mihin suuntaan seuraavaksi lähtisi. Vaikka sillat olivat huomattavasti lyhyempiä kuin varsinainen Capilanon riippusilta, ne olivat silti aika jännittäviä.

Riippusiltoja metsässä Capilano puistossa Kanadassa

Saukon munia – Otter Balls

Kun olimme seikkailleet tarpeeksi silloilla, alkoi meillä kahvihammasta kolottaa. Istuimme alas metsässä olevaan The Cabin ulkoilmakahvilaan. Meillä oli mukana kaupasta ostamamme täytetyt leivät ja kahvi maistui niiden kanssa erityisen hyvältä.

Kahvilan oma erikoisuus on siellä myytävät ”saukon munat” (otter balls). Ne ovat käytännössä pieniä pannukakkuja jotka tarjoillaan vaahterasiirapin ja tomusokerin kera.

Saukon munien (otter balls) valmistusta The Cabin kahvilassa Capilano puistossa

Elävä metsä -The Living Forest

Ylhäällä olevilta silloilta tulimme lopulta alas metsässä kulkeville poluille. Nyt oli mahdollista nähdä kaikki aiemmin näkemämme kasvit ja puut lähempää.

The Living Forest alueella on muun muassa lampia, vanhoja Douglaskuusia ja isoja keltaisia banaanietanoita, joita meillä Kaliforniassakin toki näkee. Siellä täällä oli kaikenlaisia kylttejä kertomassa alueen ekosysteemistä ja eläimistä.

Me pysähdyimme hetkeksi myös yhden katoksen alle kuuntelemaan tarinaa alueen lepakoista ja niiden elinkaaresta. Koska osasimme vastata lepakkoaiheisiin kysymyksiin oikein, saimme palkinnoksi lepakko-tatuoinnit kotiin lapsille viemisiksi.

Elävä metsä -alueen polku Capilanon puistossa Vancouverissa
Baanaanietanoiden ylityspaikasta kertova kyltti Capilanon puistossa

The Raptors Ridge

The Raptors Ridge on nurkkaus, jossa kerrotaan alueen linnuista. Paikalla oli paikallisen lintuyhdistyksen ihmisiä pöllöjen ja erilaisten haukkojen kanssa, ja he vastailivat vieraiden kysymyksiin samalla kun pääsimme katsomaan lintuja ihan läheltä.

Linnut ovat puistossa yleensä päivittäin kesäkuusta aina syksyllä olevaan Labor Dayhin saakka, sekä huhti- ja toukokuussa viikonloppuisin.

Vaikka linnut ovatkin todella upeita kun niitä pääsee näkemään läheltä, niin jäimme vähän miettimään tämän aktiviteetin eettistä puolta.

Ensin ajattelimme, että linnut ovat varmasti jonkinlaisia pelastettuja ja kuntoutettavia yksilöitä. Mutta yhdistyksen omilla sivuilla kerrotaan heidän tähtäävän vain opetukselliseen työhön. Varsinainen syy taitaa siis olla vaan ihmisten houkuttelu paikalle.

Haukka näytillä Capilanon riippusillan puistossa Vancouverissa

Cliffwalk

Cliffwalk on yksi puiston jännittävimmistä aktiviteeteista ja niistä myös kaikista uusin. Se on lisätty alueelle vuonna 2011. Cliffwalk sisältää erilaisia kävelyramppeja ja portaita, jotka on pultattu kiinni kanjonin reunassa olevaan kallioon.

Samalla kun kävelee erilaisilla rampeilla on itseasiassa samalla korkeudella kuin kanjonista ylös kasvavien puiden latvat. Oli aika jännää katsoa alaspäin, sillä siellä näkyi vain kiviä ja alhaalla virtaava joki.

Bloggaaja Paula menossa Cliffwalkille Capilanon puistossa Vancouverissa
Ihmisiä Cliffwalkilla Capilanon puistossa Kanadassa
Bloggaaja Paula yhdellä Cliffwalkin kaarevista silloista

🦇🦇🦇

Cliffwalkilta noustaan ylös pienelle polulle, joka vie vierailijat takaisin puiston edustalle ja siellä olevaan matkamuistomyymälään. Tämä oli mielestäni muuten yksi parhaista matkamuistomyymälöitä joihin Vancouverissa törmäsimme.

Rakennuksessa oli myös kaksi erillistä ravintolaa. Vähän rennompi Loggers’ Grill ja sisätiloissa oleva The Cliff House Restaurant. Jos et ole vielä maistanut Kanadalaista erikoisuutta nimeltä ”poutine”, niin täällä on siihen hyvä mahdollisuus.

Capilanon puistossa oli myös oma ohjelma lapsille, joka vaikutti ihan kivalle. Siinä seurattiin eri reittejä samalla kun täytettiin puistosta saatavaa puuhakirjaa. Puuhakirjoja oli jaossa heti ison riippusillan jälkeen Treetop Adventuren alussa.

Meillä oli todella hauskaa Capilano Suspension Bridge Parkissa, ja vietimme siellä useamman tunnin risteillen silloilla ja nauttien sademetsästä.

Vaikka Vancouverissa on paljon muutakin nähtävää, me tykkäsimme tästä paikasta itse asiassa niin paljon, että aloimme jo miettimään josko voisimme palata sinne vielä illalla uudelleen.

Ilta-ajalle olisi kuitenkin pitänyt ostaa erillinen Twilight -lippu, sillä pimeällä kaikki sillat ja muutkin alueet valaistaan kauniilla valoketjuilla. Puisto on varmasti todella upea sen iltavalaistuksessa, ja luultavasti aika erilainen kokemus mitä se on päivällä.

Uskaltaisitko tällaiselle riippusillalle?

🧳 MEIDÄN SUOSITUKSET MATKOILLE YMPÄRI MAAILMAA 🧳

🗝 Majoitus: Parhaat diilit löytyvät yleensä tämän varaussivuston kautta tai täältä.
Isommat huoneistot varaamme VRBO:n kautta.
🚗 Vuokra-autot: Vertaamme hintoja aina DiscoverCarsin kautta.
🗺 Retket: Kaikenlaiset retket varaamme joko Viatorilta tai GetYourGuidelta,
riippuen kummalla on meille sopivampi retki tarjolla.
✈️ Lennot: Selailemme lentohintoja aina VPN:n avulla, ja se suojaa nettiyhteydet myös matkoilla.
🎫 Konsertti- ja peliliput: Ticketmaster on luotettava taho eri lippujen ostamiseen.
📞 Datapaketit: Puheluita ja dataa varten suosittelemme Yesimiä. Se toimii hyvin, ja on edullinen.

You Might Also Like

22 Kommenttia

    1. Ne puissa olevat sillat ei kyllä ole niin pahoja kun ne ei ole ihan älyttömän korkealla mutta se iso silta saattaa kyllä korkeanpaikan kammoiselle olla paha. Lapset ihan varmasti tykkäisi tästä! Ainakin minun. 😆

    1. Tuosta Espanjan paikasta olen nähnyt kuvia ja se olisi kyllä hieno päästä käymään. Sri Lankan sillasta en ole kuullut mutta täytyy googlailla.

  1. Hienon näköinen paikka! Tuli hieman mieleen Uuden-Seelannin Rotoruan lähellä oleva Redwoods Treewalk, jossa on myös mahdollisuus illan valaistuun kävelyyn puiden välissä olevilla silloilla. Kävin itse kiertämässä vain tuon iltaversion, ja vaikka eriväriset ja malliset valot olivat hienoja, jäin kaipaamaan puiden näkemistä. Illan pimeydessä kun näkyi sitten vain ne valot ja puiden varjot.

    1. Yllätyin kyllä itsekin, että kuinka paljon se heilui mutta muuten se ei ollut niin pelottava. Enemmän mietin sitä kun sen päällä oli samaan aikaan aika paljon ihmisiä, että mikähän sen painoraja mahtaa olla.

  2. Vau, menisin ehdottomasti! Näyttää tosi hienolta ja kuulostaa jännältä tuo yökävely myös. Kävin jossain vaiheessa usein köysiseikkailuradoilla ja niissä oli joskus myös yöseikkailuja.

    1. Se pimeällä sillalla oleminen olisi ollut kyllä kiinnostavaa mutta tämäkin oli kyllä aika kiva kokemus. Varsinkin nuo metsässä olevat sillat oli jotenkin hienoja.

  3. Yhdysvalloissa ja Kanadassa todella osataan rakentaa upeita riippusiltoja ja ylipäätään kiinnostaviin metsiin tai viidakoihin turvallisia käytäviä kuoppien ja mättäiden yli. Ehkä jotain tällaisia olen nähnyt myös Englannissa, en tosin näin huikeita. Asun Italiassa ja huikeita paikkoja on täälläkin, mutta turvalliset rakenteet ovat vähän niin ja näin. Italiassa siis voi pudota portaissa, polulta, rotkoista, joten lasten kanssa ne eivät ole turvallisia. Näin ollen voin hyvin ymmärtää lippujen hinnat, tällaisten rakenteiden kustannukset ovat varmasti korkeita. Eri asia sitten on, jääkö luontoelämys tällaisessa ympäristössä steriiliksi. Ja ehkä myös Vancouverissa on mahdollisuus tutustua metsiin, joissa ei ole siltoja.

    1. No tämä paikkahan oli ihan täysin rakennettu elämyksiä varten eli ei se ollut sinällään mikään luontoelämys vaikka metsässä oltiinkin. Vancouverin lähistöllä olisi kyllä ollut pari muutakin riippusiltaa luonnonpuistoissa mutta niissä ei olisi sitten ollut kuin se yksi silta, niin päätettiin käydä katsomassa tämä.

    1. Minunkaan mielestä se ei ollut kovin pelottava mutta meidän perässä tullut nainen oli aivan kauhuissaan kun pysähdyimme pari kertaa ottamaan kuvia. 😂

  4. Vancouver ja riippusilta, kuullosti heti jotenkin tutulta. Piti oikein tarkistaa, me ylitimme moisen Squamishissa, Vancouverin lähellä ainakin sekin. Ilmeisesti näitä on useampia tuolla suunnalla. Ei nyt varsinaisesti pelottava, mutta juuri sen verran, että yhden päivässä/viikossa/kuukaudessa voi yhden ylittää, muttei nyt ihan ilokseen näitä jatkuvasti ylittelisi 🙂

    1. Kyllä niitä tosiaan on ainakin kolme lähistöllä mutta tämä on tällainen kokonaisuus, mihin on sitten rakennettu muitakin siltoja. Me emme ehtineet Squamishiin.

  5. Jotenkin en arvosta sitä, että ihmiset varta vasten heiluttavat sitä. Amazoniassa Sucusarilla oli latvuskävely, mikä tarjosi näkymää latvuston linnustoon. Paikoissa, missä puut ovat hyvinkin korkeita, se on tarpeen. Sattumoisin ajoin kahden eri riippusillan kautta hiljattain.

  6. Itse en pitänyt tuota hintaa mahdottomana, maksaahan Yhdysvalloissa kansallispuistotkin sen 35 USD / auto. No toki ”annual pass” maksaa itsensä nopeasti takaisin, mutta kuitenkin. Hienolta näyttävä paikka ja riippusillat ovat aina hienoja nähtävyyksiä!

    1. Ei todella ihan halvimmasta päästä mutta täälläpäin maapalloa on kaikki kallista, ja hinnat jatkaa vaan nousuaan. Euroissa siis vähän vajaa 50€. Tästä tulee mieleeni kun menimme viime vuonna Norjaan ja Suomessa meitä kehotettiin ottamaan omat eväät mukaan kun siellä on niin kallista. Meidän mielestä siellä ei ollut ollenkaan kallista koska olemme siihen hintatasoon tottuneet kotona Kaliforniassa. 😆

      Nyt en ollut täällä perheen kanssa niin en osaa vastata tuohon mitä lapset paikasta ajattelevat.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *