The Donut Hole on historiallinen drive thru donitsimyymälä Los Angelesissa, Kaliforniassa. Me ajoimme sen läpi ja testasimme samalla sen donitsit. Tällaista siellä oli.
Me ajelemme aika usein San Franciscon lahden alueelta Etelä-Kaliforniaan sukulaisia tapaamaan. Niinpä paikat ja nähtävyydet sielläkin ovat tulleet meille hyvin tutuiksi. Koska ajomatka kotiin on aika pitkä, tapaamme ostaa aina matkalle jotakin naposteltavaa. Viimeisimmällä kerralla pysähdyimme ostamaan donitseja historiallisesta leipomosta nimeltään The Donut Hole.
The Donut Hole sijaitsee La Puenten kaupungissa Los Angelesin piirikunnassa. La Puente on pieni kaupunki, jossa asuu vain noin 40 000 ihmistä. Matkaa Los Angelesin keskustaan on vain noin 30 kilometriä. Donitsille on helppoa poiketa myös jos ajelee Interstate 10 tai 210 pitkin.
THE DONUT HOLE Leipomo
The Donut Hole drive thru leipomo avattiin La Puenteen vuonna 1963. Alunperin leipomoita oli viisi eri puolilla Etelä-Kaliforniaa, mutta nyt niistä on vain tämä yksi paikka jäljellä. Syy siihen, miksi se mahdollisesti on säästynyt tuholta, saattaa olla sen ulkomuoto. Leipomon rakennus on nimittäin donitsin mallinen.
Leipomobisnes meni konkurssiin vuonna 1979 ja sen myötä paikka myytiin. Uusi omistaja otti haltuunsa kuitenkin vain tämän kyseisen rakennuksen, joka on nyt ollut toiminnassa yhtämittaisesti jo yli 60 vuotta.
Donitsin mallinen rakennus onkin tämän leipomon vetonaula. Sen ovat suunnitelleet John Tindall, Ed McCreany ja Jesse Hood. Vastaavanlaista arkkitehtuurityyliä kutsutaan täällä Yhdysvalloissa nimellä ”programmatic architecture”. Yritin löytää sille suomalaista käännöstä tai vastinetta, mutta ainoa viittaus tällaisiin rakennuksiin löytyi California crazy -nimellä.

Tässä arkkitehtuurityylissä rakennukset rakennettiin muistuttamaan jollakin tavalla paikan liiketoimintaa. Esimerkiksi kahvila saattoi olla teekannun muotoinen, tien varrella oleva hedelmäkoju oli appelsiini, tai suutarin paja saattoi olla kengän mallinen. Yksi parhaista esimerkeistä on vielä toiminnassa oleva hot dogin mallinen Tail O’ the Pup hot dog -kioski West Hollywoodissa.
Aika lähellä Donut Hole ravintolaa, San Bernardinon kaupungissa on Wigwam Village, joka myös mukailee samaa tyyliä. Se on rakennettu 1930-luvulla ja siellä motellin asiakkaat nukkuvat betonista tehdyissä tiipiin mallisissa mökeissä. Me yövyimme wigwamissa Arizonan road tripillämme ja se oli ihan hauska kokemus.
Myös Las Vegasissa on käytetty tyyliin sopivia rakennuksia hotelleissa. Esimerkiksi Luxor Hotel & Casino on pyramidin mallinen, Excalibur Hotel on linna ja Paris Las Vegasissa on Eiffel torni.
Palms Springissä, aika lähellä Los Angelesia, on taas oikean dinosauruksen kokoinen Brontosaurus, jonka sisällä on myymälä. Dinosauruksessa myydään muun muassa lippuja dinosaurus -puistoon sekä kaikenlaista muuta dinoihin liittyvää.


Testissä THE DONUT HOLE ja sen donitsit
Me vierailimme The Donut Holessa aamupäivällä juuri ennen lounasaikaa. Silloin paikalla ei ainakaan ollut kummempia jonoja, ja saimme donitsimme aika nopeasti. Leipomoon ajetaan sisään sen toiselta puolelta, tilataan donitsit luukulta ja ajetaan sitten ulos toisesta päästä.

The Donut Hole on avoinna keskiviikosta sunnuntaihin aamuviidestä iltayhdeksään, ja tiistai-iltaisin seitsemään. Maanantaisin leipomo on suljettu. Tärkein vinkki on kenties se, että maksun voi siellä suorittaa vain käteisellä! Onneksi meillä sattui olemaan sen verran rahaa lompakon pohjalla, että saimme donitsimme maksettua.
Leipomon menu oli hyvin tyypillinen täkäläiselle donitsipaikalle. Listalla oli tavallisia kuorrutettuja ja sokeroituja donitseja, ”vanhanaikaisia” donitseja, hillolla täytettyjä donitseja, kanelipullia ja tietenkin itse donitsin reikiä. Meidän mielestämme donitsit olivat ihan ok, mutta eivät mitenkään niin herkullisia, että palaisimme vielä sen takia takaisin.
Olimme kuitenkin iloisia, että teimme tämän pienen stopin kotimatkallamme ja näimme tämänkin ikonisen paikan. Harvemminhan sitä tulee donitsin sisällä ajeltua! Kotimatkakin oli tämän pysähdyksen myötä vähän makeampi.



❊❊❊
Tällaiset historiasta kertovat paikat ovat aina olleet meidän mielestä kivoja pysähdyskohteita, ja Kaliforniassa näitä kyllä riittääkin. Vastaavia ovat olleet esimerkiksi ensimmäisen McDonald’sin paikalla oleva McDonald’s museo tai vaikkapa kuuluisan Route 66 varrella olevat paikat.
Mitä mieltä olet tällaisista kohteista tai oletko kenties käynyt jossakin vastaavassa paikassa?

Enpä ollut tällaisia tullut vastaan – ei ainakaan tule ainakaan mieleen. Voihan sekin kyllä olla, että ei vain nyt tule kyseisiä paikkoja mieleen, vaikka joku olisin joku tullutkin vastaan. Pitääpä pitää näitä mielessä, kun seuraavaksi käydään Kaliforniassa, vaikka sitten tuo donitsipaikka, kuulostaa hauskalta!
Niitä ei ole enää kovin paljoa jäljellä. Olivat sellainen villitys tuohon aikaan mutta valitettavasti monet näistä rakennuksista on purettu pois. Ihan hauskoja kyllä ovat, joten kannattaa piipahtaa jos sattuu näkemään.