|

Gunnuhver – Islannin kiehtova geoterminen alue

Blogger Paula in front of a steam vent at Gunnuhver Geothermal Area in Iceland

Gunnuhver on yksi Islannin kiehtovista luonnonnähtävyyksistä. Koe höyryävät kuumat lähteet Reykjanesin niemimaalla.

Postaus saattaa sisältää kumppanuuslinkkejä. Niiden kautta ostaminen ei maksa sinulle ekstraa, mutta me saamme pienen provision. Mainokset ja linkit mahdollistavat sen, että voimme jatkossakin matkustaa ja jakaa ilmaisia matkavinkkejä.

Tänä kesänä ehdimme pyörähtää lyhyesti myös Islannissa. Pysähdyimme sinne kotimatkalla Suomesta Yhdysvaltoihin, ja vietimme siellä muutaman päivän kierrellen nähtävyyksiä.

Olen viettänyt Islannissa aiemmin kokonaisen kuukauden, eli maa oli minulle entuudestaan jo tuttu. Silloin olin kuitenkin liikkeellä talvella, ja olikin kiva nyt nähdä, että millaista siellä on kesäaikaan. Olimme Islannissa ihan elokuun alussa, joka näytti olevan säiden kannalta ihan loistava kuukausi.

Heti ensimmäisen matkapäivän iltana meille jäi muutama tunti ylimääräistä aikaa, ja koitimme keksiä jotakin tekemistä, joka ei veisi kauaa ja olisi lähellä hotelliamme. Niinpä päädyimme kävelylle Gunnuhverin geotermiselle alueelle, joka olikin yllättävän mielenkiintoinen ja hauska paikka.

Gunnuhverin päänähtävyydet ovat erilaiset kuumat lähteet, höyryävät fumarolit ja kiehuvat muta-altaat. Alueella sijaitsee muun muassa Islannin suurin muta-allas. Se on myös osa Reykjanes UNESCO Global Geoparkia.

Gunnuhverin geoterminen alue

Gunnuhverin geoterminen alue suhteellisen helppo ja nopea vierailukohde. Vietimme siellä ehkä noin tunnin verran ihmetellen höyryäviä kuumia lähteitä ja käveleskellen pitkospuilla. Kävelyreitti alkaa heti parkkipaikalta ja samalta alueelta on myös pääsy myös kauniille Reykjanesvitin majakalle.

Kuumasta lähteestä varottava kyltti Gunnuhverin geotermisellä alueella Islannissa.
Reykjanesvitin majakka auringolaskussa Islannissa.

Lyhyen kävelyn jälkeen alkavat sitten pitkospuut joilta kuumat lähteet ja erilaiset muta-altaat näkyvät hyvin. Riippuen tuulen suunnasta, fumarolien höyryt saattavat yltää pitkospuille saakka, ja mekin jouduimme kävelemään useasti niiden läpi. Onneksi päälleni oli sattunut tuulen ja veden pitävä takki.

Gunnuhverin tekee erikoiseksi se, että sen kuumissa lähteissä kiertävä vesi on merivettä, eikä makeaa vettä kuten tällaisissa lähteissä yleensä. Gunnuhverin muta-altaan sanotaan myös olevan Islannin suurin, sillä se on laajudeltaan yli 20 metriä.

Vierailulla Gunnuhverille voi todella aistia maapallon voiman kaikilla aisteilla. Lähteiden ympärillä voi nähdä monia eri värejä, ilma haisee rikille ja pulppuava kuuma lähde sihisee aina kun se päästää ilmoille lisää höyryä.

Höyryäviä fumaroleja Gunnuhverin geotermaalisella alueella Islannissa.
Höyryäviä fumaroleja Gunnuhverin geotermaalisella alueella Islannissa.
Erilaiseja värejä maassa Gunnuhverin muta-altaassa Islannissa.
Erilaiseja värejä maassa Gunnuhverin muta-altaassa Islannissa.

Gunnuhverin geoterminen alue sijaitsee lounas-Islannissa, ihan Keflavíkin kansainvälisen lentokentän lähellä. Ajomatkaa Islannin pääkaupungista, Reykjavíkista on 40-50 minuuttia, riippuen miltä puolelta kaupunkia lähtee liikkeelle. Perille pääsee ajamalla maantie 425 pitkin.

Gunnuhverin alueelle ei ole pääsymaksua ja siellä voi vierailla mihin aikaan päivästä tahansa.

Gunnuhverin saga

Kuten lähes kaikkiin paikkoihin Islannissa, myös Gunnuhverin geotermiseen alueeseen liittyy mielenkiintoinen kansantarina, eli saga. Sen uskotaan nimittäin saaneen nimensä Guðrún Önundardóttirin, eli ”Gunnan” mukaan.

Gunna asusteli alueella, jolla Keflavíkin lentokenttä nykyään sijaitsee, joskus 1700-luvulla. Hän vuokrasi siellä taloa kunnes riitaantui vuokraisäntänsä, Vilhjálmur Jónssonin kanssa. Riita alkoi maksamattomista vuokrista.

Tarinan mukaan Vilhjálmur otti Gunnalta vuokran pantiksi hänen ainoan arvokkaan esineensä, eli kattilan. Tästä Gunna sitten suivaantui, ja kirosi sekä vuokraisäntänsä että koko alueen.

Pian tämän jälkeen Gunna kuitenkin kuoli ja hänelle järjestettiin hautajaiset. Hautajaissaattue sai yllättäen erikoisen käänteen kun mukana olleet ihmiset väittivät kuulleensa ympärillään kuiskausia: ”Ei tarvetta kaivaa syvälle. Ei aikomusta maata kauaa.” Myös arkunkantajat ihmettelivät sitä, miksi arkku tuntui niin kevyeltä.

Lopulta alettiin epäilemään, että Gunna saattaisikin olla noita, ja että hän ehkä palaisi myöhemmin kummittelemaan. Niinpä apua pyydettiin Eirikur nimiseltä papilta. Eirikur viritti Gunnalle ansan houkuttelemalla hänet kuumaan lähteeseen pyörivän lankakerän avulla.

Gunnan tarinasta kertova kyltti Gunnuhverin geotermaalisessa alueella Islannissa.

Gunna elää nyt siis vankina Gunnuhverin kuumassa lähteessä ja sihisee sieltä vierailijoille vihaisesti.

🌋🌋🌋

Gunnuhverin geoterminen alue muistutti meitä kovasti Lassen Volcanic National Parkista, jossa olemme käyneet kotona Kaliforniassa. Koko paikka pitkospuineen, kiehuvine muta-altaineen ja väreineen näytti kovin samalta, ainoastaan vähän pienemmässä koossa.

Tällä lyhyellä reissulla Islantiin vietimme yhden päivän Reykjavíkissa ja yhtenä päivänä kiersimme Islannin kuuluisan Golden Circlen, johon kuuluvat Þingvellirin kansallispuisto, Geysirin geoterminen alue ja Gullfossin vesiputous. Kaikki ne näyttivätkin nyt kyllä aika erilaisilta mitä Islanti ja sen nähtävyydet talviaikaan.

Me teimme Islannissa Icelandairin tajoaman Stopoverin, joka olikin kätevä tapa puolittaa matka Yhdysvalloista Suomeen. Tosin meille se ei ollut kaikista käytännöllisin, sillä Icelandair ei lennä ihan Kaliforniaan saakka, ja matkaamme tuli siksi yksi ylimääräinen lento. Me emme varmaankaan tule tätä reittiä enää lentämään, mutta jos lentää sellaiseen osavaltioon jonne on Islannista suoria lentoja, niin Icelandair voi olla kyllä ihan hyvä vaihtoehto.

Oletko käynyt Islannissa tai lentänyt joskus Icelanairillä? Mitä mieltä olit?

🇪🇺 MEIDÄN SUOSITUKSET MATKOILLE EUROOPASSA 🇪🇺

🗝 Majoitus: Parhaat diilit löytyvät yleensä tämän varaussivuston kautta tai täältä.
Isommat huoneistot varaamme VRBO:n kautta.
🚗 Vuokra-autot: Vertaamme hintoja aina DiscoverCarsin kautta.
🗺 Retket: Kaikenlaiset retket varaamme joko Viatorilta tai GetYourGuidelta,
riippuen kummalla on meille sopivampi retki tarjolla.
✈️ Lennot: Korvauksia myöhästyneistä lennoista olemme saaneet AirHelpin kautta.
🎫 Konsertti- ja peliliput: Ticketmaster on luotettava taho eri lippujen ostamiseen.
📞 Datapaketit: Puheluita ja dataa varten suosittelemme Yesimiä. Se toimii hyvin, ja on edullinen.

Lisää kuvia ja videoita tästäkin paikasta löydät Instagramistamme @paulagaston

You Might Also Like

6 Kommenttia

  1. Emme ole Islannissa vielä päässeet käymään, melkein kaikissa muissa Euroopan maissa kylläkin. Kolme vanhinta lastamme oli orkesterimatkalla Islannissa, ja he kyllä vakuuttivat, että siellä kannattaisi poiketa. Serkkuni asuu New Jerseyssä, ja hän on kutsunut vierailulle. Pitäisi siis saada sellainen Ameriikan lento, joka tekisi välikaskun Islantiin. Juha

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *