|

McConnell Arboretum – Kasvitieteellinen puutarha Kaliforniassa

Road tripiltämme Pohjois-Kaliforniaan on vielä useampi postaus kirjoittamatta. Vaikkei sillä reissulla sitten lopulta päästy sinne Oregoniin sakka, niin kaikenlaista tuli silti matkan varrella nähtyä. Kuten upea McArthur-Burneyn vesiputous, josta kertoilinkin jo aiemmin, ja sitten tämä McConnell Arboretum Reddingin kaupungissa.

Se ei ehkä niinkään upeudella säväyttänyt, mutta oli sitä vastoin sellainen ihan kiva ajanviete, joka ei vienyt hirmuisesti aikaa. Tämä paikka on kukkien- ja luonnonystäville, sekä kaikille lapsiperheille.


mcconnell_arboretum_redding.jpg

 

MCCONNELL ARBORETUM & BOTANICAL GARDEN

Puutarhan kasvit oli jaoteltu maanosien mukaan. Olimme vähän yllättyneitä siitä, että paikka ei näyttänyt kovinkaan hyvin hoidetulta. Liekö se johtunut korona-ajan henkilökunnan vähyydestä, tai muusta, mutta jotkut kasvit tuntuivat kuivahtaneen pystyyn ja jotkut vaan rehottivat valtoimenaan. Aika monessa pensaassa tai kukassa ei näkynyt minkäänlaista kylttiä, joten oli vaikeaa tietää millaisia kasveja ne olivat. Joissakin sitten taas nimet olivat paikoillaan. Varsinkin tällaisessa pienessä puutarhassa sellainen yleinen siisteys korostuu erityisesti, ja joku vähän nyt töksähti sen suhteen.

Mieleen jäivät jostain syystä erityisesti Australian ja Välimeren alueen puutarhat. En osaa oikein sanoa edes miksi. Lisäksi perhospuutarha taisi olla aikamoisen onnistunut, sillä näimme siellä melkoisen kokoelman perhosia. Tai sitten nyt vain otollinen vuodenaika nähdä niitä niin paljon. Täällä perhoset nimittäin ovat täysin luonnontilassa, eikä niitä mikään olisi pidätellyt lentämästä pois alueelta. Paikalle oli kerätty mahdollisimman paljon kasveja jotka houkuttelisivat perhosia vierailulle, ja niitä tuntuikin pörräävän vähän joka kulmalla. Etenkin sininen Pipevine Swallowtail ihastutti, sillä niitä lentelivät iloisesti ympäriinsä. Samalla alueella näimme myös useita sirkkoja polulla hyppelemässä. Piti ihan varoa, että mihin astuu, ettei vahingossa olisi astunut hiekan väristen sirkkojen päälle.


turtle_bay_redding.jpg


redding_arboretum_yellow_flower.jpg


redding_arboretum_white_flower.jpg


redding_arboretum_flower_butterfly.jpg

LASTEN OMA PUUTARHA

Alueella oli myös lasten oma puutarha, joka oli myös meidän aikuisten mielestä koko puutarhan parasta antia. Sieltä löytyi esimerkiksi hauska mosaiikkinen suihkulähde piknik -alueineen ja juoma-automaatteineen. Meillä ei ollut nyt eväitä mukana mutta istuimme kuitenkin hetkeksi levähtämään helteessä. Lämpöä riitti taas kerran yli +35C. Kyltit kehottivat etsimään mosaiikkiseinämistä erilaisia kuvioita; kilpikonnia ja muita, mutta emme millään löytäneet kaikkia. Seinämä oli todella kaunis ja koristeellinen, ja ihailimme sitä pitkän aikaa.

Lasten puutarha jatkui piknik-alueen vieressä olevalla pienellä bambumetsällä. Siellä pääsi kulkemaan kumarassa bambupuiden alla. Eri puolille bambujen alle oli kätketty eläinhahmoja ja niitä löytyi sitten vielä polun varrelta myös. Hahmot olivat hauskoja ja niitä oli kyhätty erilaisista materiaaleista. Jotkut olivat vain koristeita, mutta monien päällä pystyi istumaan ja muutamista oli jopa tehty soittimia. Lapset nauttivat vaikka hiki virtasikin leikkiessä.


mcconell_arboretum_redding.jpg


Juoma-automaatti

Juoma-automaatti


Onko tämä leppäkerttu teidänkin mielestä vähän kummallisen näköinen? Ihan kuin leppäkerttu jolla on ihmisen kasvot.

Onko tämä leppäkerttu teidänkin mielestä vähän kummallisen näköinen? Ihan kuin leppäkerttu jolla on ihmisen kasvot.


redding_arboretum_dragonfly.jpg


Rummut

Rummut

Kävelylenkin lopuksi kummallinen räminä pusikosta pelästytti meidät. Pensaan takaa ihan meidän vierestä lähti joku juoksemaan vinhaa vauhtia. No, kaurishan se tietenkin oli. Se jäi sitten seuraavaan pöpelikköön katselemaan uteliaana, että ketä me oikein olimme. Yritimme päästä vähän lähemmäksi nappaamaan kuvaa kaurrista, mutta emme päässeet kovin lähelle ennen kuin se katosi metsikköön. Lapset olivat kuitenkin innoissaan tästäkin lyhyestä kohtaamisesta. Kävelimme puutarhan toiseen päähän aina Reddingin maamerkiksi kohonneelle Sundial -sillalle saakka, ja käännyimme sitten takaisin. Oli aika lähteä takaisin hotellille ja hakemaan illallista.


Kaurishan se sieltä kurkkii

Kaurishan se sieltä kurkkii


Sundial Bridge

Sundial Bridge

✻✻✻

Mitä tulee tähän puutarhaan niin sanoisin, että meillä oli ihan kiva muutaman tunnin vierailu sinne. En kuitenkaan lähtisi sitä erityisesti suosittelemaan ellei joku nyt satu olemaan kyseisessä kaupungissa ja vailla tekemistä. Kiva kohde, mutta ei missään nimessä sen arvoinen, että sinne kannattaisi ajaa mistään kauempaa.

Tällä hetkellä vierailu McConnell Arboretumiin on ilmainen. Lipunmyyntikoju oli suljettu ja sen viereen oli laitettu pieni postilaatikko, johon pyydettiin jättämään lahjoituksia pääsymaksun sijaan. En ole varma johtuiko järjestely koronasta vai oliko se pysyvä juttu, mutta amerikkalaiset ovat aika tottuneita näihin keräyslaatikoihin, ja yleensä jättävät lahjoituskuoreen kyllä setelin tai kaksi. Ehkäpä puutarhakin vähän siistyisi jos saisi enemmän lahjoituksia. Mutta kaikenkaikkiaanhan meillä oli ihan hauska vierailu.

Tykkäättekö te käydä erilaisissa puutarhoissa kukkia ja muita kasveja ihmettelemässä?

 

*Olen AirBnB kumppani, ja saatan saada korvauksen varauksista, jotka tehdään tämän linkin kautta. Se mahdollistaa blogini olemassa olon mutta ei nosta majoituksesi hintaa.

You Might Also Like

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *