Rachel’s Knoll Arizonan Sedonassa on kaunis ja maaginen paikka. Ja ehdottomasti käymisen arvoinen jos on lähistöllä. Näin pääset sinne vierailulle.
Postaus saattaa sisältää kumppanuuslinkkejä. Niiden kautta ostaminen ei maksa sinulle ekstraa, mutta me saamme pienen provision. Mainokset ja linkit mahdollistavat sen, että voimme jatkossakin matkustaa ja jakaa ilmaisia matkavinkkejä.
Viimeisellä road tripillämme vietimme aikaa Sedonassa, Arizonassa. Kävimme katsomassa nähtävyyksiä ja patikoimme Sedonan luontopoluilla.
Ystävä suositteli meille paikkaa nimeltä Rachel’s Knoll, joka on ollut vuosia suljettuna. Paikalla kerrotaan olevan erityisiä energioita, eli vortexeja, ja sieltä on upeat maisemat alas laaksoon. Nyt alue oli jälleen avattu rajalliselle määrälle vierailijoita.
Päätimme ottaa ystävän neuvosta vaarin ja suuntasimme kohti Seven Canyons Country Clubia ja Rachelille omistettua kukkulaa.
Siinä vaiheessa emme oikeastaan tienneet tästä paikasta yhtään mitään, ja mietimme, että mikähän meitä siellä odottaisi. Mutta näin jälkikäteen on sanottava, että tämä oli yksi kauneimmista paikoista Sedonassa jossa kävimme.

MIKÄ ON RACHEL’S KNOLL?
Tarina alkaa siitä, kun 1970-luvulla rouva nimeltä Rachel Patty Lunt etsi itselleen maatilkkua Sedonasta. Hän kävi katsomassa monia eri paikkoja, mutta mikään niistä ei tuntunu hänestä omalle. Lopulta kiinteistövälittäjä toi hänet kukkulalle, josta aukeni upeat näkymät punaisille kallioille ja alas laaksoon.
Kerrotaan, että Rachel tunti heti erityisiä energioita ja väristyksiä tällä paikalla, ja hän tiesi heti löytäneensä etsimänsä. Hän osti maan omakseen, mutta päätti samalla, että näin erityinen paikka on pidettävä avoimena kaikille.
Rachel ei suinkaan ollut ensimmäinen, jolle tämä kukkula oli ollut erityinen paikka. Ennen muinoin se on nimittäin ollut Amerikan intiaanien pyhä paikka, ja siellä on pidetty erilaisia seremonioita. Ei siis ihme, että siellä voi tuntea erityisiä energioita.
Sedonassa kuulee usein puhuttavan “vortexeista”, erityisistä henkisistä voimista ja energioista. Rachel’s Knollista tuli juuri sellainen paikka, jonne ihmiset tulivat etsimään näitä kokemuksia. Sinne tultiin meditoimaan ja siellä pidettiin monia retriittejä. Monet tulivat sinne hiljentymään ja keräämään voimaa luonnosta.
Rachelille oli tärkeää, että kaikki Sedonan asukkaat, ja siellä vierailevat, saivat vapaasti käydä tällä paikalla. Paikalliset auttoivat häntä pitämään alueesta huolta, ja hoitivat sitä talkoilla.
Vuonna 1995 kukkulalle pystytettiin rauhan paalu, joka on siellä vieläkin muistuttamassa noista ajoista. Näimme myös useita kivimuodostelmia, joita käytetään meditoimiseen.
Rachel kuoli vuonna 2001, ja hänen lapsensa perivät Rachelin ostamat maa-alueet. He eivät kuitenkaan asuneet Sedonassa, ja päätyivät myymään paikan eteenpäin. Kaupan ehtona oli se, että Rachel’s Knoll on pidettävä avoinna niille, jotka haluavat siellä vierailla. Alueelle rakennettiin pikavauhtia golfkenttä, ja luksusasuntoja.
Ostaja ei lopulta noudattanut kaupassa sovittua erityisehtoa ja sulki alueen isoin rautaportein. Tästä alkoi pitkä oikeustaistelu, jonka onneksi lopulta voittivat Rachelin lapset. Nyt Seven Canyon Country Clubin on avattava portti kaikille, jotka haluavat käydä Rachel’s Knollilla.


NÄIN VOIT VIERAILLA RACHEL’S KNOLLILLA
Rachel’s Knoll on nykyään siis Seven Canyons nimisen golf clubin sisällä. Me ajoimme clubin portille, ja kerroimme minne olemme menossa.
Portilla kerättiin pieni pääsymaksu, ja jouduimme allekirjoittamaan lappusen, jossa lupasimme ymmärtävämme alueen säännöt. Sen jälkeen saimme auton ikkunaan kiinnitettävän lupalapun.
Ajoimme päätietä eteenpäin kukkulan päälle.
Paikalla ei ollut ketään muita, sillä vierailijoita otetaan vain yksi autokunnallinen kerrallaan. Meillä kävikin siinä mielessä hyvä tuuri, että kun saavuimme portille, edelliset vieraat olivat juuri lähteneet.
Rachel’s Knollilla on oma merkitty parkkialue, josta on vain muutaman metrin kävely varsinaiselle paikalle. Ihan parkkipaikan vieressä oli talo, ja yritimme olla rauhallisesti ketään häiritsemättä.
Kukkulalle oli tehty Rachelin muistoa kunnioittava pieni paikka, jossa sai istuskella ja ihmetellä upeaa maisemaa. Ja olihan siinä kyllä ihmettelmistä!
Sedonan punaiset kukkulat näyttivät ihan mielettömiltä sinistä ja aurinkoista taivasta vasten. En yhtään ihmettele, että juuri tästä paikasta tuli Rachelille niin erityinen.
Ainoa maiseman pilaaja oli valitettavasti alas rakennettu golfkenttä ja sitä ympäröivät talot. Mutta muuten Rachel’s Knoll oli hätkähdyttävän hiljainen ja rauhoittava paikka.



Kävelimme vähän kukkulalla olevia polkuja pitkin ja palasimme sitten autolle, sillä halusimme antaa muillekin mahdollisuuden tulla ylös.
Visiitti oli varsin mielenkiintoinen etenkin paikan koskettavan tarinan vuoksi. Sedonassa ollessa tämä vierailu oli mukavaa vastapainoa esimerkiksi patikoimiselle, eli voin todella suositella!
Rachel’s Knoll
Missä: Sedona, AZ 86336
Avoinna: Joka päivä klo 9-17
Pääsymaksu: $3 per auto
🧘♀️🧘♀️🧘♀️
Sedonassa on paljon tekemistä ja näkemistä, mutta suurin osa vierailijoista tulee sinne patikoimaan. Mekin kävimme kiertämässä siellä lapsiperheille sopivia reittejä. Kannattaa kuitenkin varata aikaa ainakin Montezuma Castle National Monumentilla käyntiin sillä se oli tosi mielenkiintoinen.
Sedona on todella suosittu kohde paikallisina loma-aikoina ja kaikkialla on paljon ihmisiä. Kannattaa siis olla hyvissä ajoin paikalla minne ikinä yrittääkään mennä.
Juuri tuon Sedonan vilkkauden takia kannattaa myös varata hotellihuoneet hyvissä ajoin. Niille, jotka haluavat hemmotella itseään, suosittelen tätä resortia. Me teimme tällä kertaa varauksen ihan viime hetkellä ja valinnan varaa oli niukasti, mutta tämä pienemmän budjetin hotelli tarjosi kaiken tarpeellisen.
Mikäli haluaa yhdistää Sedonan Arizonan road tripiin niin reitille voi sisällyttää esimerkiksi Walnut Canyon National Monumentin, Meteor Craterin tai Petrified Forest National Parkin. Monet yhdistävät Sedonan reissuun myös käynnin Grand Canyonilla ja Antelope Canyonilla.
🇺🇸 SUOSITUKSET USA:N MATKOILLE 🇺🇸
Oletko lähdössä matkalle Yhdysvaltoihin? Tässä tietoa yrityksistä joita itse käytämme täällä reissatessa. Lue myös shoppailuoppaamme Yhdysvaltoihin ja vinkkimme tippaamiseen matkoilla.
🗝 Majoitus: Parhaat diilit löytyvät yleensä tämän varaussivuston kautta tai täältä.
Isommat huoneistot varaamme VRBO:n kautta.
🚗 Vuokra-autot: Vertaamme hintoja aina DiscoverCarsin kautta.
🗺 Retket: Varaamme kaikenlaiset retket joko Viatorilta tai GetYourGuidelta,
riippuen kummalla on meille sopivampi retki tarjolla.
✈️ Lennot: Selailemme lentohintoja aina VPN:n avulla. Se suojaa myös nettiyhteydet matkoilla.
🎫 Konsertti- ja peliliput: Ticketmaster on luotettava taho eri lippujen ostamiseen.
📞 Datapaketit: Suosittelemme vieraillemme aina eSIM:ä Yesimiltä puheluja ja dataa varten.
Se toimii hyvin, ja on edullinen.
Oletko kiinnostunut tällaisista erityisiä voimia omaavista paikoista? Tai oletko joskus käynyt Sedonassa?

Mielettömän upeat maisemat! Tallensin tämän paikan heti talteen tulevaisuuden seuraavia reissuja varten, sillä paikan tarina on todella ihana. Kyllä todella pistää harmittamaan tuo golfkentän rakentaminen ja ihmisten itsekkyys asiassa, mutta onneksi paikka on jälleen avoinna kävijöille eikä maisemat ole mihinkään hävinneet. 🙂 Todella mielenkiintoinen kohde!
Kiva jos löysit tästä uusia vinkkejä. Sedona oli kyllä upea vaikkakin se on aika kallis ja ruuhkainen. Mutta luonto on ihan mielettömän kaunista siellä.
Hieno paikka ja mielenkiintoinen tarina! Mutta ikävä käänne tuo golf-kentän rakentaminen ja vierailujen rajoittaminen. Maisemat on joka tapauksessa upeita, kyllä noita kallioita voisi tuijotella pidempäänkin, ja tehdä jonkinlaisen patikkareissun myös!
Maisemat oli kyllä ihan mielettömät! Siltikin vaikka se golf-kenttä vähän pilasi tunnelmaa.
No höh. Aika kurjaa asennetta rakennella golf-kenttä tuollaiseen paikkaan ja vielä yrittää estää siellä vierailut. Ja miksi juuri golf-kenttä. Eikö niitä nyt ole joka puolella aivan riittäviin…
Täällä golf kentät on usein samalla sellaisia yksityisiä asuinalueita, joista voi sitten ostaa ylettömän kalliilla itselleen talon ja nauttia golf clubin antimista. Tällaisissa maisemissa varsinkin se on varmaan aikamoinen rahasampo. Mutta harmi kyllä muille ihmisille. Ja varsinkin tuo keplottelu, etteivät päästäneet vierailijoita paikalle.
Enpä ollut kuullutkaan tästä paikasta. Hienolta näyttää maisemat, jotenkin itselleni tulee niistä jotkin Utahin paikoista mieleen. Mutta mitä ihmettä, vain yksi autokunnallinen kerrallaan? Luulisi, että noin näyttävään paikkaan muodostuisi pitkiäkin jonoja.
Utah minullekin tuli mieleen kun olimme Sedonassa. Näin meille kerrottiin portilla, että vain yksi autokunta kerrallaan. Tuntuu hassulta mutta ainakin siellä perillä oli sitten ihanan rauhallista. Rachel’s Knoll on ollut auki nyt vasta niin vähän aikaa, niin moni ei ehkä tiedä, että siellä voi taas käydä. Mutta tulevaisuudessa näen kyllä, että voi tulla vähän ongelmia tämä tiimoilta.