|

Stately Oaks; Tuulen viemää -kartano Georgian osavaltiossa

A guide in front of Stately Oaks mansion in Georgia, USA

Tuulen viemää -elokuvan tunnelmaa löytyy Stately Oaksin plantaasilta Yhdysvaltojen Georgiasta. Me kävimme siellä ja tällaista siellä oli.

Postaus saattaa sisältää kumppanuuslinkkejä. Niiden kautta ostaminen ei maksa sinulle ekstraa, mutta me saamme pienen provision. Mainokset ja linkit mahdollistavat sen, että voimme jatkossakin matkustaa ja jakaa ilmaisia matkavinkkejä.

Mikäli olet Tuulen viemää fani, niin tämä postaus on sinulle. Me nimittäin kävimme elokuvan jalan jäljillä ”syvällä etelässä”, Georgian osavaltiossa.

Georgia on Yhdysvaltain 24:ksi suurin osavaltio ja se sijaitsee ihan Floridan yläpuolella. Sen naapureita ovat Floridan lisäksi Tennessee, Alabama sekä Etelä- ja Pohjois-Carolinat. Georgian pääkaupunki on Atlanta.

Itse varsinainen matkamme suuntautui Coca Colan synnyinkaupunkiin; Columbukseen, mutta ennen paluuta kotiin, päätimme vähän tutkia muitakin paikkoja. Ja koska olemme erityisen kiinnostuneita historiasta ja historiallisista paikoista, halusimme vierailla vanhalla plantaasilla.

Suuntasimme siis Stately Oaks Historic Site -nimiselle plantaasille Jonesboroon, jonka päänähtävyys on sen upea, vanha kartano. Ja vaikkei rakennus olekaan varsinaisesti suoraan elokuvasta, se vie ainakin kuvitteelliselle matkalle Tuulen viemän aikaan ja Scarlett O’Haren kotiin. 

Stately Oaksin kerrotaan olleen inspiraationa elokuvassa nähtävään kartanoon ja koko alueeseen.

Stately Oaks

Stately Oaks Historic Site on perustettu vanhan plantaasin tiluksille. Sen rakennus on tyypillinen ”antebellum talo”, eli se on rakennettu jo ennen Yhdysvaltain sisällissotaa.

Talon rakensi alunperin Whitmill Allen vuonna 1839, mutta muutettuaan Teksasiin pari kymmentä vuotta myöhemmin hän möi sen Robert McCordille.

Itse rakennus edustaa niin sanottua Greek Revival -arkkitehtuuria, jonka esikuvana ovat olleet Kreikan temppelit. Kyseisen tyylin esimerkkinä ovat esimerkiksi upeat pylväät kartanon kuistilla. Kuisteja talossa on kaksi.

Stately Oaksin Tuulen viemää kartano Georgiassa

Talossa on kuusi huonetta joissa on esillä McCordin perheen antiikkisia huonekaluja, posliini-astiastoja ja joitakin perhekalleuksia. Niitä voi käydä katsomassa opastetulla kierroksella.

Lisäksi alueella voi käydä ihmettelemässä ruoanlaittoon rakennettua taloa (cookhouse), Old Bethellin koulurakennusta, torpparin taloa ja muita vanhan yhteisön rakennuksia, jotka on kerätty puistoon näytille.

Bloggaaja Paula Stately Oaksin takapihalla Georgiassa
Rakennuksia Stately Oaksin takapihalla
Vanha koulurakennus Stately Oaksissa
Koulurakennus

Plantaaseilla viljeltiin tyypillisesti vihanneksia ja pellavaa, ja niillä työskenteli myös orjia. Oppaan mukaan myös itse talon ovat rakentaneet orjat. Vanhojen rekistereiden mukaan Robert McCordilla oli Stately Oaksissa 8 orjaa.

Orjien synkän kohtalon vuoksi tällaisten plantaasien käyttöä matkailukohteina on viime vuosina kyseenalaistettu. Itse ajattelen kuitenkin, että ne ovat yksi osa historiaa, jota ei missään nimessä tule peitellä tai unohtaa. Sen sijaan mekin opimme tämän vierailun aikana todella paljon.

Stately Oaks ja Tuulen Viemää

Scarlett O’Haran koti oli nimeltään Tara Plantation. Todellisuudessa tämä paikka on vain mielikuvituksen tuotetta, eikä sitä ole olemassakaan. Itse elokuvakin kuvattiin Kaliforniassa, siis kaukana Georgiasta. Siinä käytettyä taloa myöskään säästetty vaan se lahosi jonnekin elokuvayhtiön varastoon.

Stately Oaksin uskotaan kuitenkin olleen inspiraationa Margaret Mitchellin novellille ja siinä olleelle Tara Plantationille. Mitchell vietti lapsuuden kesiään Jonesborossa sukulaistensa plantaasilla, ja monen novellissa esiintyvän hahmon uskotaan syntyneen mukaellen sitä, mitä Mitchell lapsuudessaan näki.

Kuva Tuulen viemää -elokuvasta Stately Oaksin kartanon seinällä

Esimerkiksi Stately Oaksissa asuneen Rebecca McCordin elämän kerrotaan muistuttavan kovasti Scarlettin elämää elokuvassa.

Stately Oaksin pihalla on myös Phillip Fitzgeraldin taloon kuulunut alkuperäinen takka. Fitzgerald oli Margaret Mitchellin isoisä, joka asui siis lähellä Stately Oaksia.

Fitzgeraldin talon takka Stately Oaksissa
Kaivorakennus Stately Oaksissa Georgiassa

Stately Oaksia pidetään siis Tuulen viemää -kirjan ”kotipaikkana” ja sen ympäröivä alue onkin nimetty Margaret Mitchell Memorial -puistoksi. Tätä lähemmäksi Tuulen viemää on kyllä vaikeaa päästä.

👒👒👒

Tämä oli mielestäni kaiken kaikkiaan ihan mielenkiintoinen vierailu. Itse muistan lapsuudesta katsoneeni Tuulen viemää televisiosta, ja olisin todellakin voinut kuvitella Scarlettin tulevan meitä täällä vastaan isossa hameessaan.

Vaikka tämä ei varsinaisesti ollut mikään elokuvan kuvauspaikka, se vähän kuitenkin tuntui sellaiselta. Me olemme joskus käyneet muutamalla kuvauspaikalla, esimerkiksi Dynastian-, Breaking Badin, ja Top Gunin -kuvauspaikoilla sekä Paramount Ranchillä. Harmi ettei Tuulen viemää -elokuvasta ole vastaavaa.

Tällä kertaa emme yöpyneet lähistöllä sillä ajoimme paikalle ihanasta Bed & Breakfast -paikastamme Columbuksesta. Tältä alueelta suosittelisin kuitenkin Drury Inn & Suites Atlanta Morrow -hotellia, sillä se on hyvä tasoinen ja lähellä Stately Oaksia.

🇺🇸 SUOSITUKSET USA:N MATKOILLE 🇺🇸
Oletko lähdössä matkalle Yhdysvaltoihin? Tässä tietoa yrityksistä joita itse käytämme täällä reissatessa. Lue myös shoppailuoppaamme Yhdysvaltoihin ja vinkkimme tippaamiseen matkoilla.

🗝 Majoitus: Parhaat diilit löytyvät yleensä tämän varaussivuston kautta tai täältä.
Isommat huoneistot varaamme VRBO:n kautta.
🚗 Vuokra-autot: Vertaamme hintoja aina DiscoverCarsin kautta.
🗺 Retket: Varaamme kaikenlaiset retket joko Viatorilta tai GetYourGuidelta,
riippuen kummalla on meille sopivampi retki tarjolla.
✈️ Lennot: Selailemme lentohintoja aina VPN:n avulla. Se suojaa myös nettiyhteydet matkoilla.
🎫 Konsertti- ja peliliput: Ticketmaster on luotettava taho eri lippujen ostamiseen.
📞 Datapaketit: Suosittelemme vieraillemme aina eSIM:ä Yesimiltä puheluja ja dataa varten.
Se toimii hyvin, ja on edullinen.

You Might Also Like

6 Kommenttia

  1. Oi, on faneja : )

    Tämän jutun myötä päästiinkin taas haaveilemaan siitä road tripistä, joka on "syvään etelään" edelleen tekemättä. Georgian osavaltiossa kiinnostaisivat erityisesti Atlantan lisäksi tietty sisällissodan tapahtumapaikat, arkkitehtuuri ja sitten siellä on jossain Gallaway Gardens niminen puutarha/hotellihässäkkä, jossa myös pitäisi käydä. Ja tietty Savannah pitäisi käydä katsomassa, ja ja ja… Rupeaa aina rönsyämään nämä mun kiertomatkaideat : )

    1. Siellä alueella on niin paljon historiallisia paikkoja, että kannattaa varata paljon aikaa 😉 Tuo puutarha on minulle ihan outo. Täytyypäs ottaa selvää.

  2. Enpä ole pitkään aikaan katsonut Tuulen viemää -elokuvaa, täytyy nyt kesällä nostalgisoida! Ja tämä paikka menee listoille, jos joskus tulee tehtyä haaveiltu road trip USA:ssa.

  3. No kyllä löytyy. Faneja siis. Niin toivoisin, että pääsisin kiertelemään juuri tällaisia paikkoja. Pitää laittaa mieleen, jos kuitenkin saisimme aikaiseksi joku vuosi tuonne suunnata.

    1. Ehdottomasti! Näitä plantaaseja oli siellä useampia, ja mekin kävimme muutamassa muussakin, mutta tämä oli ainoa jolla oli yhteys Tuulen viemään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *