Filoli Gardens Kaliforniassa on muun muassa Dynastia -sarjan, ja monen elokuvankin kuvauspaikka. Sen kartano ja upea puutarha ovat ehdottomasti käymisen arvoisia!
Postaus saattaa sisältää kumppanuuslinkkejä. Niiden kautta ostaminen ei maksa sinulle ekstraa, mutta me saamme pienen provision. Mainokset ja linkit mahdollistavat sen, että voimme jatkossakin matkustaa ja jakaa ilmaisia matkavinkkejä.
Lapsena katsoin usein äitini kanssa amerikkalaista sarjaa nimeltä Dynastia. Se kertoi rikkaasta Carringtonin perheestä, joka oli mukana öljybisneksessä. Mieleen ovat jääneet etenkin juonitteleva Alexis, jota näytteli Joan Collins, sekä Linda Evansin näyttelemä Krystle. Muistan myös ohjelman hulppeat puitteet.
Dynastia oli vuosina 1984-85 Yhdysvaltojen suosituin televisiosarja.
Yksi Dynastian kuvauspaikoista löytyy ihan kotimme läheltä, Kalifornian Woodsidesta. Filoli Historic House & Gardens sijaitsee noin 40 kilometriä San Franciscosta eteläänpäin.
Tie mutkittelee Santa Cruzin vuoristossa, ja puutarha upeine kartanoineen tuntuu olevan ihan keskellä ei mitään. Päätiellä oleva vaatimaton kyltti jää helposti huomaamatta, eikä rakennus näy tielle saakka. Navigaattorin avulla on kuitenkin helppo löytää perille saakka.
Alue on erityisen suosittua pyöräilijöiden keskuudessa, joten vuoristoisella tiellä kannattaa ajella varovasti. Me olemme käyneet Filolissa useasti, ja olemme nähneet tien varressa niin metsäkauriita kuin villikalkkunoitakin. On siis ihan hyvä pitää silmät auki ajellessa, ettei auton eteen hyppää mitään yllättävää.
Upean Filolin historia
Filolin upea kartano tunnetaan myös nimellä Bourn-Roth Estate, ja se on rakennettu vuosien 1915-1917 aikana. Sen rakennutti alunperin herra nimeltä William Bowers Bourn II, joka vietti aikaa Euroopassa ja ihastui sikäläiseen arkkitehtuuriin. Kartanon suunnitteli arkkitehti Willis Polk käyttäen Yrjöjen aikakauden tyyliä.
Filoli rakennettiin Bournin perheen ”maalaiskodiksi”, lähelle heidän varsinaista kotiaan San Franciscossa. Nimi Filoli tulee herra Bournin motosta, ja sen ensimmäisten sanojen alkukirjaimista; ”Fight for a just cause, Love your fellow man, Live a good life”.
Willamin ja hänen vaimonsa kuoltua kartano maineen myytiin Rothin perheelle. He jatkoivat Filolin puutarhan kasvattamista, ja lisäsivät sinne muun muassa uima-altaan ja ulkorakennuksen (tea house). Rothin rouva oli kilparatsastaja, ja hänen palkintojaan on nähtävillä kartanossa olevassa näyttelyssä.
Vuonna 1975 leskeksi jäänyt rouva Roth lahjoitti paikan rahastolle, joka ylläpitää historiallisia kohteita National Trust for Historic Preservation. Vuonna 1977 Filoli Gardens se avattiin yleisölle. Nyt se on suosittu päivävierailukohde, ja siellä järjestetään erilaisia tapahtumia. Toimintaa pyörittää henkilökunnan lisäksi yli 1200 vapaaehtoista avustajaa.
Sisällä Filolin kartanossa
Filolin kartano on koko paikan keskipiste. Se on upea sekä sisältä että ulkoa. Rakennuksessa on yhteensä 56 huonetta, 17 takkaa ja 15 kylpyhuonetta. Ihan koko kartano ei ole avoinna vierailijoille, sillä sen yläkerrassa on hortonomien kirjasto.
Alakerta sen sijaan on kalustettu ja sisustettu vierailijoita varten. Ennen kuin talon omistus siirtyi National Trustille, sen alkuperäiset huonekalut huutokaupattiin. Niitä on kuitenkin hiljalleen saatu takaisin lahjoituksina ja huoneet on yritetty tehdä mahdollisimman autenttisiksi. Tärkeimmät esineet on rajattu kulkuestein eikä niihin saa koskea. Huoneissa olevat kyltit kertovat mitä siellä on esillä.
Kartanon oven avasi meille erittäin ystävällinen vaapaaehtoistyöntekijä. Hän kertoi lyhyesti mitä tulemme sisällä näkemään, ja mihin kannattaa erityisesti kiinnittää huomiota. Saimme vinkin katsella erityisesti alas lattiaan, sillä eri huoneissa on käytetty erilaisia lattiamateriaaleja ja erilaisia kuvioita. Eipä ehkä muuten olisi sellaista hoksattukkaan.
Näyttelykohteena olivat tällä kertaa 1920-luvun vaatteet, joita on sijoitettuna eri huoneisiin. Eri puolilla on myös upeita kukka-asetelmia Filolin omista puutarhoista tietenkin. Näyttely alkoi heti ensimmäisestä huoneesta, joka on niin sanottu ”vastaanottohuone”, eli reception room.

Kartanossa saa kierrellä omaan tahtiin. Vastaanottohuoneen jälkeen kannattaa pistäytyä ainakin keittiössä, jossa on muun muassa iso kassaholvi suvun hopeiden säilytystä varten. Muutenkin keittiö todella iso ja vaikuttava. Enimmillään henkilökunta valmisti siellä 9 eri ateriakokonaisuutta päivässä.


Kartanon hienoimpia huoneita olivat sen dining room ja ball room. Ball roomissa pidettiin erilaisia tilaisuuksia ja tanssiaisia. Nyt siellä oli esillä kyseisen ajan juhlavaatteita, ja saimme kuunnella livenä flyygelin soittoa. Sen saattamana osasi melkein kuvitella itsensä ajassa taaksepäin.


Jos seurasit Dynastia -sarjaa, niin saatat ehkä muistaa kuvassa olevan portaikon. Näissä portaissa kuvattiin muun muassa Krystlen, alias Linda Evansin putoamiskohtaus.

Dynastia ei suinkaan ole ollut ainoa sarja mitä Filolissa on kuvattu. Elokuvista tunnetuimpia lienevät Warren Beattyn Heaven Can Wait, Julia Robertsin Dying Young, Michael Douglasin The Game, Jennifer Lopezin The Wedding Planner, George of The Jungle ja Rent. Ja listaa voisi varmasti jatkaa loputtomiin.
Nille jotka haluavat muistella menneitä, tässä vielä Dynastian tunnari Filolin kartanon kera:
Filolin upea puutarha
Filolin puutarha on kertakaikkiaan upea. Me olemme käyneet siellä useasti, ja olemme aina olleet yhtä ihastuneita sen antimiin.
Puutarhan keskellä on pieni teehuone ja koristeellinen lampi. Sunken Garden (Vajonnut puutarha) on mielestäni yksi paikan kauneimpia osia. Lammessa kukkivat lumpeen kukat ja sudenkorennot lentelevät sinne tänne.


Kukkien ystävän kannattaa varata aikaa puutarhassa kiertelyyn, sillä näkemistä riittää. Ihailimme muun muassa narsissikujaa, ja nurkkausta, jonka olivat vallanneet suurikukkaiset hortensiat.
Puutarhoiden välissä kulki marjakuusista tehty kuja. Polku päättyi häälavalle ja tenniskentille, josta sitten palasimme uima-altaan vierusta pitkin takaisin kartanolle.
Riippuen sesongista jokainen vierailu puutarhaan on varmasti erilainen. Kukkien kannalta parasta aikaa on kevät ja kesä. Keväällä kukkivat muun muassa kirsikkapuut, hyasintit, tulppaanit ja narsissit.
Kesällä taas on mahdollisuus nähdä alueen lukuisat eri ruusut ja tsinniat kukassaan. Myös taidemaalarit suuntaavat näinä aikoina Filoliin maalaamaan tauluja.


Syksy on Kaliforniassa sadonkorjuun aikaa, ja Filolissa onkin vihannesten lisäksi 250 hedelmäpuuta. Kaikkialla koristeina ovat oranssit kurpitsat, kuivatut maissit ja syksyiset värit. Se on mielestäni yksi parhaista ajankohdista matkustaa Yhdysvaltoihin.
Myös jouluvalaistus Filolissa on upea.

Filolin puutarha on siis kukassa ihan jokaisena vuodenaikana. Vuosittain sinne istutetaan yli 75 000 uutta kasvia, ja niitä hoitaa vapaaehtoisten avustamana 14 täysiaikaista hortonomia.
Erillisten puutarha-alueiden reunoilla kasvaa pensaita ja puita, ja monet kukkapenkit on porrastettu. Niiden välissä kulkee polkuja joita pitkin voi käveleskellä.


Vierailu Filoliin
Filoli on varsin suosittu vierailukohde, joten ainakin viikonloppuisin ja loma-aikoina kannattaa hankkia liput etukäteen netistä.
Kierros alkaa visitor centeristä, josta saa mukaansa esitteen, ja jossa voi katsoa lyhyen elokuvan Filolin historiasta. Sen jälkeen voi suunnata joko puutarhaan, tai voi käydä ensin sisällä upeassa kartanossa.
Filolissa on myös pieni kahvila, josta saa kevyttä lounasta kuten keittoa, salaattia, leipää ja kahvia. Ruoka oli ihan herkullista ja ulkona olevat pöydät ovat mukavasti varjossa. Riikinkukkokin tepasteli meitä tervehtimään.
Omat eväät voi myös ottaa mukaan mutta ne on syötävä alueen ulkopuolella olevalla piknik -alueella.
Filolin pääsymaksu on mielestäni korkeahko mutta se on sen kyllä sen väärti. Ainakin jos on puutarha-ihmisiä. Pääsylipputuloilla ylläpidetään upeaa puutarhaa. Ja kuten arvata saattaa, se ei ole ihan ilmaista.
Me haluamme suunnata Filoliin vielä joskus joulun aikaan, ja kerran vuodessa järjestettäviin 1920-luvun naamiaisjuhliin.

Toinen aika mielenkiintoinen talo San Franciscon lahden alueella on näytelmäkirjailija Eugene O’Neillin Tao-talo. Siellä ei tietääkseni ole kuvattu elokuvia mutta se on omalla tavallaan erikoinen. Samoin Winchester Mystery House San Josessa on vierailun arvoinen.
Muista Kalifornian kuvauspaikoista olemme kirjoittaneet esimerkiksi kun vierailimme San Diegossa ja siellä erityisesti Top Gun -elokuvan kuvauspaikoilla. Olemme käyneet myös Santa Monican vuoristossa olevalla Paramount Ranchillä ja Breaking Bad -ohjelman kuvauspaikoilla New Mexicossa.
Kukkien ystäville alueelta löytyy myös etenkin keväisin upeassa kukassa oleva San Jose Municipal Rose Garden.
🇺🇸 SUOSITUKSET USA:N MATKOILLE 🇺🇸
Oletko lähdössä matkalle Yhdysvaltoihin? Tässä tietoa yrityksistä joita itse käytämme täällä reissatessa. Lue myös shoppailuoppaamme Yhdysvaltoihin ja vinkkimme tippaamiseen matkoilla.
🗝 Majoitus: Parhaat diilit löytyvät yleensä tämän varaussivuston kautta tai täältä.
Isommat huoneistot varaamme VRBO:n kautta.
🚗 Vuokra-autot: Vertaamme hintoja aina DiscoverCarsin kautta.
🗺 Retket: Varaamme kaikenlaiset retket joko Viatorilta tai GetYourGuidelta,
riippuen kummalla on meille sopivampi retki tarjolla.
✈️ Lennot: Selailemme lentohintoja aina VPN:n avulla. Se suojaa myös nettiyhteydet matkoilla.
🎫 Konsertti- ja peliliput: Ticketmaster on luotettava taho eri lippujen ostamiseen.
📞 Datapaketit: Suosittelemme vieraillemme aina eSIM:ä Yesimiltä puheluja ja dataa varten.
Se toimii hyvin, ja on edullinen.
Kiinnostavatko sinua erilaiset kuvauspaikat kun matkustelet, tai vaikkapa kauniit puutarhat?

Tällaiset upeat kartanot kiinnostaa meitäkin ja vielä parempi, jos ne on jostakin tuttuja niin kuin tämä.
Minäkin katsoin lapsena Dynastiaa ja se oli yhdessä Dallasin kanssa lempisarjojani. Viime kesänä pääsin Dallasin kuvauspaikoille Southfork Ranchille. Tästä kartanosta en ollut kuullutkaan. Täytyypä laittaa korvan taakse!
Southfork Ranch olisi kiva joskus nähdä. Olen kyllä joskus lukenut siitä, että sinne pääsee vierailulle myös.
Tämä olisi juuri minun käyntikohde: itselle tuttujen elokuvien/sarjojen kuvauspaikat kiinnostaa, samoin linnat, kartanot ja puutarhat. 🤩
Sama täällä; linnat, kartanot, puutarhat… kaikki kiinnostaa. 😊
Olipas nostalgista 🤩 kiitos! Hieno kartano, ja juu, portaista tuli mieleen dramaattinen putoaminen. Mutta tuo puutarha on ehkä vielä hienompi kuin itse talo.
Olen ihan samaa mieltä siitä, että tuo puutarha peittoaa kyllä vielä tuon talon näkemisen. Ja monihan ei ehkä edes tiedä mikä Dynastia onkaan, kun meille sillä on vähän erilainen merkitys.
Oi, joi, mitä nostalgiaa aiheutti YouTuben Dynastia-pätkä. Hienolta näyttää kartano ja varsinkin puutarha. Aika suolainen hinta kyllä, mutta kaikki kiva maksaa, niinhän se on.
Sama täällä 😊 Voi niitäkin aikoja.
Kaunis historiallinen kartano, ja miten upeaa kukkaloistoa puutarhassa! Kiinnostava kohde siis ehdottomasti, mutta tuo hinta on kyllä niin korkea, että varmaankin jäisi itseltä väliin, vaikka sinällään ymmärrettävää onkin että puutarhan ylläpitämisen kustannukset ovat melkoiset.
Näin on, ja hinta on kyllä huomattavasti myös noussut viime vuosina.