|

Meksikon upea maya kaupunki Chichén Itzá

Chichen Itza

Meksikon Chichén Itzá on kiehtonut ihmisiä jo vuosikausia ja on monen bucket listillä. Me kävimme katsomassa millaista siellä oikein on.

Postaus saattaa sisältää kumppanuuslinkkejä. Niiden kautta ostaminen ei maksa sinulle ekstraa, mutta me saamme pienen provision. Mainokset ja linkit mahdollistavat sen, että voimme jatkossakin matkustaa ja jakaa ilmaisia matkavinkkejä.

Upea Chichén Itzá on pääsyy sille, että halusimme päästä joskus käymään Jukatanin niemimaalla, Meksikossa. Chichén Itzá oli aikanaan merkittävä maya kaupunki, jonka tapahtumat sijoittuvat 600-900 -luvuille.

Nykyään se on on Meksikon tunnetuin arkeologinen alue jossa vierailee vuosittain 2,5 miljoonaa ihmistä. Sitä tulevat ympäri maailmaa katsomaan sekä historiasta innostuneet matkailijat, muut arkeologit että ihan tavalliset turistitkin.

Matkasimme paikalle Playa del Carmenin rantakaupungista, josta ajomatkaa Chichén Itzálle tuli noin kaksi ja puoli tuntia. Se on suosittu päiväkohde myös Cancúnista ja Tulumin kaupungista.

Chichén Itzán lähin suurempi kaupunki on Valladolid.

Valladolid

Valladolid on vähän yli 50 000 asukkaan kaupunki jossa pääsee kokemaan sitä oikeaa Meksikoa ja paikallista elämää. Tämä värikäs siirtomaakaupunki on perustettu vuonna 1543.

Kaupunki on jo itsessäänkin ihan ihastuttava retkikohde, mutta monet pitävät sitä tukikohtanaan mennessään Chichén Itzálle tai sitä ympäröiville cenoteille. Matkaa Chichén Itzálle on Valladolidista vain 40 kilometriä.

Kannattaa harkita josko matkaohjelmasta liikenisi pari päivää tämänkin kaupungin valloitukseen, sillä sen keskusta on varsin ihastuttava, ja siellä on kauniin katedraalin lisäksi myös San Bernadino de Sienan luostari.

Valladolid on mukava kaupunki Meksikossa.
Valladolid
Kaunis suihkulähde Valladolidissa, Meksikossa
Perhepotretti Meksikolaisen patsaan kanssa Valladolidissa
Perhepotretti
San Servacion kirkko Valladolidissa, Meksikossa
San Servacion kirkko Valladolidissa

Mikä on Chichén Itzá?

Chichén Itzá on Meksikon alkuperäiskansoihin kuuluvien mayjojen rakentama kaupunki pyramideineen ja rakennuksineen. Mayojen klassisena kautena, vuosien 250-950 välillä he rakensivat useita kaupunkikeskuksia muun muassa Meksikoon.

Satoja raunioita on löydetty muun muassa BelizestäEl SalvadoristaGuatemalastaHondurasista ja Meksikosta. Niistä yksi merkittävimmistä on ehdottomasti Chichén Itzá.

Joskus 800-luvulla kaupunki hylättiin hetkellisesti, mutta alueelle saapuneet tolteekit ottivat sen taas käyttöön 900-luvun lopulla. Tämä selittänee sen miksi alueella on niin monenlaista rakennustyyliä.

Nykyään Chichén Itzá on Meksikon vetovoimaisin nähtävyys. Se kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon, ja on myös yksi maailman uudesta seitsemästä ihmeestä. Näistä uusista ihmeistä me olemme käyneet myös Petran kalliokaupungissa Jordaniassa ja Gizan pyramideillä Egyptissä.

Sisään Chichén Itzán alueelle kuljetaan museon kautta. Sieltä löytyy myös vessat, naposteltavaa ja matkamuistomyymälöitä. Matkamuistoja voi ostaa vielä myöhemminkin, sillä alueen kaikki sivukujat ovat täynnä kaupustelijoita.

Ihan samoja tavaroita näimme myytävän myös Playa del Carmenissa reippaasti halvemmalla hinnalla. Jos kuitenkin haluat jotakin ostaa, niin tinkimällä hinnat alenevat nopeasti.

Vuonna 2006 80-vuotias amerikkalaisnainen kiipesi kohti pyramidin huippua Chichén Itzálla. Hän kuitenkin kompastui 91:llä portaalla, tippui alas ja kuoli. Sen jälkeen kenenkään ei ole enää annettu kiivetä pyramidien tai temppelien päälle tässä kohteessa.

Joillakin muilla raunioilla kiipeäminen on vielä mahdollista. Mutta näin estetään myös näiden historiallisten rakennusten kuluminen ja rappeutuminen.

Chichén ItzáN RAKENNUKSET

El Castillo

El Castillo on koko maya kaupungin tunnetuin rakennus, ja kulkee myös nimellä Kukulcánin pyramidi. Siis se pyramidi, joka on aina kuvissa kun puhutaan Chichén Itzásta.

El Castillo on noin 25 metriä korkea, ja sen rakennelmat muodostavat kokonaisuudessaan mayalaisen kalenterin. Kevät- ja syystasauksen aikaan kun aurinko paistaa sen pohjoiseen porraskäytävään, näyttää se kiemurtelevalta käärmeeltä. Silloin paikalle kertyy paljon väkeä odottamaan tätä harvinaista näkyä.

Pyramidin edessä näet melko varmasti ihmisiä taputtamassa käsiään. Taputtamalla voi kuulla pyramidin toiselta puolelta kuuluvan kaiun, joka kuulostaa ihan ketsaalilinnun laululta. Sen sanotaan olevan pyhän mayalinnun laulu.

Bloggaaja Paula El Castillon edessä Chichen Itzalla, Meksikossa

Juego de Pelota

Juego de Pelota on mesoamerikkalaisen pallopelin kenttä. Näitä kenttiä on itse asiassa Chichén Itzálla useita. Peliä on pelattu ilmeisesti vähän erilailla eri aikakausina, mutta pääajatuksena on ollut saada pallo kentän seinässä olevaan reikään.

Juego de Pelota pelikentän seinissä on reikiä joihin palloa heitettiin.
Chichen Itzan pelikentällä Juego de Pelotalla
Joukko ihmisiä Chichen Itzan pelikentällä Meksikossa
Kuten kuvasta näkee, kuuma on!

El Templo de los Guerreros

El Templo de los Guerreros (The Temple of the Warriors) on yksi Chichén Itzán merkittävimmistä rakennuksista. Sen pyramidin edessä on rivissä kaiverrettuja pylväitä, jotka edustavat taistelijoita.

El Templo de los Guerreros rakennus Meksikossa Chichén Itzálla
Osana El Templo de los Guerrerosin rakennusta ovat sen edessä olevat pylväät Chichén Itzálla, Meksikossa

Tzompantli

Tzompantli oli mayakulttuurissa eräänlainen tasanne tai teline, johon ihmisuhrien pääkallot laitettiin esille.

Chichén Itzán pelikentällä olevat reliefit antavat ymmärtää, että pelissä hävinneiden päät katkaistiin ja nuo kallot ovat mahdollisesti olleet esillä juuri tällä tasanteella. Myös tasanteen seinät on koristeltu kallojen kuvin.

Tzompantli tasanne Chichen Iztalla Meksikossa
Tzompantli 

Cenote Sagrado

Chichén Itzán alueella on myös cenote. Cenotet ovat luonnon muovaamia kuoppia, jotka ovat täyttyneet vedellä. Kivikuoren alla on eräänlainen vesitasku taikka luolasto, ja kun sadevesi sitten syövyttää maata, sen seinämät ja usein myös katto romahtavat.

Cenote Sagrado eli Pyhä Cenote, on 35 metriä syvä. Erilaisissa seremonioissa sinne uhrattiin muun muassa sotilaita, lapsia ja neitsyitä. Cenoten pohjalta on löytynyt kaikenlaisia uhrilahjoja ja luurankoja.

Cenote Sagradossa ei voi uida mutta virkistäytymiseen suosittelen esimerkiksi Cenote Oxmania, joka on aika lähellä samalla alueella. Tai Cenote Tankahia, joka on Tulumin kaupungissa. Jukatanin niemimaa on täynnä erilaisia uimiseen käyviä cenoteja.

💀💀💀

Alueella on useita muitakin rakennuksia mutta tässä pääpiirteittäin ne kaikista tärkeimmät. Chichén Itzán rakennukset ovat alunperin olleet värikkäitä, esimerkiksi punaisia, joten kuvia katsellessa voi samalla kuvitella miltä siellä on ennen näyttänyt.

MITEN Chichén Itzálle PÄÄSEE?

Lomakaupungeissa päiväretkiä Chichén Itzálle kaupataan ihan joka puolella. Sellaisen voi varata hotellilta, netistä tai turistikaduilla päivystäviltä kauppiailta. Ja retkiäkin on lähes yhtä monta versiota kuin on matkailijoitakin. Yleensä valmiisiin retkiin on yhdistetty ainakin käynti jollakin alueen cenotella.

Jos vaan mahdollista, suosittelen itsenäistä retkeä. Sellaisen voi tehdä esimerkiksi vuokra-autolla, ADO Bussilla tai Collectivolla. Tai tietenkin ottamalla itselleen yksityisen oppaan/kuljettajan.

Meidän tarkoituksena on oli vuokrata auto, mutta kun niitä oli tarjolla vähän hintsusti, haksahdimme varaamaan retken 12 hengen ryhmässä. Jotenkin kuvittelin, että eihän se auto nyt ihan täyteen tule, mutta mitä vielä. Siellä olimme kuin sillit suolassa, kuumassa pikkubussissa koko ajomatkan ajan.

Me vuokraamme autot yleensä täältä. Niillä on ilmainen peruutusmahdollisuus!

Vaikka Chichén Itzá ja cenotet olivat upeita, oli retki itsessään pettymys. Meille kerrotut ajat, eivätkä edes kaikki kohteet pitäneet paikkaansa. Matkalle oli ympätty ihan liikaa ohjelmaa, ja aika varsinaisissa kohteissa jäi sitten liian lyhyeksi. Cenoteissa ehdimme juuri ja juuri kastautumaan kun taas piti mennä.

Lasten kanssa se oli todella haasteellista, ja jatkuvaa hoputtamista. Pikku hiljaa huomasimme myös, että tarkoituksena oli saada retkeläiset ostamaan kaikenlaista; matkamuistoja, tequilaa ja muuta. Tuttu kuvio vanhalta Egyptin matkaltani, jossa pyramidien näkeminen oli koko päiväretken lyhyin ja nopein osio.

Välttäkää sellaisia pikkubusseilla tehtäviä valmisretkiä joissa on monta käyntikohdetta saman päivän aikana tai lukekaa ainakin arvostelut tarkkaan! Yksityisiä oppaita ja hyvin järjestettyjä retkiä löytyy esimerkiksi täältä:

Niiden jotka majoittuvat Valladolidissa on helppoa matkata paikalle paikallisbussilla.

Hyvä tietää

Jos päätyy menemään itsenäisesti Chichén Itzálle, niin kannattaa harkita yöpymistä sen alueella. Hotellien asukkaat pääsevät sisään jo tuntia aikaisemmin kuin muut, eli on mahdollista päästä näkemään pyramidi tyhjillään.

Aamu on muutenkin parasta aikaa Chichén Itzálla vierailuun, sillä silloin ei ole vielä niin kuuma. Monet valmiit retket mainostavatkin lähtevänsä kohti arkeologista aluetta jo kuudelta aamulla.

Suosittelemme Chichén Itzálla tätä hotellia!

Vuokra-autolla kulkiessa on hyvä tietää, että Chichén Itzálle pääsee kahta eri reittiä. Uudemmalla ja nopeammalla tiellä on maksettava tulli. Lisäksi parkkeeraaminen perillä voi olla vähän haastavaa. Siihenkin auttaa, jos on perillä jo aamusta.

Sunnuntaisin meksikolaisilla on vapaa pääsy kaikkiin museoihin mukaan lukien Chichén Itzálle. Se tarkoittaa siis sitä, että se on viikon kiireisin päivä. Me olimme paikalla perjantaina ja sekin oli melkoista hulabaloota, sillä paikallisilla oli juuri alkanut Kiitospäivän loma.

🇲🇽🇲🇽🇲🇽

Vaikka retki ei ehkä ihan ollut sitä mitä odotimme, Chichén Itzá oli kyllä näkemisen arvoinen. Ehkä palaamme joskus paremmalla ajalla ja vietämme siellä vähän enemmän aikaa.

Meksikossahan on paljon muitakin näkemisen arvoisia pyramideja ja raunioita. Esimerkiksi Tulumin rauniot ja Cobán raunioit ovat suosittuja vierailukohteita. Me olimme myös viikon Playa del Carmenissa ja vähän yllättäen sieltäkin löytyivät Maya rauniot Playacarin alueelta.

Paikkana se oli kuitenkin hieno ja täynnä uskomatonta historiaa!

🇲🇽 MEIDÄN SUOSITUKSET MEKSIKOON 🇲🇽
🗝 Me olemme varanneet hotellihuoneet Meksikossa tämän varaussivuston kautta
ja huoneistot täältä.
🚗 Vuokra-autot olemme varanneet aina DiscoverCarsin kautta.
🗺 Kaikenlaiset retket varaamme joko Viatorilta tai GetYourGuidelta,
riippuen kummalla on meille sopivampi retki tarjolla.
🌮 Jos haluat herkutella Meksikossa, kokeile ainakin näitä ruokia.
📞 Jos tarvitset data-pakettia Meksikoon, suosittelemme siihen Yesimiä.
Se toimii hyvin ja on edullinen.


You Might Also Like

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *