Upea Petran kalliokaupunki Jordaniassa ja jännitystä rajalla
Upea Jordanian Petra on pysäyttävä näky sen punaisine kallioineen ja seinineen. Siellä kävellessä tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt.
Upea Jordanian Petra on pysäyttävä näky sen punaisine kallioineen ja seinineen. Siellä kävellessä tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt.
Parhaimman lentoyhteyden Suomesta Kaliforniaan tarjoaa Norwegian Air. Se on sekä edullisin että miellyttävin yhteys, ja näin se toimii. *Kaupallisessa yhteistyössä: Norwegian Rewards.Postaus saattaa sisältää kumppanuuslinkkejä. Niiden kautta ostaminen ei maksa sinulle ekstraa, mutta me saamme pienen provision. Mainokset ja linkit mahdollistavat sen, että voimme jatkossakin matkustaa ja jakaa ilmaisia matkavinkkejä. Lennämme tammikuussa laskujeni mukaan jo viidennettä kertaa Norwegian Airin lennolla…
Vuonna 2010 olin työmatkalla Englannissa. Ennen kotimatkaa meillä oli ruhtinaallisesti aikaa, ja päätimme viettää päivän Windsorin kaupungissa, Berkshiren kreivikunnassa. Thames-joki erottaa sen naapurikaupungista Etonista, jonne voi kävellä siltaa, Windsor Bridgeä pitkin. Windsorissa on vajaa 30 000 asukasta. Pienen kiertoajelun jälkeen jälkeen, hyppäsimme ulos taksistamme ja jatkoimme matkaa jalan. Kohteena tietenkin kaikkien tuntema Windsorin linna. Windsorin…
Meksikolaista kuolleiden päivää juhlitaan samaan aikaan kuin Halloweenia mutta ihan eri syistä. Tästä selviää millainen juhla se oikein on. Usein kuulee sanottavan, että Piilaakso jossa asumme, on todellinen kulttuurien sulatusuuni. Sen saimme jälleen kerran todeta maanantaina kun Yhdysvalloissa juhlittiin suosittua halloweenia. Samaan viikonloppuun sattui nimittäin tänä vuonna kolme eri kulttuurista tänne tullutta juhlaa. Oman naapurustomme…
Kokosimme Baselin tärkeimmät nähtävyydet kaikille Sveitsissä vieraileville. Upea kaupunki joka täynnä historiaa!
Colman kaupunki ei varmaan varsinaisesti ole kenenkään matkakohde, mutta moni on matkallaan tietämättään ajellut sen ohi. San Franciscosta alaspäin taas tällä viikolla ajellessamme näimme moottoritien varrella vaikuttavan määrän hautakiviä, ja kuulimme saman kysymyksen kuin niin usein ennenkin: ”Onko nuo kaikki hautoja?” Niinpä päätimme tehdä pienen koukkauksen, ja käydä katsomassa miltä näyttää ”City of Silent” eli…
On taas syksy, ja sadonkorjuuaika. Lokakuussa aurinko paistaa vielä lämpimästi, ja joka paikkaa koristavat kurpitsat. Odotellaan jo holiday seasonin, eli juhlakauden alkua jonka aloittaa kuun viimeisenä päivänä juhlittava Halloween. Pitkin kuukautta pysähdellään kurpitsafarmeilla. Monella niistä on isot leikkipaikat lapsille, ja siellä tietenkin ostetaan kurpitsoja niin koristeeksi kuin syötäväksikin. Jos siis satut Yhdysvaltoihin lokakuun aikana, kannattaa käväistä…
Viime reissulla ollessamme mieheni sai käsivarsiin ja jalkoihin kummallisia punaisia paukamia. Ensin niitä oli vain pari ja matkan viimeisenä aamuna niitä oli todella paljon. Siis TODELLA paljon. Mietimme kuumeisesti mistä ne olisivat voineet tulla, ja illalla nukkumaan mennessä olimme varmoja, että olivat hyttysen pistoja jotka tuli metsässä patikoimisesta. Kun seuraavana aamuna pahasti kutiavia näppyjä oli…
Koska niin monen unelmana on ajaa Kalifornian rantatie (Pacific Coast Highway aka Highway 1, tai State Route 1) lyhyempänä tai pitkänä versiona, niin tässä tulee nyt tietopläjäys niille, jotka miettivät mitä sillä matkalla pitäisi pysähtyä näkemään. Kaliforniassa asuessa tulee Highway 1:llä pistäydyttyä aina tasaisin väliäajoin, ja olen niistä kirjoitellut erillisissä postauksissa. Nyt on aika laittaa ne…
Kotimatkalla Fort Braggistä ja Mendocinosta, päätimme pysähtyä Bowling Ball rannalla. Ranta on saanut nimensä siitä, että se toisessa päässä on kymmeniä pallon muotoisia kiviä riveissä. Myös tämä ranta löytyy Highway 1:sen varrelta Pohjois-Kaliforniasta. Bowling Ball Beach sijaitsee Schooner Gulch State Beachin pohjoisosassa, ja on hiukan haasteellinen löytää. Google Mapsissäkin se oli merkattuna väärään kohtaan, mutta…
Oletko koskaan käynyt kääpiömetsässä? Kuulostaa erikoiselle, eikö vaan? Road tripillämme Kalifornian pohjoisrannikolla lähdimme patikointiretkelle Van Damme State Parkiin ja törmäsimme siellä sattumalta tälläiseen meille ennestään outoon ilmiöön. Lähdimme ensin metsään pienelle patikkaretkelle Fern Canyoniin tietämättä juurikaan mitä polulla tulisimme näkemään. Saimme toki matkaan kartan puiston vaellusreiteistä, mutta siinä ei juurikaan näkynyt mitään erityistä paikkaa…
Point Cabrillon majakka (Point Cabrillo Light Station) sijaitsee Fort Braggin kaupungista noin kymmenen minuutin ajomatkan päässä, Casparin pikku kylässä. Kävimme tutustumassa majakkaan taannoisella road tripillämme Pohjois-Kalifornian rannikolle. Majakka on avattu vuonna 1909, ja on edelleen käytössä. Nykyään se on myös osa Point Cabrillo Light Station State Historic Parkia, joka takaa rakennusten ja alueen jatkuvan suojelun. Majakan…
Viikonloppumatkallamme Fort Braggiin halusimme tutustua myös Mendocinon pikkukaupunkiin noin viidentoista minuutin ajomatkan päässä. Itse asiassa, olisimme varmaankin majoittuneet Mendocinoon jos siellä olisi ollut yhtään hotellihuonetta vapaana. Ajoimme siis Kalifornian rannikkoa ylöspäin viettämään pitkää viikonloppua, ja arvatenkin sesonkiaikana majoitus olisi pitänyt varata useita viikkoa aiemmin. Mendocinoon tullaan lähinnä viettämään aikaa rannoille, telttailemaan, patikoimaan ja kalastamaan. Se…
Viime viikonloppuna täällä Yhdysvalloissa vietettiin pitkää viikonloppua kun maanantaina oli Labor Day, eli työväenpäivä. Toisin sanoen siis paikallinen vappu. Me hyppäsimme autoon ja ajelimme Highway 1:stä, eli Kalifornian rantatietä vähän matkaa ylöspäin Fort Braggin pikkukaupunkiin. Ensimmäinen pysäkkimme oli Bodega Bayssä, joka on tunnettu kauniista merenranta maisemistaan ja osterifarmeista. Emme lyhyellä pysähdyksellä ehtineet tutustua kaupunkiin kovin…
Tämä päivä on merkittävä USA:n kansallispuistoille sillä National Park System täyttää tänään 100-vuotta. Elokuun 25. päivä, vuonna 1916, presidentti Woodrow Wilson allekirjoitti lain jonka mukaisesti perustettiin organisaatio hoitamaan kansallispuistoja. Ihan ensimmäinen kansallispuisto Yhdysvalloissa oli Yellowstone, jota suojeltiin jo ennen organisaation perustamista. Nykyään kansallispuistojen yksiköitä on jo 413, joista kaikki eivät siis ole puistoja vaan esimerkiksi muistomerkkejä…
A few years ago I learned that there is a haunted house very close to where we live. I have heard a lot of stories about these ghosts but never managed to see them, even though I visited this place many times now and studied the history of it. This place is called Winchester Mystery…
Ihan tässä lähistöllämme kummittelee. Olen kuullut monta tarinaa näistä kummituksista, mutta en ole yrityksistä huolimatta onnistunut vielä niitä näkemään. Aika monta kertaa olen kuitenkin käynyt paikan päällä ihmettelemässä tätä kummitustaloa, ja tutustunut sen historiaan. Tämä talo on nimeltään Winchester Mystery House, ja se sijaitsee aikalailla San Josen kaupungin keskustassa, Kalifornian Bay Arealla. Vuonna 1884 Sarah Winchester…
Soon the summer is turning into autumn, and the hot Californian weather cools down. That will bring all kinds of bugs inside the houses seeking warmth. Somehow the little spiders are able to find their way in, and every once in a while you will wake up with a spider bite on your leg. Some…
Kohta on taas se aika vuodesta kun täällä Kaliforniassa alkavat kesähelteet helpottaa ja kaikenlaiset ötökät etsivät lämpimiä yöpaikkoja. Jostakin ne hämähäkit vain löytävät taloihin sisälle, ja aina silloin tällöin aamulla voi olla jalassa hämähäkin purema. Yleisin hämähäkki lienee American House Spider (vapaasti käännettynä ”amerikkalainen talo hämähäkki”), jota ei oikeastaan kannattaa häätää ihan kokonaan sillä ne…
Monelle sana Kalifornia tuo mieleen auringon, palmut ja pitkät Baywatchissa nähnyt biitsit. Totuus ei kuitenkaan ole ihan kokonaan sitä mitä telkkarista yleensä nähdään. Varsinkin jos matkustaa San Franciscoon tai muualle pohjois-Kaliforniaan, ei ihan jokapäiväinen rantakeli ole taattu asia. Talvet rannikolla voivat olla tuulisia ja viileitä, vesi on KYLMÄÄ! Mutta varsinkin kesäaikaan paikalliset suuntaavat merta kohti…