|

Kuninkaallinen vahdinvaihto Kööpenhaminassa

Kuninkaallinen vahdinvaihto on yksi mielenkiintoinen tapahtuma, jonka Kööpenhaminassa ollessa voi nähdä. Lue tästä miten pääset näkemään vahdinvaihdon matkallasi.

Postaus saattaa sisältää kumppanuuslinkkejä. Niiden kautta ostaminen ei maksa sinulle ekstraa, mutta me saamme pienen provision. Mainokset ja linkit mahdollistavat sen, että voimme jatkossakin matkustaa ja jakaa ilmaisia matkavinkkejä.

Me kävimme Tanskan matkallamme katsomassa monen muun nähtävyyden lisäksi kuninkaallisen vahdinvaihdon Amalienborgin palatsilla. Se olikin ihan hauska kokemus vaikka ihmisiä oli paljon ja mittari oli lähes hellelukemissa.

Tanska on yksi Euroopan vanhimpia kuningaskuntia, ja viime vuodet maata on hallinnut Kuningatar Margareeta II, joka luopui kruunusta tammikuussa 2024. Valta siirtyi näin Kuningas Frederik X:lle, ja uudeksi kuningattareksi nousi hänen puolisonsa Mary.

Kuninkaallinen perhe asuu neljän lapsensa kanssa Kööpenhaminassa Amalienborgin palatsissa. Kuningasperhe, ja etenkin Kuningatar Margareeta, ovat maassaan äärimmäisen suosittuja, ja heidän tekemisiä seurataan tarkasti. Kuninkaallinen vahdinvaihto tehdään siis ihan kuningasperheen kodin pihalla.

Kööpenhaminassa ollessa kannattaa ehdottomasti liittää kuninkaallinen vahdinvaihto tekemisten -listalle.

AMALIENBORGin Palatsi

Amalienborg on Tanskan kuninkaallisten kotipalatsi joka koostuu kokonaisuudessan neljästä eri rakennuksesta. Se on rakennettu 1700-luvulla.

Neljä identtistä, mutta erillistä palatsia ovat Christian VII:n palatsi, Frederik VIII:n palatsi, Christian IX:n palatsi ja Christian VIII:n palatsi. Näistä Christian IX:n palatsi toimii kuningattaren kotina. Yhdessä rakennuksista toimii Amalienborgin museo, jossa on esillä kuninkaallisten elämän historiaa ja nykypäivää.

Amalienborgin pihalla on Kuningas Frederik V:n rastastajapatsas vuodelta 1771. Lisäksi palatsien alueella on puutarha.

Amalienborgin linna Kööpenhaminassa, Tanskassa.

Me yövyimme Kööpenhaminassa tässä hotellissa, jossa hintaan kuului hyvä aamiainen.

KUNINKAALLINEN VAHDINVAIHTO Kööpenhaminassa

Kuninkaallinen vahdinvaihto (Den Kongelige Livgarde) tehdään joka päivä kello 12 Amalienborgin palatsin pihassa. Vartijat marssivat Rosenborgin linnasta alkaen kello 11.30 ja saapuvat Amalienborgille kahdentoista aikaan. Sitten on varsinaisen vaihtoseremonian vuoro.

Paikalle on yleensä kertynyt joukko turisteja, ja paikallinen poliisi ohjaa heidät riviin palatsin pihaan. Sitten odotellaan vartijoiden saapumista ja kamerat alkavat raksuttaa heti kun liikettä alkaa näkyä.

Seremonia on juhlallisempi aina silloin kun kuningas on kotona. Vahdinvaihtoon liittyy silloin toinenkin vartijakaarti ja myös orkesteri. Kun kukaan kuninkaallisista ei ole paikalla, vahdinvaihto on pienimuotoisempi.

Vartijoiden uniformu on sininen ja siihen kuuluu niin sanottu “bearskin” päähine, eli eräänlainen karvahattu. Tanskan armeija alkoi käyttämään bearskin -päähinettä jo vuonna 1803.

Vahdinvaihto alkamassa ja vartijat saapumassa Amalienbrogin palatsille Kööpenhaminassa.
Vahdinvaihto alkamassa ja vartijat saapumassa Amalienbrogin palatsille Kööpenhaminassa.
Kuninkaallinen vahdinvaihto Kööpenhaminassa.
Kuninkaallinen vahdinvaihto Kööpenhaminassa.

Vahdinvaihdon lopussa vartijat kävelevät vielä palatsin pihan läpi jokaisen neljän rakennuksen ovelle, ja vaihtavat uudet vartijat niiden eteen. Me emme ihan jokaista vaihtoa jääneet katsomaan, mutta oli mielenkiintoista nähdä tätäkin perinnettä edes vähän.

Mikäli haluat päästä näkemään vahdinvaihdon, kannattaa olla paikalla vähän ennen kello 12, sillä turistien rivi palatsin pihalla on tiivis, ja takarivistä on vaikea nähdä.

Yleisöä vahvinvaihtoa katsomassa Kööpenhaminassa.
Yleisöä katsomassa vahdinvaihtoa
Kuninkaallinen vartija Kööpenhaminassa.
Kuninkaallinen vartija Amalienborgin palatsilla Kööpenhaminassa.

Amelienborgin palatsi löytyy osoitteesta 1257 København K. Jos olet kiinnostunut myös vierailemaan sisällä museossa, niin lippuja sinne saa täältä:

💂‍♂️💂‍♂️💂‍♂️

Kuninkaallinen vahdinvaihto oli yksi mieleenpainuvimmista asioista joita näimme Tanskassa. Kiersimme matkallamme kaikki Kööpenhaminan tärkeimmät nähtävyydet, ja muutenkin nautimme kesäsäästä ja paikallisista herkuista.

Tällaisia kuninkaallisia vahdinvaihtoja on mahdollista päästä näkemään Tanskan lisäksi esimerkiksi Englannissa, Norjassa, Ruotsissa, Kanadassa, Espanjassa ja Monacossa. Myös Kreikassa, Latviassa, Etelä-Koreassa, Chilessä ja Intiassa voi nähdä sotilaallisen vahdinvaihdon vaikkei niissä monarkiaa olekaan.

Tanskassa oli kiva käydä vaikka meillä Kaliforniassakin on oma tanskalainen kaupunki; Solvang. Kööpenhaminasta suuntasimme sitten kesää viettämään koto-Suomeen ja tarkemmin vielä Kokkolaan.

Oletko seurannut vahdinvaihtoa Tanskassa tai jossakin muussa maassa?

🇪🇺 MEIDÄN SUOSITUKSET MATKOILLE EUROOPASSA 🇪🇺

🗝 Majoitus: Parhaat diilit löytyvät yleensä tämän varaussivuston kautta tai täältä.
Isommat huoneistot varaamme VRBO:n kautta.
🚗 Vuokra-autot: Vertaamme hintoja aina DiscoverCarsin kautta.
🗺 Retket: Kaikenlaiset retket varaamme joko Viatorilta tai GetYourGuidelta,
riippuen kummalla on meille sopivampi retki tarjolla.
✈️ Lennot: Selailemme lentohintoja aina VPN:n avulla. Se suojaa myös nettiyhteydet matkoilla.
🎫 Konsertti- ja peliliput: Ticketmaster on luotettava taho eri lippujen ostamiseen.
📞 Datapaketit: Puheluita ja dataa varten suosittelemme Yesimiä. Se toimii hyvin, ja on edullinen.

Lisää kuvia ja videoita tästäkin paikasta löydät Instagramistamme @paulagaston

You Might Also Like

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *