|

Islannin kokemuksia ja sen parhaat nähtävyydet

Blogger Paula by Gulfoss waterfall in Iceland

Islannin parhaat nähtävyydet löytyvät sen uniikista ja erikoisesta luonnosta. Lue tästä missä Islannin matkalla kannattaa käydä.

Postaus saattaa sisältää kumppanuuslinkkejä. Niiden kautta ostaminen ei maksa sinulle ekstraa, mutta me saamme pienen provision. Mainokset ja linkit mahdollistavat sen, että voimme jatkossakin matkustaa ja jakaa ilmaisia matkavinkkejä.

Islanti on jäänyt ikuisesti sydämeeni sen luonnon ja siellä tapaamieni ihanien ihmisten takia. Vietin Islannissa kokonaisen kuukauden ja siinä ajassa ehdin tietenkin näkemään maata jo aikalailla.

Koska olin opettajan työelämän jaksolla töissä hotellissa, minun toivottiin kiertävän mahdollisimman paljon nähtävyyksiä hotellilta lähtevien retkien mukana. Tämä siksi, että osaisin sitten kertoa niistä asiakkaille. Ja sehän sopi minulle paremmin kuin hyvin!

Helmikuu Islannissa on todella arvaamaton ja kylmä, mutta maa näytti silloin myös toisenlaisen puolensa. Lumiset vuorenhuiput näyttivät upeilta, ja sininen laguunikin entistä sinisemmältä valkoisen lumen keskellä. 

Talvinen Islanti oli todella kaunis. Ja missään paikassa ei ollut tungosta kuten Islannissa varsinaisen sesongin aikaan on. Toivon pääseväni Islantiin pian takaisin.

PARHAAT NÄHTÄVYYDET ISLANNISSA

Reykjavik

Islannin kierroksen voi aloittaa vaikka ihanasta Reykjavikista. Tällä pienellä, mutta maailman ekologisemmaksi ja turvallisimmaksi kaupungiksikin valitulla pääkaupungilla on iso sydän.

Reykjavikin keskustan katuja on kiva käveleskellä, ja välillä voi poiketa sen pikkukauppoihin. Talot ovat värikkäitä, ja pieniltä kujilta voi löytää kaikenlaisia seinämaalauksia.

Reykjavik on vähän yllättäen tunnettu myös sen vilkkaasta yöelämästä, mutta itse nautin myös sen monipuolisesta kahvilatarjonnasta.

Ja kuten Radisson Blu Saga hotellin -postauksessa jo mainitsinkin, Islannin kokkimaajoukkue on kerta toisensa jälkeen kokkikilpailujen kärjessä, eli kannattaa kokeilla myös jokunen vähän prameampi ravintola.

Ja mikä parasta, Reykjavik on kyllä niin turvallinen kuin vain olla voi.

Reykjavikin tunnetuin maanmerkki on sen kirkko, Hallgrímskirkja, jonka kellotornista aukeaa upeat maisemat pitkälle kaupunkiin ja sen ulkopuolelle. Kellotorniin pääsee käymään pientä maksua vastaan.

Reykjavik ja Hallgrímskirkja Islannissa kauempaa nähtynä.
Hallgrímskirkja Islannin Reykjavikissa.

Golden Circle

Golden Circle (kultainen ympyrä) on varmaankin se kaikkien Islannin kävijöiden suosituin nähtävyyskierros, ja syystäkin, sillä reitillä pääsee näkemään useita eri luonnonnähtävyyksiä.

Oma kierrokseni oli tyssätä melkein alkumetreillä kun sankka lumisade melkein pakotti pikkubussimme kääntymään takaisin. Onneksi pääsimme kuitenkin jatkamaan matkaa, sillä reissu oli kyllä kaikkien sydämen tykytysten arvoinen. 

Ensimmäinen pysähdyksemme oli Þingvellir kansallispuistossa, joka kuuluu UNESCON maailmanperintöluetteloon.

Puistossa voi muun muassa kävellä Amerikan ja Euroopan mannerlaattojen kohtaamiskohdassa tai jopa sukellella mannerlaattojen välissä. 

Þingvellir on historiallisesti merkittävä siksi, että se oli alkujaan Islannin maan hallinnon keskus. Siellä on tapahtunut Islannin historiaan suuresti vaikuttavia asioita. 

Bloggaaja Paula Þingvellir kansallispuistossa mannerlaattojen välissä.
Tässä käveleskellään mannerlaattojen välissä olevalla polulla

Seuraava pysäkkimme oli upea Gullfossin vesiputous. Jos putous on upea kesäaikaan, oli se kyllä upea myös talvella, ellei jopa upeampikin. Edestäpäin katsottuna näyttää siltä kuin vesiputous katoaisi maan sisään. 

Bloggaaja Paula Gullfossin vesiputouksella Islannissa.

Kierroksen lopussa kävimme Haukadalurin alueella ihmettelemässä geysirejä. Niistä suurimmat ovat nimeltään Stokkur ja Geysir.

Stokkur on edelleen erittäin aktiivinen, ja purkautuu matkailijoiden iloksi noin 5-10 minuutin välein, kun taas Geysirin purkautuminen on suht harvinaista.

Lisäksi alueella on runsaasti erilaisia kuumia lähteitä, kiehuvia muta-altaita ja fumaroleja. Näimme sellaisia myös vierailullamme Volcanoesin kansallispuistossa Havaijilla ja Lassen Volcanicin kansallispuistossa, kotona Kaliforniassa.

Stokkur geysir purkautumassa Islannissa.
Stokkur

Blue Lagoon

Blue Lagoon (Sininen Laguuni) on varmasti yksi Islannin suosituimmista, ellei jopa suosituin nähtävyys.

Se on eräänlainen geoterminen kylpylä, jonka vesi lämpenee maansisäisen lämmön voimin. Se ei siis ole kuuma lähde, vaan se on ihmisen rakentama allas. Näitä erilaisia kylpylöitä on Islannissa useampia.

Reykjavikista ajomatkaa laguunille tulee vajaa tunti, ja Keflavikin lentokentältä vähän yli puolituntia. Se sopii siis ohjelmaksi vaikka viimeisenä päivänä ennen lentoa kotiin jos on lähdössä iltalennolla. 

Blue Lagoon sijaitsee mustalla laavakentällä, mikä tekee sen turkoosista vedestä vieläkin upeamman näköistä. Sen väri tulee silika nimisestä mineraalista. 

Blue Lagoonin veden runsaiden mineraalien sanotaan parantavan ihosairauksia, tai ainakin olevan hyväksi iholle.

Siellä täällä laguunissa on myös tarjolla vaaleaa mineraaleja sisältävää mutaa, jota voi sitten levitellä kasvoihin tai muualle ihoon. Mineraalit saattavat vahingoittaa koruja, joten ne on hyvä ottaa pois ennen uimaan menoa.

Hygienia on kylpylässä tärkeää, ja ennen laguuniin menoa edellytetään suihkussa käyntiä. Kylpylässä pääsee myös saunomaan. 

Blue Lagoon Islannissa ja ihmisiä uimassa höyryävässä vedessä.
Bloggaaja Paula uimassa Blue lagoonilla Islannissa.

Liput Blue Lagooniin kannattaa varata heti kun matka Islantiin on varmistunut. Turismi on viime vuosina suorastaan räjähtänyt Islannissa käsiin, ja kylpylä on lähes koko ajan loppuunmyyty.

Jos liput syystä tai toisesta jäävät saamatta, voi Blue Lagoonin sijasta suunnata vähän vähemmän tunnetulle Secret Lagoonille (Salainen Laguuni).

Vesiputoukset

Vietin yhden päivän retkeillen Islannin eteläisellä rannikolla. Sielläkin olisi riittänyt näkemistä ja tekemistä useammaksi päiväksi.

Olisi ollut kiva olla rannalla vähän kauemman aikaa, tai tehdä vähän isompia vaelluksia luonnossa. Mutta päivän aikana ehdin katsomaan nämä paikat:

Vesiputouksista vaikuttavin oli ehdottomasti Skógafoss. Aurinko heijasti sen eteen kauniin sateenkaareen, ja se näytti Islannissa näkemistäni vesiputouksista suurimmalta. 

Toinen vesiputous jolla kannattaa käydä on Seljalandsfoss. Vaikka se ei ehkä olekaan yhtä upea kuin Skógafoss, se on omalla tavallaan erikoinen. Sen taakse nimittäin pääsee kävelemään.

Käytännössä voit siis käydä vesiputouksessa sisällä ja kastumista on silloin mahdotonta välttää. Kannattaa ottaa siis mukaan vaikka sadetakki tai jonkunlainen vaihtopusakka. 

Skogafossin vesiputous ja sateenkaari Islannissa.
Bloggaaja Paula Seljalandfoss vesiputouksen sisällä Islannissa.

Musta hiekkaranta

Vesiputouksilta matka jatkui Víkin kylään ja sieltä mustalle hiekkarannalle nimeltä Reynisfjara. Mustia hiekkarantoja löytyy vulkaanisilta alueilta, ja olemme olleet sellaisilla muun muassa Havaijin Big Islandilla, ja meillä kotona Kaliforniassakin.

Olin toiveikas, että näkisin lunneja, mutta linnut pysyttelivät tällä kertaa piilossa. Sen sijaan pääsin ihailemaan upeaa mustaa hiekkaa ja merestä kohoavaa kobolttikivistä muodostelmaa; Reynisdrangaria.

Vanhan tarinan, eli sagan mukaan peikot raahasivat epäonnistuneesti mukanaan laivaa tällä paikalla. Kun päivä sitten valkeni peikot kivettyivät, ja näin syntyivät alueen kivipaalut.

Myös rannalla olevat basalttikivimuodostelmat olivat upeita. Samanlaisia oli myös Kalifornian Devils Postpile National Monumentilla, jonne patikoimme joku vuosi sitten.

Reynisdrangar kivimuodostelmat meressä Islannin mustalla hiekkarannalla.
Islannin parhaat nähtävyydet; Reynisdrangar mustalla hiekkarannalla

Jäätikkö joka sai Euroopan sekaisin

Etelärannalla voi nähdä kaksi eri jäätikköä; Sólheimajökullin ja Eyjafjallajökullin. Pääsin näistä jälkimmäiselle myös käveleskelemään.

Jäätikön alla muhii tulivuori, joka purkautui vuonna 2010 sekoittaen koko Euroopan lentoliikenteen. Sankat tuhkapilvet levisivät ympäri maailmaa, ja kymmeniä tuhansia lentoja peruttiin. Osa jäätiköstäkin suli aiheuttaen alueella tulvia.

Bloggaaja Paula jäätikön reunalla Islannissa.
Eyjafjallajökullin päällä

Skógar Museum

Tämä ihanan idyllinen museo kannattaa käydä katsomassa jos on sen lähettyvillä. Skógar Regional Museum on avattu jo vuonna 1949, ja sen näyttelyistä saa kattavan kuvan Islannin kehityksestä ja etenkin maataloudesta.

Museo on ollut erityisen tunnettu sen kuraattorista Þórður Tómassonista, joka kierrätti vieraita pitkin museota. Olin onnekas sillä pääsin vielä tapaamaan hänet. Nyt hän on jäänyt jo eläkkeelle.

Skogar Museumin omilta nettisivuilta löytyy lisää tietoa sen näyttelyistä ja aukioloista.

Kuraattori Þórður Tómasson esittelemässä Skogar Museota Islannissa.
Skogar Museon rakennuksia heinäkattoineen Islannissa.

Näitä ihania heinäkattoisia taloja oli muuten myös Pohjois-Norjassa, jossa pääsimme viime matkallamme myös majoittumaan yhdessä sellaisessa.

Islanninhevosvaellus

Jokaisen hevosihmisen täytyy tietenkin käydä ratsastelemassa vähän issikoilla eli islanninhevosilla.

Issikkavaellukset sopivat niillekin, jotka eivät ole ennen ratsastaneet. Islanninhevoset ovat pieniä ja niiden askeleet tasaisia, joten selässä on helpompi pysyä kuin isompien hevosten. Lisäksi niillä on yksi ylimääräinen askellaji; tölt, jota et pääse muilla hevosilla kokemaan.

Islanninhevonen on tarkoin varjeltu rotu, ja jos sen vie pois maasta, ei sitä päästetä sinne enää takaisin. Näin taataan, ettei maahan pääse mitään tauteja, eikä hevosten perimään sekoitu hevosrotuja.

Islanninhevosia laitumella Islannissa.

Me kävimme parin tunnin vaelluksella näillä turrikoilla ja hauskaahan se oli. Menimme kaikkia mahdollisia askellajeja, mikä oli mukava yllätys.

Alkuun vähän nikottelin paksuille haalareille joihin meidät tällä vaelluksella puettiin, mutta ymmärsin nopeasti miksi ne olivat tarpeen. Talvella oli tietenkin kylmä, mutta ne myös suojasivat omia vaatteitamme mudalta. Ratsastimme nimittäin läpi pienten purojen ja märkien niittyjen.

Tykkäsin todella siitä, että tällä vaelluksella ei lönkötetty vain suoraa ja tasaista tietä pitkin, vaan oli kaikenlaista vaihtelua. 

Bloggaaja Paula ratsastamassa islanninhevosella Islannissa

Valasristeily

Islannissa on oiva tilaisuus nähdä valaita mikäli sellaisesta on kiinnostunut. Valasristeilyä varatessa kannattaa ottaa huomioon tulevat säätiedotukset, sillä ensimmäinen varaamani risteily peruttiin kovan tuulen vuoksi.

Talvi ei ole parasta valaiden bongailu -aikaa mutta onnistuimme silti näkemään useamman yksilön. Tosin kahden tunnin retki venyi lähes nelituntiseksi valaita etsiskellessä.

Propsit kuitenkin retkenjärjestäjälle siitä, että he yrittivät kaikkensa antaakseen asiakkaiden rahoille vastinetta. Ainahan valaita ei vaan löydy, eikä sille voi mitään.

Itse tulen näissä pienissä laivoissa helposti merisairaaksi, ja siksi istuin kuin sissi koko neljä tuntia veneen keulassa horisonttia tuijottaen. Onneksi kaikille retkeilijöille annettiin lainaan lämmin haalari, sillä toisin kuin muut, en pystynyt istumaan veneen sisäosassa lämmittelemässä.

Mutta olin onnellinen, että selvisin retkestä ja sain myös kivoja kuvia valaista. Sen jälkeen olen päässyt vielä näkemään valaita Havaijilla ja Kalifornian Montereyssä.

Valasretken laiva Islannissa Reykjavikin satamassa.
Islannissa on useampia valasretkien järjestäjiä
Valaita Islannin vesillä

Missä majoittua Islannin matkalla

Islannissa on monia kivoja paikkoja majoittua. Jos ei ole autoa käytössä on helpointa varmasti valita hotelli Reykjavikin keskustasta. Silloin on lähellä palveluita ja sieltä on helppoa lähteä liikkeelle linja-autolla tai valmiilla retkillä.

Itse olin opettajan työelämän jaksolla Islannissa, ja sen tiimoilta työskentelin Radisson hotellissa. Kaupungin Radissonit tulivat minulle tutuiksi, ja voin todella suositella Radisson Blu 1919 Hotellia, joka on ihan keskustassa.

Jos etsit jotakin vähän persoonallisempaa mutta haluat silti pysyä keskustassa, silloin Alda Hotel Reykjavík voi olla sinulle sopiva. Se on todella suosittu ja hotellista löytyy myös sauna.

Vähän edullisempi mutta kuitenkin hyvätasoinen vaihtoehto on Hotel Frón. Sekin on ihan kävelymatkan päässä keskustan nähtävyyksistä.

🐳🐳🐳

Islannissa on tietenkin paljon muutakin nähtävää kuin nämä yllä mainitut. Mutta näillä pääsee hyvin alkuun, ja ne lienevät nähtävyyksistä ne kaikista tunnetuimmat.

Suurin osa opastetuista retkistä noutaa retkeilijät suoraan hotelleista eri puolelta kaupunkia, joten mukaan on helppoa lähteä. Myös auton vuokraaminen ja ajaminen on helppoa.

🇪🇺 MEIDÄN SUOSITUKSET MATKOILLE EUROOPASSA 🇪🇺

🗝 Majoitus: Parhaat diilit löytyvät yleensä tämän varaussivuston kautta tai täältä.
Isommat huoneistot varaamme VRBO:n kautta.
🚗 Vuokra-autot: Vertaamme hintoja aina DiscoverCarsin kautta.
🗺 Retket: Kaikenlaiset retket varaamme joko Viatorilta tai GetYourGuidelta,
riippuen kummalla on meille sopivampi retki tarjolla.
✈️ Lennot: Korvauksia myöhästyneistä lennoista olemme saaneet AirHelpin kautta.
🎫 Konsertti- ja peliliput: Ticketmaster on luotettava taho eri lippujen ostamiseen.
📞 Datapaketit: Puheluita ja dataa varten suosittelemme Yesimiä. Se toimii hyvin, ja on edullinen.

Islanti on todellakin luonnonystävälle upea matkakohde!

 

You Might Also Like

11 Kommenttia

  1. Ihana Islanti!! Siellä ei vielä oo tullut käytyä, mutta haluisin kyllä!Lähinnä jäänyt mietityttämään se hintataso ja turistimassat.Ihania vinkkei sulla, kiva kuulla juttuja myös pk:n ulkopuolelta ja noi kuvat!!Geysirit, lagoon, vesiputous, jäätiköt, valas-safari….Kyllä näillä saa matkakuumeen nousemaan 😀

    1. Kiitos Mimmu! Itse en niitä turistimassoja kokenut (onneksi) mutta se on tosiaan vähän luotaantyöntävää. Islanti on silti upea!

  2. Oi, hyviä juttuja olitte koonneet, eikä pelkästään noita ihan Reykjavikin lähellä olevia juttuja! Satuin itsekin käymään saman yrityksen valassafarilla ja kyllä tuli valaita bongattua! Upea maa, nyt kesällä menossa uudestaan 🙂

    1. Kiitos Sandra! Olisikin kiva kokea Islanti myös kesällä. Kaikki näyttää silloin varmaan vähän eriltä.

  3. Oi, matkakuume nousee! Islanti on yksi vielä toteutumattomista unelmista. Tämä postaus pitää laittaa talteen siihen asti, että pääsen sen unelman täyttämään. Tosi hyvät tärpit. Kiitos.

    Eevagamunda

  4. Tammikuisella matkalla New Yorkiin Icelandairilla olisi ollut mahdollisuus 1-7 päivän stop overiin Islannissa. Me ei tuota kuitenkaan hyödynnetty, koska matkustusaika oli vain alle viikko ja se Islannissa vietetty aika olisi ollut pois New Yorkin kaduilta tallustelusta. Hieman kyllä harmittaa, olispa miehellä ollu saumaa pitää edes kaksi päivää pidempi loma, niin olisi omin silmin päässyt ihastelemaan tuota upeaa ja ainutlaatuista luontoa. No, ehkä ensi kerralla kun matkaamme Pohjos-Amerikkaan!

    1. Me ollaan kanssa mietitty tuota stop overin mahdollisuutta. Mutta ehdottomasti olisit tarvinut enemmän aikaa molemmissa kohteissa, että ehkä jollakin pidemmällä lomalla sitten.

  5. Ihana Islanti! <3Omasta matkasta on pari vuotta mutta palaisin milloin vaan takaisin, on se niin satumaisen kaunis maa! Listaasi lisäisin vielä Jökulsárlónin jäälaguunin joka teki minuun suurimman vaikutuksen, valtavien jääkimpalaiden hidasta lipumista kohti merta oli suorastaan hypnoottista tuijotella!

    1. Kiitos Anni! Tuollaisesta jäälaguunista en ole koskaan kuullutkaan. Sehän voisi olla mielenkiintoinen paikka.

  6. Härregud, miten kattavan postauksen olet kirjoittanut – kiitos! 🙂 Islanti on omalla, pitkällä, unelmieni matkat -listalla, mutten ole kerennyt tutustumaan maahan tarkemmin. Kaikista upeimpana näistä oli tuo kirkko, todellinen WAU-efekti. Tiedätkö, onkohan se ollut jossain leffassa? Luulisi! 🙂

    xxo,
    Janina

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *