Washingtonin osavaltion alaosan nähtävyydet eivät ole kovin kuuluisia mutta sitäkin mielenkiintoisempia. Tässä paikat jotka kannattaa nähdä!
Postaus saattaa sisältää kumppanuuslinkkejä. Niiden kautta ostaminen ei maksa sinulle ekstraa, mutta me saamme pienen provision. Mainokset ja linkit mahdollistavat sen, että voimme jatkossakin matkustaa ja jakaa ilmaisia matkavinkkejä.
Viime matkallamme Portlandiin päädyimme myös Washingtonin osavaltion puolelle kiertelemään nähtävyyksiä ja yöpymään. Sinne onkin helppoa mennä, sillä Oregonin ja Washingtonin rajalla on joki, ja sillan ylittämällä vaihtuu myös osavaltio.
Washingtonin puolen kohokohtia olivat muun muassa käynti Mount St. Helensillä, joka on aktiivinen tulivuori, ja vierailut majakoille. Sen lisäksi kävimme katsomassa muutamaa historiallisesti merkittävää paikkaa. Sitten hyppäsimme taas takaisin Oregonin puolelle ja jatkoimme reissua siellä.
Vaikka Portland Oregonissa oli tällä matkalla pääkohteemme, ei Washingtonin puoli jäänyt nähtävyyksissä juurikaan huonommaksi. Oli ihan mielenkiintoista nähdä kaikki nämä paikat.
Nähtävää Washingtonin osavaltion alareunassa
Fort Vancouver National Historic Site
Portlandista lähdettyämme yövyimme Washingtonin puolella Vancouverin kaupungissa, joka on siis eri kaupunki kuin Kanadan Vancouver. Kaupungin tunnetuin nähtävyys on Fort Vancouver, joka on entinen englantilaisten kauppapaikka.
Ihan ensiksi Fort Vancouverilla myytiin turkiksia, joita sinne tuotiin Englannista laivalla. Myöhemmin siitä kasvoi kuitenkin monenlaisen Euroopasta tulevan tavaran kauppapaikka, ja eri taustoista lähtöisin olevien ihmisten yhteisö. Siellä asui englantilaisten lisäksi myös Kanadan ranskalaisia, havaijilaisia ja alkuperäisasukkaita.
Fort Vancouver sijaitsee ihan Columbiajoen varrella ja hyvin lähellä merta, joten sinne oli helppoa tulla laivoilla. Alkuperäinen kauppapaikka perustettiin vuonna 1824, mutta lähes kaikki siihen kuuluneet rakennukset paloivat tulipalossa vuonna 1866. Ne rakennettiin uudelleen 1960-luvun lopulla, ja sen jälkeen kun alueesta tehtiin Fort Vancouver National Historic Site.


📍Sijainti: 1001 E 5th St, Vancouver, WA 98661
Fort Vancouver National Historic Siteen kuuluu myös John McLoughlinin talo, joka on Oregon Cityssä, Oregonin puolella. Sinne me emme tällä kertaa kuitenkaan ehtineet.
Mount St. Helen
Mount St. Helensin tulivuori sijaitsee Kaskaadien vuoristossa, noin kolmen tunnin ajon päässä Portlandista pohjoiseen. Se on yksi Yhdysvaltain 169:stä aktiivisesta tulivuoresta, ja niistä kaikista nuorin. Yksi aktiivisimmista on Kīlauea, jota mekin olemme käyneet katsomassa Havaijilla.
Kaskaadien vuoristossa tulivuoria on rivissä yhteensä 20. Niihin kuuluvat myös Mount Rainier ja Crater Lake, jotka ovat molemmat kansallispuistoissa. Samoin ovat aiemmin vierailemamme Lava Beds National Monumentilla oleva Medicine Lake Volcano ja Lassen Peak Lassen Volcanic National Parkissa.
Mount St. Helens purkautui vuonna 1980 rajusti. Purkauksessa kuoli 57 ihmistä, jotka eivät suostuneet lähtemään alueelta turvaan. Nytkin kun ajelimme vuoristotietä ylöspäin, näimme monia asuttuja taloja. Aika rohkea täytyy olla, että haluaa asua aktiivisen tulivuoren juurella.
Vuonna 2004 Mount St. Helens osoitti jälleen elonmerkkejä maanjäristysten ja kaasupurkausten muodossa. Kaasu- ja tuhkapurkaukset näkyivät Seattlen kaupunkiin saakka. Tulivuoren alue evakuoitiin mutta varsinaista purkausta ei kuitenkaan tullut. Vuonna 2008 todettiin, että tulivuori oli jälleen nukahtanut.
Ajomatkalla vuorelle ihailimme sen upeita maisemia. Vuoren lumiset huiput loistivat auringossa kauas. Pysähdyimme Visitor Centerissä, jossa oli myös pieni museo, ja teimme pienen kävelylenkin vuorella. Ihan lumelle asti emme menneet mutta aika korkealle kuitenkin.

📍Sijainti: Visitor Center, 3029 Spirit Lake Hwy, Castle Rock, WA 98611
Long Beach
Sitten ajelimme Washingtonin rannikolle, Long Beachille. Jos Vancouverin kaupungin nimi on lähes kaikille tuttu, niin meille kalifornialaisille myös Long Beach on tunnettu. Kaliforniassa on nimittäin myös Long Beachin kaupunki.
Washingtonin Long Beach on ominut itselleen sloganin: ”World’s Longest Beach”, eli maailman pisin ranta, vaikka todellisuudessa se on vasta maailman kolmanneksi pisin (pisin löytyy Brasiliasta!). Rantaa kuitenkin riittää, sillä se on jopa 45 kilometriä pitkä.
Tällä Long Beachillä saa ajaa myös autolla, ja se luokitellaan virallisesti Washington State Highwayksi. Nopeusrajoitus on 25 mailia tunnissa. Me emme uskaltaneet pientä vuokra-autoamme viedä hiekalle, mutta kävimme rannalla pyöräilemässä, sillä kiva hotellimme antoi meille pyörät käyttöön. Illan sumussa ranta tuntui jopa vähän aavemaiselta.
Long Beach muutoin näytti paljolti turisteille suunnatulta kaupungilta huvipuistoineen, ja lukuisine hotelleineen ja matkamuistomyymälöineen. Suurin osa liikkeistä oli kuitenkin nyt sesongin ulkopuolella kiinni.

📍Sijainti: Long Beach, 98631, WA
Cape Disappointment Light
Seuraavana aamuna päätimme patikoida Cape Disappointmentin majakalle, jonka virallinen nimi on Cape Disappointment Light. Majakka on rakennettu vuonna 1856 ja se on edelleen käytössä.
Cape Disappointment (suom. pettymyksen niemi), on saanut nimensä turkiskauppias John Mearesin mukaan, joka eksyi tullessaan Kanadasta ja etsiessään Fort Vancouverin kauppapaikkaa. Hän erehtyi luulemaan majakan luona olevaa merenlahtea Columbiajoen suuksi ja käänsi veneensä siellä väärään suuntaan.
Cape Disappointmentin majakka on niemellä, joka peittyy sumuun 106 päivää vuodesta. Se on näin ollen yksi Yhdysvaltojen sumuisimmista paikoista, eikä siis ihme, että veneet siellä eksyvät helposti. Me saimme kuitenkin onneksi nauttia auringonpaisteesta vierailumme aikana.
Patikkapolku majakalle on edestakaisin noin 4 kilometriä pitkä. Matkalla on vähän nousua, mutta muuten se ei ole mitenkään vaativa polku. Näkymät majakan luota merelle ovat hienot!
Majakka kuuluu Cape Disappointment State Parkiin, joten alueella on erilaisia palveluita kuten vessat, puistonvartija ja pieni kauppa.



📍Sijainti: Cape Disappointment Trail, Ilwaco, WA 98624
North Head LightHouse
North Head Light -majakka rakennettiin ihan Cape Disappointmentin majakan lähelle vuonna 1897, sen jälkeen, kun merenkulkijat valittivat ettei yhden majakan valo ollut riittävä ohjaamaan liikennettä sumussa. Tämäkin majakka on edelleen toiminnassa.
Majakan historiaan liittyy kummitustarina sen ensimmäisestä työntekijästä, kenties suomalaissukuisesta Alexander K. Pesosesta. Suomalaiset nimet eivät tällä alueella ole mitenkään yllättäviä, sillä ihan Portlandin lähellä, Astorin kaupungissa asuu suuri suomalaisyhteisö. Mekin pysähdyimme Astorissa tällä samalla matkalla.
Pesosen mukana majakalle muutti myös hänen vaimonsa, alunperin Irlannista kotoisin ollut Mary. Vuonna 1923, kun pariskunta oli asunut eristyksissä majakalla jo vuosia, Maryn mielenterveys alkoi järkkyä. Alexander vei hänet lääkäriin Portlandiin asti, ja Mary sai diagnoosiksi masennuksen. Mary päätti kuitenkin olla ottamatta lääkkeitä ja seuraavana aamuna hän katosi aamulenkin yhteydessä. Maryn takki löytyi korkealta kallion kielekkeeltä, ja hänen ruumiinsa pelastettiin alempaa, ennen kuin aallot ehtivät sen viedä.
Vaikka molemmat, Alexander ja Mary, on haudattu Washingtonin Ilwacoon, sanotaan, että ”Melancholy Mary” kummittelee vielä majakalla. Majakalla on siihen liittyen kuvattu muun muassa Ghost Adventures -ohjelmaa.
Nämä vanhat tarinat ovat kiehtovia ja me olemme myös Suomessa kierrelleet majakoita. Muun muassa kotikaupunkini Kokkolan vanhalla majakalla; Harrbådalla, kerrotaan kummittelevan.
Vierailumme aikana North Head Lightia oltiin juuri restauroimassa. Majakka näytti kuitenkin hienolta rakennustelineidenkin kanssa. En silti osaisi kuvitella asuvani siellä kovien myrskyjen, tuulien ja sumun keskellä.

📍Sijainti: N Head Lighthouse Rd, Ilwaco, WA 98624
Fort Columbia
Ihan Cape Disappointmentin lähellä, Chinook nimisessä kaupungissa on armeijan vanha linnoitus; Fort Columbia. Se rakennettiin vuosien 1896 ja 1904 välillä tukemaan Yhdysvaltain puolustusta. Linnoituksen raunioiden lisäksi alueella on 12 puurakennusta, jotka olivat myös aikoinaan armeijan käytössä.
Alue on nykyään osa Fort Columbia State Parkia, jossa on muun muassa Visitor Center ja erilaisia patikkapolkuja.


📍Sijainti: Chinook Point, Chinook, WA 98614
🚲🚲🚲
Reissumme pääpaikka oli siis Oregonin osavaltion puolella oleva Portland, mutta päädyimme kiertelemään Portlandin lisäksi muitakin lähialueen nähtävyyksiä sekä näitä Washingtonin puolen paikkoja. Olimme ihan yllättyneitä siitä, kuinka paljon nähtävää täältäkin löytyi.
Joskus olisi kiva palata vielä molempien osavaltioiden rannikolle. Ja muutenkin isommalle road tripille näille kulmille.
Oletko käynyt Washingtonin osavaltiossa?
🇺🇸 SUOSITUKSET USA:N MATKOILLE 🇺🇸
Oletko lähdössä matkalle Yhdysvaltoihin? Tässä tietoa yrityksistä joita itse käytämme täällä reissatessa. Lue myös shoppailuoppaamme Yhdysvaltoihin ja vinkkimme tippaamiseen matkoilla.
🗝 Majoitus: Parhaat diilit löytyvät yleensä tämän varaussivuston kautta tai täältä.
Isommat huoneistot varaamme VRBO:n kautta.
🚗 Vuokra-autot: Vertaamme hintoja aina DiscoverCarsin kautta.
🗺 Retket: Varaamme kaikenlaiset retket joko Viatorilta tai GetYourGuidelta,
riippuen kummalla on meille sopivampi retki tarjolla.
✈️ Lennot: Selailemme lentohintoja aina VPN:n avulla. Se suojaa myös nettiyhteydet matkoilla.
🎫 Konsertti- ja peliliput: Ticketmaster on luotettava taho eri lippujen ostamiseen.
📞 Datapaketit: Suosittelemme vieraillemme aina eSIM:ä Yesimiltä puheluja ja dataa varten.
Se toimii hyvin, ja on edullinen.

Nämä oli kaikki mulle ihan uusia kohteita. Washingtonin osavaltiosta en varmaankaan ole tainnut muusta tietää kuin Seattlesta. California + Oregon roadtripistä aina välillä haaveilen, joten miksipä ei jatkaisi vielä vähän pohjoisemmaksi. Tuo Cape Disappointment kyllä huvittaa nimenä – melkein tekisi mieli mennä paikalle ihan vaan sen takia 😀
Se olisikin kyllä hieno road trip. Me ollaan ajettu vain Kalifornian rannikko (joka sekin on tosi pitkä) ja sitten osia Oregonista. Ja lähtisin ihan heti vaikka uudelleenkin. 🙂
En ole käynyt Washingtonin osavaltiossa, mutta olen hyvällä säällä lentänyt osavaltion yli ja nähnyt Kaskadivuoriston upeat tulivuoret. Kukapa tietää, ehkä minullakin on sukulaisia Astorissa. Suvustani suurin osa länteen lähteneistä kyllä meni Ontarioon, Kanadaan. Jossain vaiheessa voisi ehkä sinne matkustaakin.
Tuo on geokätköilyn synnyn alkuperäistä aluetta, mutta ”The original stash” on kuitenkin Oregonin puolella.
Emme ole tuolla seudulla vielä käyneet, mutta hyviä ohjeita tässä tuli. Vuonna 2008 kävimme New Yorkissa ja Washingtonissa, saimme serkultani (New Jersey) auton lainaksi. Silloin jäi luontoasiat kokematta. Ehkä seuraavan presidentin aikana taas rapakon taakse! Juha
Siis Washington, DC:ssä ilmeisesti jos New Jerseystä lähditte? No, silläkin rannikolla kyllä varmaan on majakoita ja hienoja maisemia.
Inspiroivaa – jos olisimme tuolla suunnalla, niin voisin hyvinkin innostua tästä enemmänkin!
Oli kiva lukea vähemmän tunnetuista paikoista Washingtonin eteläosassa – erityisesti Fort Vancouver ja rannikon majakat tietysti kiinnostaisivat.
No näitä majakoita täällä rannikolla kyllä riittää kierreltäväksi. Ja maisemat niiden luona on aina upeat.
Hienoja maisemia! Hieman huvittaa kuitenkin tuo Cape Disappointment Light ja että pettymyksen vuoksi nimetty koko paikka, mutta mikäs siinä jos yhtä tai useampaa on harmittanut sumu ja omat erehdykset 😀
Niinpä 😂 Joskus nämä paikkojen nimet on kyllä aika huvittavia.
Oih, majakoissa on ihan omanlaisensa tunnelma 🙂 Kiva että tuonne pääsi patikoimaan edes hieman pidemmän lenkin. Monesti kun autolla pääsee melkein viereen 😀
Majakoissa on tosiaan sitä jotakin, me tykätään käydä aina niitä katsomassa.
Todella kiinnostava ja informatiivinen postaus!
Mount St. Helensin ja Kaskaadien vuoriston tulivuoret sekä Portland olisi hienoa käydä katsomassa.
Lumihuippuiset vuoret ja ajomatkanne näkymät kuulostavat upeilta – Kiitos monista hyvistä vinkeistä!
Kiitos Mia! Oli kyllä kiva reissu. 🙂
Washingtonissa en ole vielä käynyt, mutta haluaisin kyllä. Jos teillä olisi presidenttinä joku muu kuin hra T, olisimme siellä jo käyneetkin kesällä. Suunnittelimme road tripia, johon olisi sisältynyt myös Washington. Päätimme jättää sen toiseen kertaan. Tykkäsin varsinkin Cape Disappointmentin majakan maisemista, kaunista on. 🙂
Ymmärrän enemmän kuin hyvin. Toivottavasti road trip joskus toteutuu.
Heh, vai että on Long Beach myös Washingtonissa. Uutta tietoa minulle, Kalifornian Long Beachilla olen muutamaan kertaan viettänyt aikaa ja se itse asiassa on varmaankin San Diegon ohella paikka, mikä on saanut minut pitämään Kaliforniasta ja koko maasta niin paljon kuin pidän. Myöhemmin olen havahtunut maan uskomattoman hienoihin luontokohteisiin ja ne kiehtovat minua tällä hetkellä eniten.
Mutta nyt vähän ajauduin sivuraiteille. 🙂 Kyllä Washingtonissa on tullut käytyä ja mahtava osavaltiohan se on. Nähtävää riittää valtavasti.
Kalifornian Long Beach on myöskin tosi kiva paikka, mekin ollaan siellä joskus lomailtu ja käyty myös päiväseltään. Hassua, että niin monessa paikassa on näitä samoja nimiä.