Utahin Cedar Breaks National Monument
Utahin Cedar Breaks National Monument on kuin Bryce Canyonin pienoismalli. Hyvä kohde niille, jotka karsastavat kansallispuistojen ruuhkia.
Utahin Cedar Breaks National Monument on kuin Bryce Canyonin pienoismalli. Hyvä kohde niille, jotka karsastavat kansallispuistojen ruuhkia.
Seven Wives Inn Utahissa on Bed & Breakfast jossa talon isännällä on ollut seitsemän vaimoa. Me yövyimme majatalossa ja tykkäsimme paikasta. Reissumme neljännen yön vietimme St. George nimisessä kaupungissa ihan eteläisessä Utahissa. Olimme varanneet sieltä huoneen Bed & Breakfast paikasta nimeltä Seven Wives Inn. Suosimme usein tälläisia pienempiä butiikkihotelleja ketjuhotellien sijaan, sillä ne tarjoavat yleensä…
Hoover Dam on Yhdysvaltain tunnetuin ja toiseksi suurin pato, jota tullaan katsomaan ympäri maata. Me kävimme siellä ja tällaista siellä oli. Viime road tripillämme ajelimme Nevadan osavaltiossa ja päätimme samalla käydä vierailulla Hooverin padolla. Se on Yhdysvaltain kaikkien aikojen tunnetuin, ja nykyisellään myös toiseksi suurin pato. Hooverin pato on kokonaisuudessaan todella vaikuttava näky ja ehdottomasti…
Mitä ihmettä? Onko Amerikassakin keskitysleirejä? Kyllä vaan. Ensimmäinen varsinainen etappimme Nevadan ja Utahin road tripillämme oli vielä Kalifornian puolella oleva Manzanarin keskitysleiri. Ehkä vähän erilainen keskitysleiri, kuin ne mitä tästä sanasta yleensä tulee mieleen, mutta muuta sanaa en suomenkielestä sille löytänyt. Myös englanniksi Manzanarista on käytetty montaa eri nimitystä aina “War Relocation Centeristä” keskitysleiriin, eikä…
Nyt on tullut vihdoin aika tarttua tähän aiheeseen. Jostakin syystä en ole vain saanut tästä kirjoitettua, mutta nyt kun olen valehtelematta viikoittain kommentoinut aiheesta eri palstoilla olleisiin kysymyksiin, ajattelin, että otan itseäni ihan niskasta kiinni. Se miksi olen ehkä tästä kirjoittamista vähän vierastanut, lienee vahva tunne siitä, ettei kysymyksiin ole mitään oikeita vastauksia. Me olemme…
Me ajelimme jälleen kerran tänä viikonloppuna sinne kuuluisalle Kalifornian Highway 1:lle eli Pacific Coast Highwaylle. Aina lokakuussa tien varrella olevan pikkukaupunki Half Moon Bayn farmit loistavat oransseina kurpitsoistaan, ja varsinkin lapsiperheet suuntaavat alueelle viettämään viikonloppua. Meillä on ollut tapana ajaa “ykköstä” vähän alaspäin ja sillä tavalla välttää suurimmat ryysikset, käydä syömässä lounasta sitten viettää iltapäivää…
Nyt kun pääsin viime viikolla kirkko-juttujen makuun, niin en malttanut olla kirjoittamatta myös vaivaisukoista. Tiedättehän ne puiset ukkelit jotka päivystävät kirkkojen ovilla ja anovasti pyytävät katseellaan kaikkia pudottamaan sisäänsä muutaman roposen. Kun olin lapsi, kävimme usein Sievissä viemässä kukkia tai kynttilöitä hautausmaalle. Halusin aina sinne mennessä käydä moikkaamassa Sievin kirkon vaivaisukkoa, sillä tämän ukon toinen…
Viime toukokuussa pääsimme vierailemaan varsin erikoisessa paikassa. Port Chicago Naval Magazine National Memorial San Franciscon lähellä on sekä muistopaikka Port Chicagon onnettomuuden kunniaksi, että edelleen toiminnassa oleva sotilastukikohta. Sisään ei pääse ihan kuka tahansa eikä milloin tahansa, ja mukana kierroksella on aina opas. Meille kerrottiin, että Port Chicago on kaikista kansallispuistojen yksiköistä vähiten vierailtu. Pääsimme…
Nyt tuntuu, että olen jämähtänyt juttuineni Suomeen. Taitaa olla vähän ikävä sinne vaikka moni on varoitellut, että lämmin kesä on enää muisto vain. No, ehkä jossain vaiheessa päästään postauksissakin eteenpäin jonnekin muihin maihin. Mutta nyt vielä juttua kirkoista. Amerikkalaista miestäni on nimittäin yllättäen kaikkien historiallisten kohteiden lisäksi Suomessa kiinnostaneet kirkot. Niinpä me olemmekin Suomen matkoillamme…
Tulipa tässä mieleeni puhelimen kuvia selatessa, että en ole muistanut kertoa Suomen loman viimeisistä päivistä jolloin kävimme vielä Vaasassa. Kävimme moikkaamassa parasta ystävääni ennen lähtöä takaisin Kaliforniaan. Koska ulkona oli oikein mukava ilma, lähdimme viemään lapsia leikkipuistoon joka on ihan kävelymatkan päässä heiltä kotoa. Muistin lukeneeni jostakin blogista lenkkipolusta joka lähtisi tästä puistosta, ja jonka…
Just nyt tuntuu siltä, että äiti on vähän väsynyt! Olen ollut lasten kanssa 24/7 kohta useamman kuukauden. Lähdimme kesäkuun alussa Suomeen ja palasimme takaisin Kaliforniaan kolme viikkoa sitten. Mieheni oli reissussa mukana kolme viikkoa kunnes palasi kotiin töihin, ja me tytöt jatkoimme Suomen lomaa. Tuona aikana kävin kokonaista kaksi kertaa kampaajalla yksikseni, muuten lapsista vähintääkin…
Vanha kotikaupunkini Kokkola ei ole koskaan erityisesti loistanut sen ravintolamaailmallaan. Hyviä paikkoja on tullut ja mennyt, ihmisiä vain ei ole tarpeeksi pitämään useampia tasokkaita paikkoja pystyssä. Kun viime talvena kuulin sen uusimmasta tulokkaasta; Rock’n Roll Dinerista, olin aika skeptinen. Taas joku yritelmä tehdä bisnestä puolieineksillä ja halvoilla raaka-aineilla. Mutta tulipahan tänä kesänä todettua, että ei…
Vanha Harrbådan majakka Kokkolassa pitää sisällään monta tarinaa. Se on kummituksistaan huolimatta ihan kiva käyntikohde luontoihmisille. Kesän aikana saimme mukavan yllätyksen kun ennen Kaliforniassa asunut ystäväperheemme saapui Kokkolaan meille kylään. Mietimme mitä kivaa voisimme tehdä yhdessä lasten kanssa, jossa pääsisimme samalla purkamaan vähän energiaa ulkona. Päädyimme lopulta luontopolulle ja sieltä vielä vanhalle Harrbådan majakalle. Harrbådan…
Uskokaa tai älkää, mutta tämän kesän kuumin kotimaan matkakohde ei suinkaan ollut Ähtärin eläinpuisto, tai edes vanha kunnon Lintsi. Tänä vuonna kaikki vähänkin trenditietoiset nuorista eläkeläisiin suuntaavat huutokauppaan. Eikä tietenkään ihan mihin tahansa huutokauppaan, vaan telkkarista tutun, Suomen huutokauppakeisarin pitämään huutokauppaan. Kaikki tiet vievät siis tänä kesänä Uuraisten Hirvaskankaalle. Tai ainakin siltä meistä pahasti tuntui kun…
Hotelli Verso Jyväskylän keskustassa on persoonallinen ja urbaani majapaikka, jonne palaamme mielellään uudelleenkin. Tällaista siellä oli. Kaupallisessa yhteistyössä: Hotelli Verso.Postaus saattaa sisältää kumppanuuslinkkejä. Niiden kautta ostaminen ei maksa sinulle ekstraa, mutta me saamme pienen provision. Mainokset ja linkit mahdollistavat sen, että voimme jatkossakin matkustaa ja jakaa ilmaisia matkavinkkejä. Jyväskylä on tullut minulle tutuksi useamman vuoden aikana opiskelujen tiimoilta. Edelleenkin käymme…
Suomen road trippimme pääsi viimeiseen etappiinsa kun siirryimme Turusta Naantaliin. Olimme siis ehtineet jo ajella Kokkolasta Heinävedelle jossa vierailimme Valamon luostarissa, ja sieltä ystävien mökille Rääkkylään. Kävimme Nightwish -näyttelyssä Kiteellä, matkustimme Saimaan kanavaa pitkin Venäjälle Viipuriin, ja vietimme päivän Porvoossa. Sen jälkeen ajoimme Helsinkiin jossa majoituimme kuuluisassa Rock’n Rose -huoneessa ja vierailimme Temppeliaukion kirkossa. Helsingistä…
Seuraavaksi road trippimme vei meidät Turkuun, jossa tutustuimme muun muassa Food Walkiin. Olimme siis ehtineet jo ajella Kokkolasta Heinävedelle jossa vierailimme Valamon luostarissa, ja sieltä ystävien mökille Rääkkylään. Kävimme Nightwish -näyttelyssä Kiteellä, matkustimme Saimaan kanavaa pitkin Venäjälle Viipuriin, ja vietimme päivän Porvoossa. Sen jälkeen ajoimme Helsinkiin jossa majoituimme kuuluisassa Rock’n Rose -huoneessa ja vierailimme Temppeliaukion…
Seuraavaksi road trippimme vei meidät Turkuun. Olimme ehtineet jo ajella Kokkolasta Heinävedelle jossa vierailimme Valamon luostarissa, ja sieltä ystävien mökille Rääkkylään. Kävimme Nightwish -näyttelyssä Kiteellä, matkustimme Saimaan kanavaa pitkin Venäjälle Viipuriin, ja vietimme päivän Porvoossa. Sen jälkeen ajoimme Helsinkiin jossa majoituimme kuuluisassa Rock’n Rose -huoneessa ja vierailimme Temppeliaukion kirkossa. *Yhteistyössä Visit Turku Meille on tullut…
Temppeliaukion kirkko Helsingissä on louhittu peruskallion sisään ja on arkkitehtuurisesti mielenkiintoinen vierailukohde. Me kävimme siellä kierroksella ja tällaista siellä oli. Suomen road tripillämme vietimme aikaa myös Helsingissä ja kiertelimme vähän nähtävyyksiä. Vaikka monet paikat Suomessa ovat itselleni hyvinkin tuttuja, niin amerikkalainen mieheni katselee niitä ihan turistin silmin. Ja Helsingissä kyllä riittää kaikenlaista ihmeteltävää kun vain…
Rock’n Rose Room Radisson Blu Aleksanterissa on varmasti yksi Helsingin persoonallisimmista hotellihuoneista. Tälläista siellä on. *Kaupallisessa yhteistyössä: Radisson Blu Aleksanteri.Postaus saattaa sisältää kumppanuuslinkkejä. Niiden kautta ostaminen ei maksa sinulle ekstraa, mutta me saamme pienen provision. Mainokset ja linkit mahdollistavat sen, että voimme jatkossakin matkustaa ja jakaa ilmaisia matkavinkkejä. Me vietämme kaikki kesät Suomessa ja käymme siellä aina välillä muutenkin vierailuilla….